Valehteleminen on helppoa, mutta fiktion luominen vaikeaa.

Akseli Heikkilän romaani Hiljainen vieras tarkastelee taiteellista luovuutta. Se rinnastuu raskauteen; teoksen maailmassa konkreettisestikin, kun minäkertoja Oona on kirjailija ja odottaa lasta. Toimittajapuolison kanssa keskustellaan luovuudesta, mutta eroottisesti suhde on väljähtynyt. Lapsen sikiäminen kohdussa on ihmeellinen asia. Mutta myös pelottava, koska siihen liittyy keskenmenon mahdollisuus. Odotusaika ja kirjan kypsyttely kirjailijan mielessä ja mielikuvituksessa risteytyvät.

Taiteellinen luovuus on sekin eräänlaista raskautta, kantoaikaa, joten taideteoksen synty vertautuu lapsen synnytykseen. Luovuutta ja erityisesti kirjailijan työtä on yritetty hahmottaa kehityspsykologisin tai psykoanalyyttisin termein. On puhuttu oraalisesta ja anaalisesta tavasta kirjoittaa; kirjailijapersoonallisuutta on kuvailtu sadistiseksi tai masokistiseksi.

Keskenmeno on sikiön kuolema. Kuolema oli rajusti esillä jo Heikkilän traagisessa esikoisromaanissa Veteen syntyneet (2019). Uusimmassa teoksessa kuolema on kuin kiusaaja tai kutsumaton vieras, joka näyttäytyy milloin missäkin hahmossa, kuten muistoina kertojan veljen kuolemasta lapsena liikenneonnettomuudessa. Siihen liittyy syyllisyyden ja syyllistämisen tunteita. Oona kirjoittaa tekeillä olevaan teokseensa kuolleesta veljestään. Nämä osuudet ovat fragmentteina Heikkilän syvälle luotaavassa romaanissa.

Elisabet ilmestyy tarinan näyttämölle kuin tyhjästä. Hän hahmottuu kuoleman viestintuojaksi, joka herättää ensin lähinnä kammoa. Elisabet on ulkonäöltäänkin kuin kuoleman enkeli: mustat hiukset, mustat kynnet, musta silmämeikki, musta puku. Kutsumaton vieras on kuoleman, sairauden tai onnettomuuden metafora, niin kuin monissa sennimisissä taide- ja muissa teoksissa. Elisabet toteaa Oonan kiinnittävän huomiota kuolemaan.

Oonan sukunimi on Hautajärvi. Järven voi nähdä vetenä viittaavan lapsiveteen, toisaalta hukkumiseen. Lapsivesi implikoituu uuden elämän syntyyn mutta Hautajärvi-nimen kanssa kuolemaan. Järvi on monen hauta, ja hautuumaita on järven keskellä saarissa tai rannoilla. Romaanin tapahtumapaikka Kiviniemi viittaa sekin vesielementtiin ja vesimaisemaan. Vesi on elämälle välttämätön, mutta kivi on elotonta luontoa. Museokin assosioituu hautaan.

Elisabetin ja Oonan keskustelut siirtyvät Oonan tekeillä olevaan kirjaan ja ne katkelmina Heikkilän romaaniin. Oona miettii, miksi valehteleminen eli epätoden puhuminen on helppoa mutta epätoden eli fiktion luominen vaikeaa. On muistettava, että fiktio-sana tulee väärentämistä ja kuvittelua merkitsevästä verbistä. Onko taide totta vai todenkaltaista? Oonan puoliso on epäilevän apostolin kaima, Tuomas.

Kun Oona on julkaissut kirjan, hänen kokemuksensa on, että mediaa ei kiinnosta kirja vaan kirjailija, hänen historiansa ja henkilökohtainen elämänsä teoksen taustana.