Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet. 375 s. Tammi 2022.
Silja haluaa olla kunnon Jehovan todistaja. Se tietää jatkuvaa ovelta ovelle kiertämistä ja Vartiotorni-lehden tyrkyttämistä ihmisille, joita ei vähempää voisi kiinnostaa jehovalainen propaganda. Maailma kiertyy tämän uskon ympärille kuristavana ja pakkomielteisenä. Camilla Nissisen (s. 1988) esikoisromaani Meitä vastaan rikkoneet on herkkä ja tunnelatautunut selviytymistarina lapsuudesta Jehovan todistajaperheessä sekä siitä kuntoutumisesta psykiatrisessa hoidossa. Uskonnon uhreja ovat viime vuosien aikana tutkimusten lisäksi myös kaunokirjallisuudessa käsitelleet muiden muassa Pauliina Rauhala ja Terhi Törmälehto.
Kenttäpäivä ei Siljalle merkitse urheilemista kuten muilla nuorilla, vaan kenttäpäivässä ahkeroidaan Jehovan työssä pisteitä kartuttaen. Koulussa tulee vahva häpeäntunne, kun Siljan kotona ei vietetä joulua eikä muitakaan juhlapäiviä. On valtakunta vastaan muu maailma. On hyvä ja paha, joiden raja on selkeä: jehovalaiset vastaan muut. Ei Silja ole koskaan käynyt kirkossa eikä festareilla eikä pukeutunut minihameeseen tai albaan. Konventeissa hän on käynyt ja kokenut ihastumisen maailmalliseen poikaan tuntien vain vähän katumusta.
Nissisen teksti on soljuvaa, runollista ja kielellisesti täyteläistä. Tekstin lievä aukkoisuus antaa väljyyttä tulkinnoille sekä avaa Siljan niin ajatus- kuin tunnemaiseman värikylläiseksi panoraamaksi. Jehova-viitekehyksestä Siljalle tulee vähitellen häkki, jossa hän pyristelee ulospääsyä etsien. Toisaalta hän haluaa kuulua liikkeeseen, toisaalta hän janoaa vapautta niin uskolta kuin identiteetiltäänkin. Nissinen limittää tarinan Siljan lapsuudesta opiskelujen alkuun ja sairaalajakson kiinteäksi kokonaisuudeksi.
Usko voi sairastuttaa ja vangita, mutta se voi auttaa jäsentämään elämää terveellä tavalla. Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin. Nissinen on kuvannut kaunokirjallisin keinoin tämän prosessin – mutta myös muutoksen, jossa on rohkeutta ja voimaa. Hän ei opeta, vaan näyttää.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Mietin tätä muistoa, kun valvon yöllä ja kuuntelen koneen ääntä koivikossa. Se on ollut siellä kaksi päivää. Olemme seuranneet moton […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
