”Kirjoituskone on kirjailijan paras toveri.” Näin kirjoitti Mika Waltari vuonna 1935 ilmestyneessä teoksessaan Aiotko kirjailijaksi?, joka on ”tuttavallista keskustelua kaikesta siitä, mitä nuoren kirjailijan tulee tietää”. Kalle Päätalon kirjailijan uralle teoksella oli ratkaiseva vaikutus. Oululainen Esko Karppanen on kirjoittanut Alkuromaanin, joka paljastaa tänä päivänä, miten tulla kirjailijaksi.

”Ei mikään tee niin onnelliseksi kuin lukeminen ja kirjoittaminen.” Tässä on motto Karppasen intuitiiviseen kirjoittamisen ytimeen. Tekstiä syntyy. Milloin hitaasti, milloin tajunnanvirtamaisesti. Karppanen pohtii kirjailijan luomisen tuskaa, suhdetta kirjoittamiseen, henkilömaailman elämyksellisyyteen sekä siihen, miten kirja syntyy tai on syntymättä. Teksti on leikittelevää, kujeilevaa ja kokeilevaa. Kirjailijan osa on kova: kustantaako kukaan, lukeeko kukaan, ja lopuksi kriitikot lyttäävät teoksen. Kirjoita siinä sitten loistoteos.

Ongelma lähtee siitä, mistä ja kenestä saisi aikaiseksi hyvän tai – vielä enemmän – erinomaisen kirjan. Pappi on yksi herkullinen aihe, koska häneen liittyy eettisyys, tämänpuoleisuus ja taivas. Kun henkilökuvaan istutetaan hetero- sekä homosuhteen aspekti, teoksesta tulee taatusti vetävä. Rajuja ja radikaaleja fantasioita Karppanen veistää tekstistään kuin kuvanveistäjä graniitista poimii taideteoksen.

Bestseller-kirjailijat ovat oma lukunsa, mutta tavallisen tuntematon romaanikirjailija ei voi kovin suuria odottaa. Huutia saavat dekkaristit, joita luetaan ahkerasti, vaikka teokset eivät kummoisia olisikaan. Kustantaja kuitenkin kiittää myyntiä: ”Mutta luulisi niiden piru vie siellä kustannustaloissa kyllästyneen tuohon iänikuisten rikosten ja murhain jauhantaan.”

Karppanen onkin valinnut päähenkilökseen ajan, joka muuttuu, muuntuu ja muuttaa niin henkilöitä kuin maisemia. Ei tarvitse olla varma, kuvaako teos lapsuutta vai aikuisen lapsuusmuistoja. Liike ajassa on tärkeintä.

Alussa on idea, sitten käsikirjoitus, kustannustoimittaja ja editointi. Jos nimittäin kustantaja ei hylkää heti alkumetreillä alkuideaa. Karppanen pohtii muistojen merkitystä kirjan synnylle. Jokainen kantaa muistoja ja kirjailijan kirkas muisto syntyy sanoiksi ja silloiksi lukijalle. Fragmentaarisesti Karppanen tarjoilee kirjan ideoiksi muistojaan ja elämyksiään. Hän luo tässä teoksessa itse asiassa monta romaania, joiden läpi kulkee aika.

Sellaisesta teemasta, josta itsellä kirjailijalla ei ole hajuakaan, ei ainakaan kannatta ryhtyä romaania kirjoittamaan. Kustantajalla ei ylisummaan ole mitään syytä julkaista käsikirjoitusta, vaikka se olisi omaääninen ja persoonallinen, jos se mitä suurimmalla todennäköisyydellä ei ole myyvä. Makuloitavaksi ei kannata kustantaa kirjoja. Mutta ei aina voi tietää kustantajakaan, myykö teos vai ei. Kirjailijan mielestä hänen teoksensa ovat aina myyviä.

Synkkä aika voisi olla sopiva ja jokaisen kerran kohtaava kuolema taattua tavaraa. Karppanen kehittelee monipolvisen kuvauksen hautapaikan ostaneesta pariskunnasta. Maailma muuttuu heille tilaksi, jossa vain viimeinen huone on kalustettu.

Karppanen pohtii kirjailijan ja kustantajan suhdetta, jonka jokainen kirjailija on jossain vaiheessa kokenut: ”lukeeko ne siellä kustannustalossa vain sieltä sun täältä?” Kustantaja toivoo jokaiselta kirjalta kassakoneen kilinää ja kirjailija leipää vaikka kapeaakin. Tarjotuista käsikirjoituksista vain alle puoli prosenttia julkaistaan. Käsiksen on siis oltava ensi lauseesta lähtien tiukkaa tavaraa.

”Mikä kirjoittamisessa on vaikeaa? Kirjoittaa hyvin.” Karppanen analysoi kirjoittamisen sietämätöntä painetta saada aikaan muista eri tasoilla erottuva kirja. Valintoja on tehtävä moneen suuntaan. Yksinäisyys on kirjailijalle hyvä tila. Se tunne valtaa myös tekijänkappaleita käsissään pitelevän kirjailijan, sillä teos on ulkopuolinen, vieras. Kirjoittaminen on ollut prosessi ja valmis tuote ei tunnu miltään. Karppanen kuitenkin tilittää lopputulemana: ”Kirjoittaminen antaa iloa, mielihyvää ja nautintoa.”

Verevää, viehkeää ja rouhean rosoista on Karppasen teksti. Romaanin voi synnyttää monin eväin, mutta helppoa se totisesti ei ole. Toimittamista siellä täällä kustannustoimittaja olisi hyvinkin voinut suorittaa roimemmalla kädellä. Karppasen opeilla voi kokeilla. Eri asia mitä syntyy.