Ovllá on Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotemme vetonaula. Oululaisittain Ovllá ei ole kuitenkaan oopperamaisen mahtipontinen ja korskeileva vaan ihmisläheinen, moderni ja helposti lähestyttävä teos. Ooppera on tilausteos, joka on toteutettu yhteistyössä Oulu Sinfonian, Oulun kulttuurisäätiön sekä Saamen kansallisteatteri Beaivvášin kanssa.

Ovllá on kertomus pojasta, joka erkaannutetaan saamelaisista juuristaan suomalaisella koulutuksella ja asuntolaelämällä. Oopperan alussa kuultu Ovllán äidin joikaama dovdna, lapsen oma joiku, vaimenee oopperan kuluessa.

Teos on syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön. Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan. Kokonaisuus on kerronnaltaan ja sävelkieleltään tummasävyinen.

Ovllán on kirjoittanut saamelainen näytelmäkirjailija Juho-Sire eli Siri Broch Johansen, säveltänyt Cecilia Damström ja ohjannut Heta Haanperä. Oopperan soittava orkesteri on Oulu Sinfonia, jota johtavat orkesterin ylikapellimestari Rumon Gamba sekä produktion apulaiskapellimestari Aku Sorensen.

Damström on tehnyt sävellystyön yhteistyössä pääroolin laulavan Emil Kárlsenin kanssa. Kárlsenin luomat joikut kunnioittavat saamelaista kulttuuriperintöä. Työryhmässä on muutoinkin lukuisia vierailevia saamelaisia taiteilijoita: lavastaja Geir Tore Holm, pukusuunnittelija Bihtošoabbá Helme eli Helmi Hagelin, valosuunnittelija Øystein Heitmann ja koreografi Auri Ahola. Esityskielet ovat pohjoissaame ja suomi, ja teos on tekstitetty myös pohjoissaameksi, inarinsaameksi, koltansaameksi sekä englanniksi.

Ooppera kertoo Ovllá-nimisen päähenkilönsä kautta saamelaisten kokemasta syrjinnästä ja kieli-identiteetin häivyttämispyrkimyksistä. Päähenkilö toteaa jukuripäisenä: ”Synnyin köyhänä, kuolen köyhänä, jos en opi suomea.”

Kuten lähes kaikissa oopperoissa, tässäkin päähenkilö tapaa naisen ja rakastuu. He saavat lapsen, mutta Ovllán valinnat aiheuttavat järisyttävän kriisin. Tällä kertaa päähenkilön motiivi ei ole kosto eikä kolmiodraama, vaan äidinkielen tukahduttaminen.

Saamelainen identiteetti piilotetaan ensin asuntolassa, sitten haudataan Kiirunan kaivoksilla. Oopperamaisesti Ovvlá joutuu karvaaseen kurimukseen itsepäisen menneisyyden hylkäämisen vimmansa kanssa. Näinpä tämäkin ooppera on teemaltaan kasvutarina.

Oopperan synopsis on käsiohjelmassa jaettu kymmeneen kohtaukseen. Kohtaukset ovat erottuvat toisistaan selvästi ja rytmittyvät eheästi tapahtumillaan. Kaivoskohtaus otsalamppujen valokeiloissa jää mieleen, samoin hoitokodissa tapahtuva loppukohtaus. Rakastavaisten aariakin kuullaan – sekin mieleenpainuvana ja raikkaana toteutuksena.

Kaksi asuntolaan sijoittuvaa kohtausta muistuttavat eniten vanhakantaista, keskieurooppalaista ilakoivaa ja kepeää oopperaa kuoroineen ja ylidramaattisine tapahtumineen. Sanna Iljin asuntolan rehtorina ja emäntänä on pilkahdus vanhakantaista oopperakieltä. Ylidramaattinen hahmo korkeine lurituksineen ja vauhdikkaine säntäilyineen kummeksuttaa aluksi, mutta jää lopulta mainioksi kerrostumaksi muutoin nykyaikaisessa oopperassa.

Tai kannattaakohan oopperaa sittenkään edes mainita ”nykyaikaiseksi oopperaksi”? Se on musiikilliselta anniltaan paljon tavanomaisempaa ja helpommin hahmotettavaa kuin vaikkapa Kaija Saariahon tai Tapani Länsiön oopperoiden sävelkieli. Siinä ei ole Paavo Haavikon librettojen elitistisyyttä eikä se vaadi katsojaltaan mytologioiden symbolien hoksaamista.

Libretto on lähempänä teatteri- kuin oopperakaanonia: siitä puuttuvat vanhakantaisten oopperoiden toistuvuudet ja jankkaavuudet, makaaberit isänmurhat ja kolmiodraamat. Mystisiä jaksoja käytetään säästeliäästi. Lavastus on niukka, kuoro-osuuksia on vähänlaisesti eikä pömpöösiyttä tyrkytetä maskeilla tai puvusteilla.

Kokonaisuutena Ovlláa voitaneen luonnehtia matalan kynnyksen tutustumiseksi oopperaan. Harmooninen ja maltillinen sävelkieli, sentimentaaliset joiut sekä mutkaton libretto takaavat ymmärrettävän, selkeän ja rivakan oopperakokemuksen.

Puhaltimien teemat onnistuvat yksinkertaisuudellaan. Resitatiivijaksoja on harvakseltaan ja ne rytmittyvät oivasti joikujen tunnelmaan. Kuorokohtaukset ovat lyhyitä, dynamiikaltaan maltillisia ja rönsyilemättömiä. Musiikki on uudenkarheaa, joskin teemoiltaan silti hyräiltävää.

Teos ei ole siis jaksollista dissonanssipauhua tai melodramaattista jousinostatusta. Puu- ja vaskipuhaltimien tumma ääni sävyttää muutoinkin valaistukseltaan ja kerronnaltaan tummavireistä draamaa.

Lavastuksen yksinkertaisuus on myös vastoin oopperan perinteisiä kulisseja. Toisen näytännön hopeinen revontulispiraali ihastuttaa massiivisella koollaan ja silti harsoisuudellaan. Takaumajaksojen mystinen valo- ja äänimaisema lumoaa vähäisyydessään. Koreografia kunnioittaa kokonaisuutta: liike on maltillista, kuitenkin soljuvaa ja elähdyttävää. Lavastaja Geir Tore Holm, pukusuunnittelija Bihtošoabbá Helme eli Helmi Hagelin, valosuunnittelija Øystein Heitmann ja koreografi Auri Ahola luovat saamelaisuudesta nykyaikaisen, monitahoisen ja kekseliään kuvaston.

Matalan kynnyksen oopperakokemusta edesauttaa älylaitteiden kautta saatava tekstityssovellus. Näin saamenkieliset lauluosuudet avautuvat kuulijalleen sanasta sanaan, johdattelevat juonta ja kertovat, mitä kuoro taustalla kuiskii.

Väliajan jälkeen kuorohokemien kohdalla voi myös tutkailla saamen kielten välisiä sanastollisia ja kirjoitusasujen eroja. Diakriittiset merkit eli tarkkeet vaihtuvat kielivalintojen mukaisesti vaivatta älylaitteen ruudulla. Kaukaisten sukulaiskieltemme väliset kantasanat huomaa ilahduttavasti.

Tekstityssovellus ei kuluta akkua esityksen aikana paljoa eikä rasita silmiä. Se on huomattavasti ergonomisempi niskoille kuin vaikkapa vanhakantaiset leditekstitaulut esiripun rajassa. Mainiosti koodattu ohjelmisto ei häiritse myöskään kanssakatsojia, koska ruutu ja tekstitys ovat himmeitä. Fontisto on koruton ja helppolukuinen.

Ovvlá punoutuu osaksi laajempaa vyyhteä saamelaisen kulttuurin näkyvyydessä. Saamelaisen kulttuurin kauneus ja historia korostuu kulttuuripääkaupunkivuotemme tarjonnassa muun muassa Oulun taidemuseon näyttelyssä Eanangiella – Maan kieli.

Saamelaisoopperaksi Ovvlá ei ole lajissaan ensimmäinen – eikä onneksi viimeinenkään. Tukholman Kuninkaallisessa oopperassa esitetään marraskuussa kantaesityksensä saanutta oopperaa Eatnama váibmu – Jordens hjärta (libretto Rawdna Carita Eira, ohjaaja Elle Márjá Eira). Tammikuussa 2027 kantaesitetään Outi Tarkiaisen säveltämä Yön päivä, joka nähdään Kansallisoopperassa Helsingissä syksyllä 2027. Yön päivä perustuu Niillas Holmbergin romaaniin Halla Helle. Oulu on siis eturintamassa edistämässä Euroopan unionin ainoan tunnustetun alkuperäiskansan oopperakulttuuria.

Saamelaisuudesta Oululla olisikin ammennettavaa ehkä jatkossakin – asuuhan kymmenys Suomen saamelaisista juuri Oulussa. Tuhannella saamelaistaustaisella asukkaallaan Oulu on Suomen suurin saamelaiskylä ja samalla ainoa kaupunkimme, jossa saamen kieltä ja kulttuuria opetetaan yliopistossa.

Ovllá on kulttuuripääkaupunkivuodelle korkeatasoinen avaus. Ei liian spektaakkelimainen eikä pröystäilevä, vaan pohjoispohjanmaalaisittain nöyrästi tehty opera (lat., monikko sanasta opus ”työ, teos”). Kokonaisuudesta kuultaa onnistuminen ja vaivattomuus.