Kuva Satu Söderholm.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Suomen ulkopolitiikan linjassa on ollut huomattavia yhdenmukaisuuksia vuosikymmenten ajan aina ulkoministeri Paavo Väyrysestä Elina Valtoseen: kansallisella edulla on perusteltu kauppasuhteita apartheidin aikaiseen Etelä-Afrikkaan ja tämän päivän Israeliin. Suomi piiloutuu toimettomuudessaan nykyään myös EU:n selän taakse. Unionin yhteiset kauppapakotteet Israelille saattaisivat lopettaa käynnissä olevan joukkotuhonnan, mutta tähän mennessä EU on asettanut pakotteita vain yksittäisille henkilöille ja yhteisöille.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia. Unioni ei ole myöskään jäädyttänyt EU–Israel -assosiaatiosopimusta, joka antaa Israelille tehostetun pääsyn EU:n markkinoille. Etelä-Afrikan rotusorron aikaan kansalaisten moraalitaju ja ulkopolitiikan käytännön toteutus olivat räikeässä ristiriidassa. Myös tuolloin poliitikot tuomitsivat tilanteen laajasti sanallisesti, mutta lakeja Etelä-Afrikan boikotoimiseksi ei haluttu säätää, ja aloitteet pakotteista kaatuivat eduskunnassa.
Virallisesti Suomi vastusti apartheidia jo 1960-luvun lopulta alkaen, mutta kauppapakotteet Etelä-Afrikalle säädettiin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. Suomi oli 1980-luvulla Pohjoismaista viimeinen, jossa laki kauppasaarrosta astui voimaan. Se oli myös Pohjoismaista ensimmäinen, joka alkoi purkaa kauppasaartoa 1990-luvulla. Israelin apartheid-hallinnon suhteen tilanne saattaa näyttää äkkiseltään samankaltaiselta: Suomi on äänestänyt vuodesta 1996 saakka YK:n yleiskokouksessa joka vuosi Israelin miehityksen laittomaksi toteavan päätöslauselman puolesta. Syyskuussa 2024 Suomi puolsi YK:n päätöslauselmaa, jossa vaadittiin Israelia lopettamaan miehitys ja purkamaan siirtokunnat vuoden sisällä. Päätöslauselman taustalla oli Kansainvälisen tuomioistuimen ICJ:n neuvoa-antava lausunto Israelin toiminnan laittomuudesta. Äänestyskäyttäytymisestään huolimatta Suomi ei ole tunnustanut Palestiinan valtiota, toisin kuin esimerkiksi Ruotsi ja Norja. Suomi ei myöskään ole suostunut lopettamaan asekauppaa Israelin kanssa tai ajanut EU:n yhteisiä pakotteita.
Suomessa Etelä-Afrikan boikottia hidastivat erityisesti ulkopolitiikan varovainen linja sekä metsäteollisuuden vienti-intressit. Suomen liityttyä YK:hon vuonna 1955 maan ulkopoliittinen johto ajatteli, että Suomen on hyvä pysyä yleisesti puolueettomana tai ainakin välttää suorempaa puuttumista muiden maiden sisäisiin asioihin. Jos Etelä-Afrikan asioihin olisi vahvemmin puututtu, niin johdonmukaisuuden nimissä olisi pitänyt ottaa kantaa myös Neuvostoliiton toimiin.
1970–1980-luvuilla niin ulkoministeri Paavo Väyrysen kuin ulkomaankauppaministeri Jermu Laineen viesti kuului, että vain laajat YK:n turvallisuusneuvoston linjaamat pakotteet ovat tehokkaita eikä pienen maan tekemisillä olisi merkitystä. Myös Metsäteollisuuden keskusliiton puheenjohtaja Matti Pekkanen piti boikotteja hyödyttöminä. Auto- ja kuljetusalan ammattiliitto AKT:n boikottia hän moitti moraalittomaksi, koska siitä kärsisivät paperiteollisuuden työntekijät kuljetusalan sijaan. Väyrynen vetosi lisäksi siihen, että boikottitoimet lisäisivät työttömyyttä.
Nykyään Suomen ulkopolitiikkaan vaikuttaa EU- ja NATO-jäsenyyksien myötä muuttunut kauppa- ja turvallisuuspolitiikka. EU:n yhteinen kauppapolitiikka rajoittaa jäsenmaiden mahdollisuuksia asettaa omia pakotteita Israelille. Suomen ulkopoliittinen johto vetäytyykin Israel-lausunnoissaan usein unionin selän taakse.
Tosiasiassa Suomi voisi olla aloitteellinen, jos se todella haluaisi painostaa Israelia lopettamaan rikoksensa. Suomi voisi esimerkiksi ajaa EU:ssa yhteisiä kauppapakotteita Israelille tai assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä, kuten Espanja ja Irlanti tekevät.
Yhtenä syynä Suomen passiivisuuteen lienee asetuonti Israelista. Suomi on ostanut Israelilta aseita ja puolustustarvikkeita 2000-luvulla yli miljardin euron arvosta, viimeisimpänä satoja miljoonia maksavan ilmatorjuntajärjestelmä Daavidin lingon. Asetuonnin lopettaminen olisi taloudellisesti merkittävä pakotetoimi, johon Suomi voisi ryhtyä huolimatta EU:n kauppapolitiikasta.
Suomessa kansalaisyhteiskunta onkin ajanut puolustushankintojen rajoittamista Israelista ja muista ihmisoikeuksia rikkovista maista Laki särmään -kansalaisaloitteella, johon kerätään nimiä huhtikuun loppupuolelle saakka.
EU:n taloudellisilla pakotteilla voisi olla ratkaiseva merkitys Israeliin ja sen politiikkaan. ”Ilman EU:n kauppaa Israelin talous olisi vaarassa luhistua. EU:n mahdolliset kauppapakotteet Israelille eivät ole symbolinen vaan ratkaiseva kysymys”, toteaa Harvardin yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksella vieraileva Fulbright-tutkija Bruno Jäntti.
EU on Israelin suurin kauppakumppani, mutta EU:lle Israel puolestaan on vasta 25. suurin kauppakumppani. Israelin boikotoiminen ei myöskään iskisi pahasti Suomen talouteen: viime vuosina Suomen vienti Israeliin on ollut Tullin tilastojen mukaan noin 0,3 prosenttia kaikesta tavaroiden kokonaisviennistä.
Etelä-Afrikan tapauksessa pakotteet tehosivat. Vuosikymmenet Etelä-Afrikan eristämistä hidastanut Yhdysvallat taipui vihdoin vuonna 1986, ja senaatti asetti Etelä-Afrikan kauppasaartoon. Tuosta kesti noin neljä vuotta siihen, että apartheidia alettiin purkaa.
Myöskään Etelä-Afrikan tapauksessa Suomen vienti ei ollut kansantalouden kannalta kovin merkittävää. Se koostui enimmäkseen metsäteollisuuden tuotteista, paperista ja paperikoneista. Vuonna 1984 Etelä-Afrikan viennin osuus oli 0,68 % kokonaisviennistä ja paperin viennistä 1,5 %.
Tästä huolimatta metsäteollisuus vastusti jyrkästi viennin rajoittamista. Metsäteollisuudella oli sananvaltaa Suomen ulkopolitiikkaan, sillä se oli maan ylivoimaisesti suurin vientiala. Suomen ulkopolitiikkaa johtivat 1970-luvun lopussa ja 1980-luvulla pitkälti metsäteollisuudelle suopeat Keskustapuolue ja Paavo Väyrynen. Vasta AKT:n boikotti pakotti metsäteollisuuden lopettamaan suoran viennin Etelä-Afrikkaan.
Etelä-Afrikan tapaus osoittaa, että vientiteollisuus voi yrittää torpata pakotelainsäädäntöä, vaikka vienti olisi suhteellisen vähäistä. Voiko sama toistua Israelin suhteen?
Suomessa merkittäviä vientialoja Israeliin ovat IT-ala, aseteollisuus sekä tietysti metsäteollisuus: vuonna 2022 Suomi oli kolmanneksi suurin puunviejä Israeliin. Lähi-idän Piilaaksoksi kuvaillulla Israelilla ja Suomella on ulkoministeriön mukaan kiinnostusta kaupalliseen yhteistyöhön erityisesti tuotekehityksen ja huipputeknologian aloilla.
Jos poliittinen tahtotila EU-tason Israel-pakotteista vahvistuu, voi vientiteollisuuden lobbauskoneisto kiihtyä. Tosin tällä kertaa ennemmin Brysselissä kuin Helsingissä.