Mutterikioskien aikakausi alkoi 1990-luvun vaihteessa Neuvostoliiton viimeisten henkäysten aikana. Ympäri valtavaa imperiumia syntyi pienyrityksiä, ja kioskimuotoisia miljoonan asian pikkutavarataloja rakennettiin joka paikkaan. Sääntely oli lapsenkengissään, joten kioskit myivät niin lääkkeitä kuin viinaakin, mutta myös leluja, kukkia, kosmetiikkaa, makeisia, leivonnaisia, lehtiä, tupakkaa; mitä vain tarvittiin. Muistan nähneeni 00-luvulla jossain Kaukasuksella seksivaatekioskinkin.

Neuvostoliiton kuoleman synnyttämiin valtioihin jäi runsaat määrät erilaisia kioskeja, joita entiset asetehtaat tehtailivat halvalla, mutta saivat niihin jonkinasteisen turvallisuuden varkaita kohtaan. Ympäri vanhoja IVY-maita noita aaltopeltikoppeja näkee yhä, mutta Virossa ne ovat kuin varkain kadonneet viime vuosina. Olen sellaisesta ostanut samsaa Kazakstanissa, mantya Kirgisiassa, tania Abhaasiassa ja hatsapuria Georgiassa.

Venäläisiä aaltopeltikioskeja pääsee vielä tätä kirjoittaessani fiilistelemään Telliskiven Depoo-torilla, missä legendaarinen ”10 000 asja” -niminen kioski on valitettavasti jo lopettanut, mutta vastaavia silti riittää. Myös keskitorilla kioskeja näkee, mutta esimerkiksi Nõmmestä ne ovat jo kadonneet. Haluaisin nähdä Depoo-torin kioskit ikään kuin elävänä museona entis­ajoista.

Yleisesti kioskeja katsotaankin ikään kuin vironvenäläisten kulttuurin tuotteiksi, ja siksi kioskit usein sijaitsevatkin venäläisasutusten tai -bisneksen yhteydessä. Ja siksi niitä myös kaatuu, kun venäläiset siirtyvät Maxima-kauppojen asiakkaiksi ja virolaiset eivät koskaan oppineet niitä käyttämäänkään.

Varmin tapa hankkia tuoteväärennös Virossakin on ostaa torikioskista oliiviöljyä tai fileoitua kalaa.

Keskitorin rapea ulkomuoto ja pelottava historia jotenkin edustavatkin mutterikioskien historiaa toisin kuin vaikkapa hipsterien Depoo-torin. Betoniseen niin sanottuun ”ryssänjärkäleeseen”, hämmentävään harmaatiilirakennukseen nojaava torimaailma on suoraan kuin keskiseltä Venäjältä. Sitä hallitsevat ajoin azerit, gruusit, armeenit, venäläiset, inguusit tai tsetseenit. Nykyään tehtävät näyttävät olevan jaossa tasapuolisemmin.

Vielä 1990-luvulla tsetseenit hallitsivat torin huumekauppaa, armeenit pimeää tupakkajakelua ja gruusialaiset torimyyntiä, venäläiset ja virolaiset ilotyttöjä ja taksimafiaa. Joku hassu uzbekki saattoi olla erityisluvalla myymässä kopiolenkkareita.

Torikaupan ruokakioskin tuotteet Venäjällä ovat vahvalla oletuksella kopioelintarvikkeita ja niiden todellisesta sisällöstä on vaikea sanoa mitään. Usein Venäjällä näin on tavallisessakin ruokakaupassa. Varmin tapa hankkia tuoteväärennös Virossakin on ostaa torikioskista oliiviöljyä tai fileoitua kalaa. Siian sijaan saat sulatettua pangasiusta ja Peipsin kuhaa ostaessasi voi olla kyseessä katiskahauki.

Tallinnan sataman SadaMarketista toki saa tuoteväärennöksiä vieläkin laveammalla otteella intialaisista potenssipillereistä sähkölamauttimiin ja teleskooppipampuista jopa toimiviin käsiasekopioihin.

Mutta siellä ei ole niitä ihania mutteri­kioskeja.