Solar Films: Risto Räppääjä ja villi kone. 76 min. Ensi-ilta 17.2.2023. S.
Ohjaus Maria Sid, käsikirjoitus Sinikka Nopola, Tiina Nopola, Emma Nopola ja Rimbo Salomaa, kuvaus Jari Mutikainen, äänisuunnittelu Olli Pärnänen, leikkaus Toni Tikkanen ja Joel Olander.
Rooleissa Otso Törmälä, Meri Lahikainen, Minka Kuustonen, Ylermi Rajamaa, Jenni Kokander.
Tunnustan heti alkuun, että odotukset Risto Räppääjä ja villi kone -elokuvaa kohtaan olivat korkealla laadukkaan lastenkirjan vuoksi. Perheessäni on luettu suosittuja Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä -kirjoja sekä keskusteltu syvällisemmästä sisällöstä, joka niistä usein löytyy. Aiempia Risto Räppääjä -leffoja on katsottu myös eri tavoilla. Villi kone on ilmestynyt kirjana jo vuonna 2006, mutta aihe on lapsiperheissä ja parisuhteissakin keskustelua herättävä edelleen. Se oli lapsen kanssa lukuvuorossa hiljattain, eli tarina kääntein oli itselläni hyvässä muistissa.
Leffan alkukohtaus, jossa yhdistyvät näyttelijäntyö, musiikki ja tanssi, on nimihenkilöä esittävän Otso Törmälän ensiesiintyminen elokuvanäyttelijänä. Laulun sanoitus alleviivaa tarinan alun, mutta erityisen onnistunut on tanssin osuus, ja niin ovat muutkin tanssia eri tavoin hyödyntävät elokuvan kohtaukset. Koreografi on tanssija ja sirkustaiteilija Saku Mäkelä. Yllätys onkin, jos hänen osaamistaan ei nähdä tulevaisuudessa enemmänkin elokuvissa osana poikkitaiteellista kokonaisuutta.
Kirjasarjasta tuttua Nelli Perhosta näyttelee tarinassa Törmälän tavoin ensi kertaa mukana oleva Meri Lahikainen. Risto ja Nelli ovat kiinnostuksen kohteiltaan edellisistä tarinoista kasvaneet erilleen, ja katsoja näkee samassa hetkessä ensimmäiset konfliktin aiheet heidän ystävyydessään, ja niinpä niistäkin pitää selvitä. Filmissä esiintyy lisäksi nosteessa olevia suosittuja näyttelijöitä, joista yksi on Putouksessa parhaillaan mukana oleva pohjoiset juuret omaava Aku ”Harri Mainos-Harri Moilanen” Sipola. Hämmentävää on, että aikuisten ammattiosaajien kuten myös pääosissa olevien Minka Kuustosen ja Ylermi Rajamaan suoritukset jäävät elokuvassa esiintyvien lasten varjoon.
Tarinaa kuljetetaan eteenpäin vuoroin dialogin ja välillä musiikin sekä tanssin avulla. Tämä vaihtelu jättää kirjassa olevia merkityksiä vähemmälle huomiolle eikä sitä välttämättä edes täysin osaa irrottaa osaksi, joissakin kohtauksissa nämä ilmiöt ovat vahvasti alleviivattuja. Henkilökohtainen suosikkihahmoni Ville Pyryn mummo on oikaistu kohtauksineen karusti pois, vaikka siinäkin koukussa olisi ollut mielenkiintoista nähdä dramaturgiset ja ohjaukselliset ratkaisut valkokankaalla. Lasten heittäytyminen tanssikohtauksiin on ilahduttavaa, ja toivoisinkin näkeväni enemmän tanssia osana elokuvakerrontaa, jos sillä saadaan vaikuttavuutta vaativassa lastenelokuva-genressäkin.
Risto Räpppääjä -elokuvien kuvakerronnassa ovat värisävyt yleensä vahvasti esillä, eikä tuoreinkaan tapaus tee tähän poikkeusta: Riston huppari on osa tutusta väripaletista ja hiukset punaiset. Muutkin hahmot ovat tuttuja jo aiemmista tarinoista, mutta heidän kohdallaan elokuva ei tuo syvyyttä lisää, mikä on harmi aikuiskatsojan kannalta.
Lapsikatsoja varmaankin kiinnittää enemmän huomiota lapsitähtiin ja aikuinen samassa elämänkaaressa oleviin viihteen tekijöihin. Elokuva on kaunis, kun taas kirja on mielestäni monisävyisempi. Loppu tehdään makuuni liian nopeassa rytmissä, ja sen ratkaisu myös tuntuu päälleliimatulta eikä valitettavasti jätä katsojan omalle pohdinnalle tilaa. Muutama minuutti lisää olisi voinut syventää kokemusta, eikä elokuva olisi tullut lapsillekaan liian pitkäksi.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Mietin tätä muistoa, kun valvon yöllä ja kuuntelen koneen ääntä koivikossa. Se on ollut siellä kaksi päivää. Olemme seuranneet moton […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
