Åsa Larsson: Isien pahat teot. Suom. Kirsi Kokkonen. 567 s. Otava 2022.
Pohjoinen puhuu väkevästi, myyttisesti ja kielellisesti ruotsalaisen huippudekkaristi Åsa Larssonin (s. 1966) teoksessa Isien pahat teot, joka on kuudes ja viimeinen Rebecka Martinssonista kertovassa sarjassa. Rebecka on sinnikkäästi ponnistanut asianajajaksi syrjäytyneen perheen lapsena. Älykkäänä juristina hänellä olisi ollut Tukholmassa mahdollisuus kohota pitkälle työurallaan, mutta hän palasi kotiseudulleen Kiirunaan syyttäjäksi. Oma elämä on välillä hyvinkin solmussa, mutta rikoksia Martinsson on kyennyt taitavasti pohjoisessa ratkomaan.
Dekkarissa liikutaan monessa tasossa. Tornionjoen keskellä olevasta saaresta löytyy kaksi ruumista, joista toinen osoittautuu vuonna 1962 kadonneeksi mieheksi. Börje Ström on murhatun poika, nyrkkeilijä, olympiavoittaja ja sankari. Miehen isä Raimo Koskela oli myös nyrkkeilijä. Juoppo talon isäntä, jonka pakastimesta Koskela löytyi, oli surmattu samaan taloon. Olisiko hän syyllinen? Eikä asiaa tee helpommaksi, että Rebeckan sukutausta kytkeytyy surmatun Henry Pekkarin perheeseen. Larsson latoo tarinansa kerroksiseksi draamaksi, jollaista dekkareissa harvemmin tapaa.
Larssonin aiemmista kirjoista tuttu oikeuslääkäri Pohjanen on kuolemansairas. Hän puhuu Rebeckan ympäri selvittämään tapausta, sillä Börjen on saatava tietää, mitä isälle vuosikymmeniä sitten todella tapahtui. Mutta mukaan Rebecka haluaa – ja saakin – eläköityneen tutkija Sven-Erik Stålnacken. Larssonin henkilögalleria on kohtuullisen laaja mutta pysyy kuvauksen osaltakin hyvin tasapainossa.
Elämässä totuus ja valhe kietoutuvat toisiinsa. Börjellä on isästään särötön kuva, mutta se murtuu vuosikymmenten jälkeen. Saavutukset muuttuvat arvottomiksi, kun ennen niin merkitykselliset asiat nousevat mitättöminä korkokuvina esiin. Sama ongelma vaivaa myös Rebeckaa tutkinnan keskiössä. Koko ajan paljastuu uusia johtolankoja, jotka eivät päästä helpolla tai tunnu johtavan mihinkään. Mutta toisaalta niissä näkyy pilkahdus valoa, joka auttaa jäsentämään omaa elämään pohjoisen yhteisöllisyyteen kiinteällä tavalla. Juuret hentoinakin alkuina kantavat.
Larsson kuvaa ruotsalaista yhteiskuntaa alastoman koruttomasti. Ammattirikollisuus kulkee usein pari askelta tutkintaa edellä. Kiiruna on myös ajankohtainen, koska kaupunkia ollaan siirtämässä kaivoksen tieltä uuteen paikkaan. Se taas tarjoaa suunnattomia urakoita yrittäjille, joista osa ei ole puhtain paperein liikkeellä. Kansainvälinen rikollisuus on tunkeutunut kaupunkiin juuri tätä reittiä. Larsson antaa virikkeitä tämän tematiikan käsittelyyn, mutta se jää kuitenkin ohueksi.
Prostituutio rehottaa, mutta sekin jää kovin irralliseksi teoksen kokonaisuutta ajatellen. Kun keskiössä on olympiasankarin isän murha, olisi siinä jo kylliksi materiaalia. Nyrkkeilykuvaukset ja -analyysit ovat asiantuntevasti kuvattu ja pitävät myös lukijan otteessaan.
Larsson pitkittää kerrontaa eksyen pois murhamysteerin ytimestä. Oikeastaan vasta viimeiset kymmenet sivut tempaisevat vauhdilla mukaansa ja loppuratkaisu on vaivattoman yksinkertainen, mutta ei toki helposti aavistettavissa oleva.
Kun nyt Rebecka Martinssonille sanotaan tämän teoksen myötä hyvästit, olisi sen voinut tehdä tiiviimmin ja terävämmin. Nykydekkareita ylisummaan vaivaa pöhöttyneisyys, ja parisataa sivua tästäkin materiaalista olisi voinut karsia kokonaisuuden lainkaan kärsimättä. Kunniallinen päätös kunniakkaalle Rebeckalle Isien pahat teot silti on.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Mietin tätä muistoa, kun valvon yöllä ja kuuntelen koneen ääntä koivikossa. Se on ollut siellä kaksi päivää. Olemme seuranneet moton […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
