Juho Könkkölä ajattelee maailmaa origamien taitoksina
Juho Könkkölä (s. 1997) taitteli jo lapsena Keski-Suomen Korpilahdella paperista intohimoisesti erilaisia hahmoja. ”Homma karkasi käsistä”, Könkkölä kertoo, kun häneltä kysyy, miten hän päätyi tekemään origameja täysipäiväisesti.
Aineen taidemuseon syyskuun kutsutaiteilijana Viippola-residenssin ateljeessa Könkkölä työskentelee alun perin Japanista lähtöisin olevalla origami-tekniikalla. Origamien tekeminen vaatii kolmiulotteista hahmottamista ja sorminäppäryyttä. Erikoishienon riisipaperin arkkeja on levitelty ympäri ateljeen pöytiä. Valkoiset arkit muuttuvat Könkkölän käsissä monimutkaisiksi eri mytologioihin ja taruihin liittyviksi hahmoiksi. Riisipaperin lisäksi origamitaiteilija ei juuri hintavia työvälineitä tarvitse: Könkkölä esittelee hammastikkua, jota käyttää apunaan taitoksien tekemisessä.
”Tämä sama tikku on ollut jo puolitoista vuotta käytössä”, taiteilija laskeskelee.
Ateljeen lattialla on myös pahvilaatikko täynnä värikkäitä papereita taiteltuna mitä erilaisimpiin muotoihin. Laatikon sisältö on kuin origamitaiteilijan työkalupakki tai kirjasto. Harjoituskappaleiden avulla Könkkölä pystyy suunnittelemaan haluamiensa muotojen taitoksia ja saamaan ne osaksi lopullista teosta.
Könkkölän taittelemana paperit muuttuvat esimerkiksi kannelta soittavaksi Väinämöiseksi tai satoa korjaavaksi maanviljelijäksi. Origamien yksityiskohdat ovat hätkähdyttävän tarkkoja ja Könkkölä joutuu kerta toisensa jälkeen vakuuttelemaan katsojille, että kaikki on todella valmistettu yhdestä paperiarkista ilman saksia tai liimaa.
Origamien tekeminen on hidasta ja vaatii viikkojen, jopa kuukausien etukäteissuunnittelua. Tornion residenssissä valmistettavien teosten suunnittelun Könkkölä aloitti jo kuukausia aikaisemmin keväällä. Syksyn residenssijakso kului kurinalaista työskentelyaikataulua noudattaen ja pitkällisiä suunnitelmia toteuttaen. Origamitaiteilija ei jouda odottelemaan inspiraation tulemista, mikäli haluaa saada jotain aikaiseksikin.
Torniossa Lapin ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi valmistunut Könkkölä on pitänyt kuluneen vuoden 2020 aikana jo kaksi museonäyttelyä. Juho Könkkölän origamit pääsivät osaksi Amos Rexin Generation 2020 -ryhmänäyttelyä juuri ennen kuin korona sulki museot. Syyskuussa taiteilija palasi opiskelukaupunkiinsa Tornioon Aineen taidemuseon kutsumana, osana Lapin kullanmurut -näyttely- ja residenssiprojektia. Residenssikuukauden jälkeen Könkkölän origamit olivat esillä Tornion keskustassa, vanhasta kemikalioliikeestä näyttelytilaksi muutetussa Galleria Tilassa.
Lapin kullanmurut on Aineen taidemuseon vastaus siihen, mikä voisi olla unelmien museoprojekti. Jenny ja Antti Wihurin rahasto valitsi nyt toisen kerran kaksi suomalaista museota alueellisiksi kummimuseoikseen, ja vuonna 2020 unelmien museoprojektia pääsi Aineen taidemuseon lisäksi toteuttamaan Lappeenrannan museo. Aineen taidemuseo on kutsunut projektiin mukaan kuusi 1980–1990-luvuilla syntynyttä taiteilijaa, joista jokainen saa asua ja työskennellä vuorotellen Aineen taidemuseon vieressä sijaitsevassa Viippola-residenssissä. Residenssikuukauden jälkeen kukin taiteilija valmistaa näyttelyn eri puolille Torniota, ja kesällä 2021 kuuden taiteilijan teokset ovat esillä ryhmänäyttelyssä Aineen taidemuseossa.
Könkkölän näyttely avasi Lapin kullanmurujen näyttelyvuoden onnistuneesti. Kaupungin keskeisellä paikalla sijaitseva näyttelytila houkutteli paljon kävijöitä, joille museossa vierailu ei välttämättä ole tuttua. Myös taiteilijan mielestä residenssikuukausi ja näyttely toivat uusia ajatuksia ja näkökulmia taiteen tekemiseen. Könkkölän mukaan läheinen yhteistyö taidemuseon kanssa selkiytti omaa näkemystä taiteellisesta työskentelystä.
Näyttelyn avauduttua Könkkölä on sitä mieltä, että kuukauden residenssijaksollaan Torniossa hän valmisti tähän mennessä kenties parhaimmat origamiteoksensa. Yksi asia kuitenkin muuttui: nimittäin se kauan käytössä ollut origamin tekijän tärkeä työkalu, hammastikku, piti viimein vaihtaa uuteen.
Lapin kullanmurut, Aineen taidemuseon näyttely- ja residenssiprojekti, Torniossa 9/2020–9/2021.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Mietin tätä muistoa, kun valvon yöllä ja kuuntelen koneen ääntä koivikossa. Se on ollut siellä kaksi päivää. Olemme seuranneet moton […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
