”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?

Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.

”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.

Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.

Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.

Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.

Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.

Kirjailija Eeva-Maria al-Khazaali vieraili Ars Kärsämäen avajaisissa. Hän löysi näyttelystä monenlaisia tulkintoja kasvusta.

Tapani Rantalan näyttely Kaikki on ollut mahdollista on esillä Kemin taidemuseossa 7.6.–9.8.2025. Kriitikko Helki Kallio yllättyi näyttelyssä positiivisesti.

Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.

Raahen Galleria Myötätuulessa syys-marraskuussa 2024 esitetty Minna Kangasmaan näyttely In Progress tekee havaintoja muutoksesta, materiaalisesta maailmasta, yhteydestä maahan, katoavaisuudesta ja ajasta.

Kesällä joka niemen nokkaan, saarelmaan pystytetään Suomessa kesänäyttely. Leena Kangas vieraili kahdessa kainuulaisessa, Ristijärven Karhulankylässä sekä Hyrynsalmen Mustarindassa.

Julkinen taideteos saattaa joskus vain kadota. Leevi Lehtinen kävi paikalla, missä vielä viime vuonna seisoi Martti Aihan Futura.

Kaltion päätoimittajaa pyydettiin kirjoittamaan Taiken Julkisen taiteen vuosikatsaukseen 2024 vuosikritiikki ”periferian julkisesta taiteesta”. Hän teki työtä käskettyä. Saimme luvan julkaista artikkelin myös omilla sivuillamme.

”Kyseessä on myös hieman vahingossa Suomen suurin raanukokoelma sekä arkisto.” Amanda Hakoköngäs jututti Elina Juopperia tämän ”Perintö”-teoksen tiimoilta.

”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.

Myös menneenä kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Viidestä näyttelystä Reijo Vallalla jäi kerrottavaa syksyllekin.

Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.

2002 perustettu Ars Kärsämäki -kesänäyttely pystytettiin tänäkin vuonna Taidetalo Nahkuriin ja sen pihapiiriin. Kaltiolle näyttelyn arvioi Niina Kestilä.

Jenny Kangasvuo tutkiskeli viime keväänä Oulun taidemuseon toisen kerroksen täyttänyttä Tahto ja taito -näyttelyä, joka esitteli kuusi 1900-luvun alkupuolella uransa aloittanutta pohjoispohjalaista naista.

Haukiputaalta maailmanmaineeseen taiteilleen Antti Laitisen näyttely Taipuisa Maisema on esillä WAM Turun kaupungin taidemuseossa 18.9.2022 asti. Helki Kallio tutustui ylöspanoon avajaisviikonloppuna.

Kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteisnäyttely Viimeiset keisarilliset tutkii kulutuskriittisesti muun muassa tavaran paljoutta, nykyajan lapsuutta ja lempileluja.

”Isorättyät jättävät teoksissaan koneiston paljaaksi, ja silti jokin taika saa minut katsojana pitämään romurankaisia friikkejä sielullisina olentoina.” Kirsi Uusitalo katseli Pekka ja Teija Isorättyän näyttelyn Wäinö Aaltosen museossa.