Avajaisissa soi pelimannimusiikki; kaksirivistä haitaria soitti Erja Mesimäki, viulua Ella Haro ja Saarijärven kannelta Sari Kauranen. Heistä jälkimmäinen on Haanpään sukulaisia. Pentti Haanpää ei itse ollut soittomiehiä, mutta hänen sukunsa on alueen tunnetuin pelimannisuku.

Pentti Haanpää syntyi vuonna 14.10.1905 Leskelässä, myöhemmin hän asui Piippolan keskustassa. Perheeseen kuului vaimo Aili ja tytär Elsa. Haanpään kesäasunto Korpelainen sijaitsee Pyhännällä Iso-Lamujärven rannalla. Kirjailija vietti runsaasti aikaa kesäasunnollaan, kirjoittaen ja kalastaen.

Viimeiseltä kalareissultaan mies ei enää palannut. Pentti Haanpää hukkui vuonna 1955, hieman ennen viisikymmenvuotissyntymäpäiviään.

Idea hankkeeseen Pentin poluista syntyi Pentti Haanpään seurassa pari vuotta sitten, kun he miettivät omaa panostaan Oulun kulttuuripääkaupunkivuoteen. Seuran toiminnan lähtökohtana on tehdä tunnetuksi Pentti Haanpäätä henkilönä sekä hänen laajaa kirjallista tuotantoaan, joka kattaa satoja novelleja ja lukuisia romaaneja. Lähtökohtana hankkeen suunnittelussa oli kysymys, kuinka tallentaa Haanpään tuotannon henki ja tunnelma.

Syntyi idea kokemuksesta, jossa toinen ihminen lukee juuri sinulle katkelman Haanpään tuotannosta. Luettu teksti löytyy kulttuurireitistön varrelle pystytettyjen QR-kooditolppien avulla. Katkelma liittyy paikkaan, jollaista tekstissä kuvaillaan. Kuuntelija voi keskittyä täysin maiseman katsomiseen ja kokemiseen. Pentin polut jatkaa olemassaoloaan kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeenkin.

Kulttuurireitti sisältää kymmenen kohdetta. Matkat kohteiden välillä voivat olla pitkiäkin, koko reitillä on pituutta 37 kilometriä. Kielivaihtoehtoina on suomen lisäksi ruotsi ja englanti. Pentin polkujen on tarkoitus palvella sekä paikallisia että matkailijoita.

Kovia kohtaloita ja tunnelmointia luonnon helmassa

Haanpää on tunnettu ennen kaikkea yhteiskuntakritiikistään, mutta esimerkiksi Pentti Haanpään seuran puheenjohtaja Riikka Kononen sekä seuran sihteeri Taina Jordan nostavat molemmat itselleen tärkeimmiksi aiheiksi kirjailijan luontokuvaukset. Tällaisia tekstejä on valittu useampaankin maisemakohteeseen, esimerkiksi reitin lähtöpaikalle Kairanmaatalon pihapiiriin.

Reitin toivotaan tuovan Haanpään pariin myös uusia lukijoita. Pentin polkujen pienet ja tarkoin valitut katkelmat Haanpäältä ovat helposti lähestyttäviä. On huomioitu myös ihmiset, jotka eivät pääse vierailemaan kaikissa kohteissa. Kaikki materiaali varsinaista luontokokemusta lukuun ottamatta löytyy myös verkkosivustolta www.penttihaanpaa.fi. Sivustolle tullaan jatkossa lisäämään Pentti Haanpään elämään liittyviä valokuvia ja muuta materiaalia.

Jos sivustoon haluaa tutustua, kannattaa kuunnella esimerkiksi Leskelän nuorisoseuran pihasta löytyvän tolpan teksti. Ote on novellista ”Kenttä” ja Haanpäätä humoristisimmillaan. Jo silloin vanhat motkottivat nuorison kotkotuksista, tässä tapauksessa urheilukentän rakentamisesta. Haanpää kuvailee urheilukenttää ikuiseksi kesannoksi, missä voi urheilun nimissä heitellä erilaisia esineitä. Paikallisten ikämiesten on vaikea ymmärtää nuorison askartelua, kun ajan ja voiman voisi kuluttaa oikeassa työssä suolla.

Hauska tarina sisältää tarkkasilmäisiä huomioita. Haanpäälle on ominaista tuoda esiin useampi näkökulma samaan asiaan, ja yleensä kaikesta löytyy hyviä ja huonoja puolia. Oli kyse sitten urheilukentästä tai yhteiskunnassa tapahtuvista suuremmista muutoksista, nuoruudesta tai vanhuudesta, Haanpää kykenee kuvaamaan tätä kaikkea elämänmakuisesti.

Tapahtumapaikkana on usein maaseutu kylineen, soineen ja metsineen. Haanpään kirjoissa on paljon kielikuvia, jotka enää eivät ole käytössä. Kononen korostaakin lukemisen merkitystä kielitaidolle ja sen rikkaudelle. Nykyisin teksti on enimmäkseen informatiivista. Kononen vertaa nykyistä tapaa kirjoittaa pikaruoaksi. Haanpää puolestaan kuvailee asioita todella tarkkaan, mikä pakottaa lukijan keskittymään tekstiin. Hänelle mieluista Haanpään kirjoittamistyylissä on veijarimainen ote; se, kuinka kirjailija tekee omituisia ja vähän sarkastisiakin huomioita asioista, joista muut ovat tohkeissaan.

Haanpäätä luetaan lapsesta vaariin

Alueen kirjastoissa työskentelevä Taina Jordan kertoo, että Haanpäällä on varttuneemmat vakiolukijansa, jotka palaavat vuosien saatossa samoihin teoksiin uudelleen ja uudelleen.

Piippolassa Haanpään tekstien lukeminen on osa koululaisten kulttuurikasvatusta. Jordanin mukaan Haanpään teksteistä voi jäädä kipinä itämään, vaikka ne eivät välttämättä heti sytyttäisi. Tai ainakin lapsi oppii, että tämä kirjailija on kotoisin sieltä, mistä minäkin.

Uutena ilmiönä on ollut nähtävissä nuoret miehet, jotka selkeästi ovat löytäneet Haanpään tuotannon. Osa on kiinnostunut myös Haanpäästä henkilönä ja tullut kauempaakin vierailulle Pentti Haanpään museoon, joka sijaitsee Piippolan kirjaston yhteydessä. Museo kattaa kaksi huoneellista Haanpäälle kuulunutta esineistöä, muun muassa kirjojen ensipainoksia ja kirjailijan muistikirjoja. Kunniapaikalla on hänen kirjoituskoneensa vanhalla työpöydällä.

Vaikka Haanpäästä on kirjoitettu paljon, hänen tuotantonsa kiinnostaa edelleen kirjailijoita, tutkijoita ja opinnäytetyön tekijöitä. Heille on käytössä hyvin luetteloidut museon kokoelmat, jotka on paljolti myös digitoitu. Se on ollut Pentti Haanpään seuran suurimpia ponnistuksia, ja myös Taina Jordan oli työssä mukana.

Esimerkiksi Haanpään äärimmäisen tarkka kirjanpito ja muistikirjat ovat olleet tutkijoille aarreaitta. Tarkan markan miehenä Haanpää merkitsi ylös myös sen, paljonko meni viinaan ja korttiin, ja menihän sitä paljon ja tasaiseen tahtiin, Jordan toteaa.

Suurimman työn museon kokoelmien parissa on tehnyt Seija Hankonen. Jordan kuvailee Seijaa kokoelmien voimahahmoksi ja kertoo edelleen imevänsä häneltä Haanpäähän liittyviä tiedonmurusia.

Pentti Haanpään seura perustettiin pian kirjailijan kuoleman jälkeen. Seuran toiminnassa ovat vuorotelleet aktiivisemmat ja hiljaisemmat kaudet. Tällä hetkellä jäseniä on reilut viisikymmentä, ja määrä on ollut hienoisessa kasvussa.

Lukumiesten sukua

Pentti Haanpää seurasi aktiivisesti maailman menoa lukien niin kotimaisia kuin ulkomaalaisiakin lehtiä sekä kirjallisuutta. Koulutuksena oli pelkkä kansakoulu, ja englannin kielen hän opiskeli itsenäisesti myöhemmin. Isä Mikko Haanpää oli monella saralla aktiivinen mies, eli esimerkin kiinnostuneisuudesta yhteiskunnallisiin asioihin, lukemiseen ja kirjoittamiseen Pentti sai jo lapsuudenkodista.

Ajatus maaseudun ihmisistä oppimattomina on osin väärä. Kouluja ei välttämättä ollut mahdollisuutta käydä, mutta itseä kehitettiin ja tietoa hankittiin mitä moninaisimmin keinoin. Aktiivisimmat vaikuttivat asioihin niin alueellisesti kuin valtakunnallisellakin tasolla.

Haanpään mahdollisista poliittisista kannoista ei olla täysin yksimielisiä, mutta se on kiistatonta, että kirjailijana hän oli yhteiskuntakriitikko. Keskeisiä teemoja olivat rakenteet ja vallankäyttö. Haanpään elinaikana julkaisutoiminta oli varovaisempaa, ja osa hänen tuotannostaan onkin julkaistu postuumisti.

Hän kuvasi ihmisiä, joiden mahdollisuudet olivat vähäisimmät. Eriarvoisuuden syy oli usein syntyperäistä. Ylemmät toimijat tekivät päätökset vähäpätöisempien puolesta. Mutta ei ollut helppoa niilläkään, jotka nousivat pikkupomoiksi välikäteen. Kärsijänä oli yleensä köyhä ihminen, jonka valinnanvapaus oli olematon.

Vaikka Pentti Haanpäätä on toisinaan virheellisesti koitettu esittää tukkijätkänä, todellisuudessa hän aloitti kirjailijan uran jo nuorella iällä ja sai elantonsa siitä. Haanpää eli maaseudulla, ja reissasi välillä kotimaassa ristiin rastiin. Hän seurusteli hyvin monenlaisten ja erilaisista lähtökohdista tulevien ihmisten kanssa saaden tästä kaikesta aiheita ja sanontoja kirjalliseen työhönsä. Osalla kirjojen henkilöistä on todelliset esikuvat.

Haanpään kirjat antavat omanlaisensa kuvauksen Suomesta ja suomalaisista. Luontokuvauksissa esiin tulee talven pimeys ja kylmyys, mutta toisaalta kesän ihanuus, joka koetaan kaikilla aisteilla.

Oman aikansa suuret työllistäjät olivat maatalouden lisäksi metsien hakkuut ja uitto. Tukkijätkät näyttäytyivät hyvin erilaisessa valossa kuin Suomi-filmeissä, ihmiset eivät ole kiiltokuvankauniita. Elämä on arkisempaa, todempaa. Rumempaa. Aina raskaskaan työ ei kunnolla elätä. Elämä ja työ ovat paljolti fyysistä ponnistelua, mutta myös työn tulos on konkreettisesti nähtävissä, esimerkiksi raivattu pelto, jossa kasvatetaan viljaa.

Murrosvaiheessa koneet alkoivat hiljalleen korvata miehen ja hevosen. Teollistumisen myötä moni mies oli uuden ja tuntemattoman edessä. Kaikki eivät uudesta järjestelmästä enää omaa paikkaansa löytäneet.

Haanpää sanoittaa erilaisten ihmisten päänsisäistä elämää, mikä selittää heidän toimintansa syitä ja seurauksia. Kirjoissa ja novelleissa kuvattu elämä ei ole hajutonta ja mautonta. Arkeen kuuluu syöpäläisiä ja likaa, jäätä ja hikeä. Elämä voi olla melkoista kurjuutta ja puutetta. Haanpää kuvaa, kuinka toisen onni on usein toisen epäonni. Eli menestyksenkin hinta on kova, jos ei itselle niin kavereille, joita painaa alas päästäkseen itse elämässä pykälän ylöspäin.

Viimeinen kalareissu

Reitti päättyy, kuten kirjailijan elämäkin, Iso-Lamujärvelle. Kuunnellessaan reitin viimeisellä etapilla novellin Päntän äijän vajoamisesta pohjoispohjanmaalainen voi samaistua täysin kuvattuun elämänmenoon ja mielenmaisemaan. Ei yllätä, että tämä on juuri niitä tarinoita, joilla on paikallinen esikuvansa.

Haanpään kesäasunto Korpelainen on Pentin polkujen kohteista aidoin ja hienoin. QR-tolpan lisäksi sieltä löytyy entuudestaankin informaatiota Haanpään elämään liittyen. Korpelainen on nykyisin Pyhännän kunnan omistuksessa, ja se on ollut kesäisin muutamia päiviä avoinna yleisölle.

Iso-Lamujärvi oli kirjailijalle mieluisa paikka etenkin kesäisin, mutta myös talvella. Kesäpaikan saunarakennuksessa sijaitsi kirjailijan työhuone. Pöydillä ja hyllyssä on kalastustarvikkeiden lisäksi kulttuurilehtiä ja kirjoja. Korpelainen tarjosi paikan sekä yksin rauhoittumiseen että seurustelulle. Nykysilmin vaatimattomalta vaikuttava pieni mökki saunatupineen majoitti toisinaan suurenkin määrän vieraita.

Kuolema tuli yllättäen kalastusreissulla 30.9.1955. Terveys oli reistaillut, sää oli huono, lisäksi alkoholilla oli osuutta asiaan. Haanpään oma toive oli tulla haudatuksi Korpelaiseen, mistä löytyy tänäkin päivänä kirjailijan itselleen ja vaimolleen valmiiksi katsotut luonnonkiviset hautakivet. Toisin kuitenkin kävi, ja hän päätyi vasten tahtoaan Piippolan kirkon viereiselle hautausmaalle.

Elämä ennen ja nyt

Puhuttaessa alueen elämästä ja ihmisistä, eroista ja yhtäläisyyksistä nykyisyyden ja mennen välillä, Jordan pitää ratkaisevana erona sitä, että ennen Piippolassakin elettiin yhtenäiskulttuurissa, kyläläiset jakoivat saman elämänrytmin. Maalla asui nykyistä huomattavasti enemmän ihmisiä, jotka olivat koko ajan tekemisissä toistensa kanssa. Nyt ihmisiä on huomattavasti vähemmän, ja jokaisella on omat aikataulunsa. Kyläläiset eivät tapaa toisiaan läheskään niin paljon kuin aikaisempina vuosikymmeninä.

Onneksi Pentti Haanpää on taltioinut vanhan elämänmuodon ja puheenparret. Reitillä tai sivustolla on antoisaa kuunnella tuotannosta huolella valittuja, tyylillisesti erilaisia ja eri lukijoiden tulkitsemia tekstejä kirjailijan tuotannosta. Ne kannustavat lukemaan lisää. Jos Haanpään tuotantoon tutustuessa on sattunut ensimmäiseksi tarttumaan raskaamman aiheen ja tyylin kirjaan, osalla kirja on saattanut jäädä kesken ja loput haanpäät lukematta. Haanpää on monipuolinen kirjailija, jonka ansioksi voi laskea tarkkanäköiset kuvaukset, jotka usein huumorin kautta tuovat esiin asioiden todellisen laidan.

Haanpään tekstejä kuunneltuaan näkee ympäristönsä, elinpiirinsä ja arjen ehkä hieman eri valossa, sillä Haanpää tarkkoine huomioineen herättää kuulijaa ja lukijaa havainnoimaan tarkemmin. Pentin polut -kulttuurireitistö antaa hienon mahdollisuuden lähteä tavoittelemaan kadotetun ajan tunnelmia. Toisaalta luontokokemuksista käy ilmi, kuinka samanlaisia kokemukset olivat kirjailijalle viime vuosituhannen puolivälissä kuin ne ovat kiireiselle ja kärsimättömälle nykyihmiselle. Täytyy vain pysähtyä aistit avoinna, tehdä omat havaintonsa.