Briitta Hepo-oja: Sydämiä seireeneille. Otava 2020.
Kuulun niihin lukijoihin, joiden mielestä fantasia on parhaimmillaan silloin, kun romaanin maailmassa on sopivassa määrin tuttuutta ja yhtymäkohtia todelliseen elämään. Tämä ehto toteutuu mainiosti kuusamolaissyntyisen Briitta Hepo-ojan teoksessa Sydämiä seireeneille, joka jatkaa Topelius-palkinnolla huomioidun Suomea lohikäärmeille –kirjan tarinaa.
Romaaneissa eletään 2000-luvun vaihtoehtoisessa Suomessa. Maa on jakautunut kahtia kuningattaren hallitsemaan Etelä-Suomeen ja itsehallintoalue Botniaan. Pohjoista osaa pidetään etelässä takapajuisena ja pelottavana, eikä rajaa pääse ylittämään kevein perustein.
Tiukka raja piirtyy myös ihmisten välille. Periytyvistä etuoikeuksia nauttivat aateliset ja vaatimattomissa oloissa elelevät aatelittomat pysyttelevät omissa porukoissaan. Yhteiskuntaluokkien välinen kuilu on leveä, eikä sitä juuri ylitetä.
Epäsäätyinen ihastus kuitenkin puhkeaa tavispoika Timin ja ritarisukuun kuuluvan Lynxin välille. Orastava suhde ei ehdi alkua pitemmälle, kun kuvioon sotkeentuu noita. Suhdedraaman lopputuloksena Tim menettää muistinsa ja Lynx ritariarvonsa.
Jatko-osassa perheestään karkotettu Lynx lähtee Botnian puolelle etsimään noitaa, joka voisi loitsia Timin muistin takaisin. Tytön perään pohjoiseen suuntaa myös Lynxin sisko, luutnantti Fox. Retkiporukkaan kuuluvat vielä sukulaispoika Franz sekä Tim ja tämän kuolleista palannut vanha tyttöystävä Astrid.
Roadtrip etenee sekä Lynxin että häntä jäljittävän seurueen osalta vaaroja väistellen. Kauheuksia riittää: petollisia seireenejä, tieltä löytyviä verisiä sydämiä, rantavedessä vaanivia vetehisiä. Uhkaa tulee myös sisältäpäin. Tuonpuoleisen porteilla käyneellä Astridilla on selvästi jotain salattavaa.
Tärkeäksi hahmoksi Lynxin ja Timin rinnalle nousee nyt Fox, jonka näkökulmasta osa luvuista on kerrottu. Ratsuväessä työskentelevä, sotilaallisen jämäkkä Fox on kiinnostava hahmo, joka mieluummin ottaa luodin sääreen kuin rikkoo ritarien käytöskoodeja.
Keskeinen, jopa ratkaiseva rooli on Timin lemmikkilohikäärmeellä. Tim on yrittänyt opettaa otukselle suomea, mutta huonolla menestyksellä. Seikkailun tuoksinassa kuitenkin osoittautuu, että lohikäärme osaa ilmasta itseään puhumista hienovireisemmällä tavalla.
Jo tarinan aloitusosa aiheutti vastustamatonta ahmimista, mutta Sydämiä seireeneille on ehkä vielä vetävämpi. Hepo-oja osaa annostella jännitystä ja juonen käänteitä sopivassa rytmissä. Toimintaa on paljon, mutta ainakin itseäni haukotuttavia kamppailukuvauksia vähän.
Viehättävää on myös se, miten samoilu läpi metsäisten erämaiden tuntuu lukijan aisteissa asti. Hieno on esimerkiksi kuvaus vierailusta Julma-Ölkyn jyrkänteellä asuvan noidan luona.
Suomea lohikäärmeille –kirjan keskeinen teema on eriarvoisuus ja eri ryhmiin kuuluvien ihmisten ymmärtämättömyys ja ennakkoluuloisuus toisiaan kohtaan. Samaa teemaa käsitellään toisessakin osassa, mutta sen rinnalle nousevat nyt pohdinnot identiteetistä ja oman paikan löytämisestä. Entisen elämän puitteet taakseen jättänyt Lynx joutuu miettimään, kuka oikein on ja miten elämää eletään, kun selkänojana ei enää ole ritariperheen tuki ja varallisuus.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Mietin tätä muistoa, kun valvon yöllä ja kuuntelen koneen ääntä koivikossa. Se on ollut siellä kaksi päivää. Olemme seuranneet moton […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
