Vaski Filmi: Máhccan – Kotiinpaluu. 75 min. Ensi-ilta 22.9.2023. S.
Ohjaus Suvi West ja Anssi Kömi, käsikirjoitus Suvi West, kuvaus Anssi Kömi, leikkaus Hanna Kuirinlahti, musiikki Georg Buljo, äänisuunnittelu Frode Loes Hvatum.
Sunnuntaina 16.9.2023 Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin lavalle astelevat väsyneet mutta inspiroituneet elokuvantekijät. Ohjaaja-käsikirjoittaja Suvi West kuvaajakumppaninsa Anssi Kömin kanssa ovat juuri saapuneet takaisin Suomeen Toronton kansainvälisiltä elokuvajuhlilta. Kaksikon uusi suurdokumentti, tänä vuonna valmistunut Máhccan – Kotiinpaluu otettiin Kanadassa vastaan innokkaasti ja positiivisin arvosteluin. Kaksikon mukaan he ovat edellisten päivien aikana antaneet myös ”kymmeniä ja kymmeniä” haastatteluja.
Kysymyksiä riittää Kaisaniemen Kinopalatsissakin, missä tunnelma on katselmuksen jälkeen liikuttunut elokuvan saatua pitkät aplodit. ”Onko näitä repatriaatioprosesseja käynnissä muuallakin?” Westiltä kysytään, ja hän vastaa yleisluonteiseen tiedusteluun museomaailman murroksesta kohteliaasti ja innokkaasti. Vaikka Máhccan on taiteellisesti ansiokas elokuva, ei sen opettavaista luonnetta voine kiistää.
Lokakuussa 2021 Suomen kansallismuseossa avattiin näyttely Mäccmõš, maccâm, máhccan – Kotiinpaluu, joka esitteli museon kokoelmien saamelaisesineitä viimeistä kertaa. Valtaosa näyttelyn materiaalista, noin 2 000 esinettä, palautettiin nimittäin Saamenmaalle näyttelyn jälkeen. Kyseessä on niin kutsuttu repatriaatio eli melko nykyaikainen ajatus siitä, että kulttuuriesineistöä soisi palautettavan niiden alkuperäisiin ympäristöihin. Tässä tapauksessa kansallismuseon saamelaisesineet päätyivät Inarin Siida-museoon.
Westin elokuva alkaa kansallismuseon arkistojen tutkimisesta ja päättyy Siidan näyttelyavajaisiin, joihin gákteihin pukeutuneet nuoret ja vanhat odottavat sisäänpääsyä museon porteilla. Mutta mitä tapahtuu kohtauksien välissä?
Suomalainen näkökulma voisi hyvin keskittyä kansallismuseon edelläkävijyyteen repatriaation alalla, mutta elokuvan kertojana toimiikin itse West, joka keskittyy tutkimaan esineiden merkityksiä. Kansallismuseossa West koskettelee ja tarkkailee esineitä ja herkistyy hämmästyttäen museokuraattorin. Kun materiaali on siirretty Saamenmaalle, saamelaisen historian ja käsityön ammattilaiset tutkivat vaatteita ja kenkiä sekä löytävät niistä tuoreita johtolankoja menneisyyteen. Jotkut sidokset ovat jopa henkilökohtaisia.
West matkustaa myös museoihin Ruotsissa ja Saksassa, missä tarkastellaan saamelaisten esittelyä eläintarhoissa 1800-luvulla. Dokumentti tuo esille pyhät esineet, noitarummut, joita on maailmassa jäljellä arviolta muutama kymmenen – Saamenmaalla, itse saamelaisten omistuksessa, vain pari. Katsojaa alkaa kouria vatsanpohjassa, kun West ja muut elokuvan hahmot silminnähden surevat esi-isiensä kohtaloja. Saksalainen museokin on asettanut erään hatun esille nurinpäin.
Elokuvaa vievät eteenpäin kiehtova ja unenomainen kuvallinen kerronta sekä Westin oma ääni, dialogi esi-isien kanssa: kysymykset itsestä ja identiteetistä haastavat jokaisen katsojan omalla tavallaan. Toimiessaan elokuvan kertojana, paljastaen taustansa ja tunteensa, West uhraa palan itseään ulkopuoliselle katseelle. ”Autobiografinen elokuva on dokumenttia aidoimmillaan”, West kertoo näytöksen jälkeen yleisölle ja lienee siinä oikeassa. Tyylivalinta herättää katsojassa kiitollisuutta ja nostaa elokuvan korkealle tasolle.
Monisyisten, kivuliaiden ilmiöiden puinti lyhyessä ajassa ei ole varmastikaan helppoa, mutta West on luonut tosielämän tapahtumista, pohdinnoistaan ja tunteistaan kauniin ja vastustamattoman herkän kokonaisuuden. Elokuvan herättämät kysymykset repatriaatiosta, kulttuurillisesta omimisesta, museoiden toiminnasta ja vähemmistöjen asemasta ennen ja nyt ovat myös niin yleismaailmallisia, että se voisi menestyä kansainvälisestikin. Elokuva antaa paljon myös heille, jotka eivät ole saamelaisasioihin perehtyneet.
Toivoakin on, kuten Anssi Kömi muistuttaa: ”Oli hienoa kerrankin kuvata taistelua, joka on voitettu.”
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Mietin tätä muistoa, kun valvon yöllä ja kuuntelen koneen ääntä koivikossa. Se on ollut siellä kaksi päivää. Olemme seuranneet moton […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
