Elina Sallinen: Kehät. 97 s. Poesia 2023.
.
Ajatus on laaja. Mutta kuten puutarhat usein,
se kasvaa kerros kerrokselta ja lopulta sen kehitys
luonnollistuu, on ymmärrettävää.
Näin jäsentää Poesialle esikoisteoksensa julkaissut Elina Sallinen (s. 1994). Paikkasidonnainen teos on sivumäärältään runsas mutta säkeisriveiltään vähäinen. Avoin runoteos on tasapainoinen, rauhallinen ja runouden muoto-opiltaan selkeä.
Teoksessa Sallinen käy puheviivoin keskustelua minä- ja hän-muotoisen kerronnan välillä. Sitatoinnin katkonaisuus luo puheelle tulkintalinjoja ja häivyttää juonellisuuden. Maalla on ”ankeaa”, kaupungissa pohditaan äänettömyyttä: ”Onko hän vaarassa / äänettömässä kaupungissa?” teos kysyy.
Teoksen linnut ja kissat, tähdistöt ja puustot luovat ihmisten taustalle vastakohtia, mutta toisaalta myös luonto on arvaamattomassa muutoksessa. Kokonainen liuska tiivistyy kolmella säkeistöllä:
Kohinaan sekoittuva västäräkki.
Äänimosaiikki,
jossa sävyt alkavat muistuttaa toisiaan,
västäräkki auton ääntä.
Mikä on todellista, kun ääniala pettää havaitsijaa?
Hiljaisuuden mitättömimmät,
kaikkein hiljaisin (äänetönnä).
Ääntä ja äänettömyyttä piirretään läpi teoksen. ”Toisilla ääntä vain harvakseltaan”, mainitaan kai ihmisistä, mutta ”autojen jarrut ja linnut (ehkä peipot) / alkavat jäljitellä samanlaista kirkasta ääntä.”
Tämän teoksen ansioksi on nostettava vanhakantainen, monimuotoinen flooran ja faunan kuvasto. Konnotaatiojuuristot sitovat henkilönsä harkittujen havaintojen kanvaaseihin. Sään ja luonnon mielikuvat ryhdittävät runollista maisemointia. Sisäinen liike on verkkaista. Niukat säerivit pakottavat sisäiskerronnassaan lukijansa mielleyhtymien kudokseen.
Yleisenä huomiona on todettava, että Poesian tuotannossa näkyy yhtäläisyyksiä myöhäismillenniaalien hätkähdyttävän samankaltaiseen runokieleen: nähtävästi vähäsanaisesta runoudesta on tullut uusi tendenssi suomenkieliseen runouteen; virkepohjainen runous on tullut jäädäkseen; välimerkkien säännöllinen hyödyntäminen on tehnyt havainnoista painokkaampia ja proosamaisempia. Kokeellisuus on toviksi väistynyt, teoksien keskimitta ylittää 80 liuskaa ja avoimet runoteokset ovat eheitä. Toisteisuus ja intertekstuaalisuus hiipuu.
Sallinen käyttää muotoilussaan säästeliäästi säkeistön sisäisiä sarkainvaihtoja. Taitossa kokeellisuuden vähäisyyden koen onnistuneeksi ratkaisuksi: stoalainen vire kantaa läpi teoksen ja antaa lukijalleen suodun tyyneyden. Poesian tuotannosta Riikka Simpuran Painottomuus sekä Petra Vallilan ehkä ammensivat esikoisteoksina samankaltaisesta minimalismista ja sanojen napakkuudesta.
Sallinen erottuu rauhallisilla, paikoin pysähdyksiin jäävillä fragmenteillaan. Hän käyttää kieltä rikkaasti aina sijamuotoja myöden – etenkin abessiivimuotoiset sanat ilahduttavat. Tehokas kielellistäminen tekee kummallisia liaaneja kirjan rivien väliin, silti juonellistaminen on sula mahdottomuus harvoissa säkeistöissä.
Kehät on mainio avaus. Sen tenho on muodoissa, nimensä mukaisessa pyöreydessä ja ehkäpä umpinaisuudessaan. Teoksen keskivaiheilla sivun mittainen pyörittely ehkä sen parhaiten tiivistääkin:
Puistossa aika on aseteltu kehämuotoon.
Ikään kuin yksi, litteä taso.
Ikään kuin vain yksi.
Mikä puuttuu, on yhä yltyvä spiraali.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Mietin tätä muistoa, kun valvon yöllä ja kuuntelen koneen ääntä koivikossa. Se on ollut siellä kaksi päivää. Olemme seuranneet moton […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
