Hannu Kankaanpää: Alaviitteet. 47 s. Kulttuurivihkot 2024.
Hannu Kankaanpää (1954) on karheiden todellisuuksien runoilija, jonka tuotannossa elämän rähjäisyys, risaisuus ja rikkinäisyys ilmentävät aikaa jokaisessa ihmisessä. Ei suinkaan Kankaanpään runous ole synkkää ja ilotonta, se on heittäytyvää sukupolvien kirkasta lyriikkaa, jossa lapsen silmät tuikkivat tulevaisuutta ja dementoituvat vanhukset viestivät yhä uudelleen elämää.
Kankaanpään uusin kokoelma Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi. Muistoa enempää ei kenestäkään jää jäljelle. Ruotsalainen Carl Michael Bellman (1740–1795) on inspiroinut Kankaanpäätä elämän iloista ja katoavaisuudesta. Elämästä ei ole otettava irti iloa, koska sen takaisin saaminen voi olla vaikeaa. Kankaanpää muistuttaa ihmisen valtuuksista pienin mutta vaikuttavin äänenpainoin.
Runolla on myös valtaa. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Valta on monimuotista: yhteiskunnallista, eettistä, esteettistä, arvottavaa, mielipiteisiin vaikuttavaa, mutta myös näkymätöntä. Runoilijalla on oma missionsa vallankäyttäjänä. Sanojen pitää antaa virrata. Sanat syöksyvät ja syöksevät kaikkiin niihin sfääreihin, joissa emme eksistoi. Vihapuheen voiman tiedämme, ja siksi kirjailijan on oltava toisen maailman asialla.
Kankaanpää ottaa kantaa Ukrainassa riehuvaan julmaan sotaan vaikuttavasti:
Timantti maalishangella
verinen sirpale, kyynel
kirkkaampi kuin aurinko
varuillaan pysyvä toivo.
Ihminen on sirpale. Vielä satakieli kohotta raunioista huilunsa heleän. Vielä lapsen silmissä tuikkivat uuden elämän siemenet.
Kankaanpää on runoudessaan niukkailmeinen, aforistinen ja akvarellimainen. Vähin sanoin hän maalaa teoksensa, kutoo lujan verkon, johon ajatus kietoutuu avaralla tavalla. Sana on hänelle tila, jota hän ei halua täyttää, ainoastaan leijailla ja tarkkailla varovasti. Pimeys voi olla valoisa, varjoton yö. Kosminen heijastus säkenöi Kankaanpään runoissa maailman ontoksi tilaksi, jossa ”pelon kanssa kahden/ meistä on moneksi.”
Pessimistikin Kankaanpää on välillä, sillä maailma ympärillä on kuoleman talo. Kuinka pitkä onkaan taivallus vapauteen. Runolla ainoastaan voi nähdä kauas uhkien alla. Unelmat ovat kangastuksia. Kankaanpäällä on agenda tilanteen korjaamiseksi. Hän heittäytyy täysillä reparoijaksi myös humoristisin elkein: ”Ensin syödään/ kukkakaalia/ josta syntyy kakkakuulia/ sitten mennään/ pian potalle/ pyllistetään rotalle.”
Sääliksi käyvät rikkaat Kankaanpään puntarissa, sillä heiltä, vain heiltä puuttuu niin paljon:
isompi asunto uudempi auto
ylemmät suhteet ikikultaus
kaukaa tilatulle kruunulle
eikä kaikkea saa rahalla
vaikka sitä olisi liikaa
ja verotkin vituttavat.
Varsinkin marraskuun alun medioita seuratessa. Köyhät meillä on aina keskellämme, mutta rikkaista ei puhu kukaan mitään. Jokainen saa olla sitä mieltä, mitä haluaa – paitsi köyhät. Kankaanpää vie ajattelunsa runoissaan filosofiaksi paikoin häikäisevällä tavalla.
Tosiasioista Kankaanpää kirjoittaa, Sirkka Turkan (1939–2021) tavoin. Turkkaan hän tukeutuu liittäessään tosiasiat maisemiin. Itsenäinen ajattelu on runoilijalle moraalinen lähtökohta. Epätoivo on ainoa lohduttaja. Kun Albert Camus ja komisario Maigret kohtaavat Seinen rannalla, syntyy keskustelu syvällisellä tasolla:
Poltin tässä piipullisen
murahti komisario. Entäs itse? Kirjoitin yhden
sivullisen, vastasi Camus ja jatkoi päin ruttoa.
Niin yksinkertaista elämä voi olla jos on ollakseen.
Varsinainen agenda on löydettävissä itse itsestä itsenään: ”oikeus laskea kahteen/ ilman kolmatta”. Sen Kankaanpää tekee terävästi, kirkkaasti.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Mietin tätä muistoa, kun valvon yöllä ja kuuntelen koneen ääntä koivikossa. Se on ollut siellä kaksi päivää. Olemme seuranneet moton […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
