Thangka on rullalle käärittävä pyhä maalaus. Aikaisemmin thangkoja päätyi Suomeen kansantieteellisiltä ja muilta matkoilta, Thangkoja on esimerkiksi C. G. E. Mannerheimin sekä G. J. Ramstedtin ja Sakari Pälsin kokoelmissa. Nykyisin kaukomatkat ja thangkat ovat laajempien kansanosien saavutettavissa.

Oulun alueella toimivan buddhalaisen yhteisön jäsen Eva Heiman on koonnut näyttelyn yksityiskokoelmiin kuuluvista thangkoista. Yhteistä näyttelyn thangkoille on, että ne kaikki kuuluvat osana buddhalaisuuden hengelliseen harjoittamiseen muistuttaen pyhästä arjessa. Tiibetin kielessä thangkaan ei liity sanaa ja merkitystä ”taide”, vaan se on pyhä esine. Pyhityksessä jumaluus tulee teokseen. Eli tiibetinbuddhalaiselle thangka ei ainoastaan esitä jumaluutta: pyhitysrituaalin jälkeen jumaluus on kuvassa.

Heiman kertoo, kuinka kun hän 1990-luvun lopulla kiinnostui buddhalaisuudesta ja kävi kuuntelemassa useampiakin eri opettajia. Tavatessaan Geshe Pema Dorjeen hän koki löytäneensä oman opettajansa, ja on tästä lähtien ollut kiinteässä opetussuhteessa Pemaan, kuten Eva itse läheistä opettajaansa kutsuu.

Näyttelyn yhteydessä Geshe Pema Dorjee piti muutaman opetuspuheen thangkoista verkon välityksellä. Hänellä on laajat tiedot ja taidot thangkamaalaukseen liittyen, sillä hän opiskeli thangkamaalariksi ennen buddhalaisen filosofian opintojaan. Sittemmin Geshe Pema Dorjee on keskittynyt buddhalaisuuden opettamiseen ja vieraillut usein myös Oulun seudulla. Moni buddhalainen matkustaa opettajan luo myös ulkomaille. Heiman kertoo Peman auttaneen häntä näillä matkoilla thangkojen valinnassa. Valinnoissa yhdistyy opettajan asiantuntemus sekä oma intuitio.

Eva Heiman kertoo itselleen läheisimmäksi Valkoisen Taran. Hahmon henkilöllisyys paljastui hänelle vähitellen meditaation aikana, ennen kuin hän edes ymmärsi kenestä on kyse. Suhde Valkoiseen Taraan on syventynyt vuosien harjoituksen myötä.

Valkoinen Tara symboloi pitkäikäisyyttä. Se on useiden buddhalaisten toive. Eva selittää, että toki on mukavaa, jos elämä läheisten kanssa jatkuu mahdollisimman pitkään. Päätarkoitus pitkän elämän toiveessa on kuitenkin henkinen harjoitus; useammat elinvuodet mahdollistavat useampia mahdollisuuksia auttaa muita aistivia olentoja, sillä ihmiselämä on vaikea saavuttaa.

Buddhalaisuudessa ei keskitytä pelkästään oman itsensä kehittämiseen ja oman henkilökohtaisen elämän parantamiseen ja helpottamiseen, vaan keskiössä on myötätunto, kaikkien aistivien olentojen auttaminen. Tilanteesta riippuen Eva voi lähestyä myös Avalokiteshvaraa tai Manjushria.

Näyttelystä ja buddhalaisuudesta puhuttaessa keskustelu eksyykin usein tiibetiläisten pakolaisten auttamisesta luonnonsuojeluun tai kodittomiin eläimiin. Buddhalaisuus ei rajaa autettavien joukkoa vain omiin läheisiin, vaan se laajenee kaikkiin ihmisiin, eläimiin ja koko luontoon. Työtä siis riittää, ja se voi välillä tuntua raskaalta. Siihenkin thangkat voivat auttaa, sillä meditaation kautta voi ymmärtää, että kärsimys ei ole pysyvää. Oman mielen kanssa työskentely on keskeinen osa buddhalaista harjoitusta. Mieli on voimakas työkalu ja thangkat ovat mielenharjoittamisen apuväline.

Thangka tarjoaa omalla erityisellä tavallaan sekä apua, että samaistumisenkohteen monelle buddhalaiselle. Thangkassa kuvattu – eli myös läsnä oleva – ylimaallinen hahmo voi sekä auttaa että toimia ominaisuuksiensa kautta ihanteena. Oli kyseessä sitten apua tarvitsevien auttaminen tai oman viisauden kasvattaminen.

Bhaisajyaguru, parantajaguru, edustaa parantamista, niin mieleen kuin kehoonkin liittyvissä vaivoissa. Kyseinen buddha on niin lääketieteellistä apua tarvitsevien kuin apua antavienkin suosiossa. Apua tarvitseva voi lähestyä Bhaisajyagurua thangkan avulla, toisaalta tiibetiläisten lääkärien vastaanotolla on seinällä usein sama kuva.

Parantajaguru kuvataan hyvin samankaltaisena kuin historiallinen Gautama Buddhakin, istumassa meditaatioasennossa. Parantajaguru on kuitenkin väriltään sininen. Perinteisesti kyseinen sininen väriaine on tehty lapis lazulista, mikä on arvokas ja korukivenäkin käytetty puolijalokivi. Nyttemmin käytetään usein huomattavasti edullisempia keinotekoisia pigmenttejä, mikä osaltaan laskee maalausten hintoja ja tekee niistä saavutettavampia.

Myötätunto, viisaus ja voima

Opetuksissaan Geshe Pema Dorjee opetti Myötätunnon buddhasta, Viisauden buddhasta ja Voiman buddhasta. Hän keskittyi avaamaan näihin liittyviä merkityksiä. Avalokiteshvara on myötätunnon, Manjushri viisauden, ja Vajrapani voiman ilmentymä. Valaistuminen edellyttää kaikkia näitä ominaisuuksia.

Hän selittää, kuinka kyseinen erottelu on olemassa rajallisen ihmismielen takia, sillä kaikki edellä mainitut ovat kaikkivoipaisia ja täydellisiä niin myötätunnossa, viisaudessa kuin voimassakin. On helpompaa, että harjoittaja voi keskittyä ja meditoida yhtä ominaisuutta kerrallaan, vieläpä niin että jokaista ominaisuutta edustaa oma ruumiillistuma. Hahmoilla on käsissään esineitä, jotka tuovat erilaisia näkökulmia liittyen kuvan hahmoon tai sisältöön.

Avalokiteshvaran tunnus on lootus, joka on yksi buddhalaisen taiteen käytetyimmistä symboleista. Lootus edustaa puhtautta, kuinka mudasta kasvaa esiin puhdas kaunis kukka, vailla tahran tahraa. Lootuksen kukka voi myös esiintyä eri muodoissaan, nupusta alkaen, edustaen näin eri aikatasoja. Lisäksi Avalokiteshvara pitää kädessään rukousnauhaa eli malaa.

Manjushrilla tunnusmerkkinä on viisauden miekka oikeassa kädessä. Miekka on terävä ja leikkaava kuten viisaus. Se karsii epäolennaisen pois. Vasemmassa kädessä hän pitelee lootusta, jonka päällä on kirja, joka edustaa Prajnaparamitaa eli viisauden täydellisyyden suutria.

Vajrapanilla puolestaan on kädessään vajra. Vajra voidaan kääntää salamaksi. Se edustaa muuttumatonta voimaa, joka ei koskaan vähene tai muutu hyvästä pahaksi.

Perinne elää ja uudistuu

Mitä Geshe Pema Dorjee tiibetiläisenä ajattelee länsimaalaisten opettamisesta? Hän vastaa, että buddhalaiset opettajat opettavat vain pyynnöstä, he eivät tee käännytystyötä. Vuosikymmeniä sitten hipit matkustelivat ahkerasti Intiassa ja Nepalissa etsimässä henkisiä oppeja ja etsiytyen myös buddhalaisten opetusten äärelle. Tätä kautta länsimaalaiset kiinnostuivat enenevässä määrin Buddhan opetuksista, ja moni matkustaa edelleen opettajansa perässä Aasiaan. Nykyisin suunta on myös toisinpäin, sillä länsimaalaiset pyytävät opettajiaan vierailemaan myös omissa maissaan, ja moni opettajista vastaa myöntävästi kutsuun. Pema korostaakin, että niin kauan kuin hän on elossa, hän haluaa opettaa ja on mielellään oppilaidensa käytettävissä.

Tiibetinbuddhalaisesta kulttuurista voi sanoa, että sillä on vankka tukijajoukko myös Oulun seudulla. Eva Heiman kertoo, että näyttely on järjestetty kunnioituksesta tiibetiläisiä, Tiibetin kulttuuria ja buddhalaisuutta kohtaan. Kiinan toimien seurauksena tiibetiläinen kulttuuri on pahassa ahdingossa omalla maallaan, ja moni tiibetiläinen on pakolaisena Intiassa, missä heillä on oikeus harjoittaa uskontoaan ja kulttuuriaan rauhassa. Tiibetin ja tiibetiläisten tilanne on erittäin vaikea: lojaalius Kiinaa kohtaan menee ihmisoikeuksien edelle eivätkä valtamediat kirjoita aiheesta.

Heiman on ollut maailmalla useissa Dalai Laman opetustilaisuuksissa ja tavannut tämän kerran henkilökohtaisesti. Geshe Pema Dorjee järjesti audienssin joukolle oppilaitaan, ja Dalai Lama kiitti heitä henkilökohtaisesti bodong-tradition hyväksi tehdystä työstä.

Monesta thangkoihin liittyvästä asiasta kuten ikonografiasta Eva toteaa, että se liittyy kiinteästi tiibetiläiseen kulttuuriin.

Uskonnollisessa taiteessa taiteen merkitys, ja sitä kautta myös sen tekemistä ohjaavat perinteiset säännöt ja tavat voivat olla hyvinkin tarkkoja. Thangkoihin liittyvät traditiot jatkuvat osin perinteisinä mutta myös uudistuksia kokien.

Tiibetinbuddhalaiselle taiteelle on omaleimaista runsaus, värikylläisyys, koristeellisuus, ja lukuisat pienet mutta merkitykselliset yksityiskohdat. Tiibetinbuddhalainen taide sisältää erittäin laajan ja monimutkaisen ikonografian. Thangkoissa huomio keskittyy yleensä ensin päähahmoon, mutta kuva-alalla on usein myös muita hahmoja.

Kyse ei ole maalarin ilmaisunvapaudesta tai tulkinnasta vaan tarkkaan määritellystä ikonografiasta sekä väreihin liittyvästä symboliikasta. Kaikella on oma merkityksensä: hahmojen asennolla, mahdollisesti käsissä olevilla esineillä, istuimella, asusteilla ja väreillä. Maalarin työn viimeisiä vaiheita on niin kutsuttu silmien avaaminen. Pyhitysrituaali voidaan suorittaa luostarissa tai myös jossain muualla korkea-arvoisen opettajan toimesta.

Osa hahmoista on ylimaallisia. Siihen on vaikuttanut myös Tiibetin alueen vanha shamanistinen Bön-traditio. Tämä näkyy erityisesti Buddhan opin eli dharman raivokkaiden suojelijoiden kohdalla.

Jumaluudet voivat olla joko hurjistuneita tai seesteisiä. Kauniit, ikuisesti nuoret hahmot koruineen ja kauniine vaatekappaleineen ovat tyypillisiä keinoja kuvata ylimaallisia olentoja, joita eivät ikääntyminen tai muut maalliset vaivat paina. Suomen kielessä jumalille ei ole yhtä monta erilaista ja eri tasoon viittaavaa sanaa kuin monissa muissa kielissä. Buddhalaisissa thangkoissa kuvatut jumaluudet eivät tarkoita luojajumalan tai ylijumalan kaltaista jumalaa, vaan kyseisillä jumaluuksilla on oma maailmansa, ihmisillä omansa. Molemmille Buddha on suurin opettaja.

Yhdessä näyttelyn thangkoista on esitettynä Tenzin Gyatso, neljästoista Dalai Lama. Tiibetinbuddhalaisille Dalai Lama on Avalokiteshvaran ruumiillistuma. Dalai Laman thangka on esimerkki thangkatyypistä, joka on valokuvasta tehty painotuote. Eva kertoo, kuinka vastaavia tehdään myös muista arvostetuista opettajista.

Tämä on huomionarvoinen seikka liittyen tradition jatkumiseen ja osittaiseen uusiutumiseenkin. Vaikka ikonografiset säännöt ovat tarkkoja ja tehty noudatettaviksi, kyse on tässä ajassa elävästä kulttuuriperinnöstä. Thangkoissa on tätä kautta näkyvissä myös ajallisia kerrostumia, meidän päiviimme saakka.

Aikaisemmin thangkat maalattiin käsin puuvillakankaalle tai silkille, perinteisiä pigmenttejä ja maaliaineita käyttäen. Aiheiden mittasuhteet on ennalta tarkkaan määritelty, samoin myös käytettävä värimaailma ja symboliikka. Nykyisin osa thangkoista on maalausten pohjalta tehtyjä painokuvia. Vaikka käsityötaito on edelleen arvostettua ja sen vaativuus ymmärretään, harjoituksen kannalta ei ole merkitystä, onko thangka painettu keinokuitukankaalle vai onko se käsinmaalattu silkille ja oikealla kullalla kullattu. Pyhitettyinä molemmat kuvat ovat yhtä pyhiä kuvia.

Eri tekniikoilla toteutettuja thangkoja yhdistää, että kuva-alaa kehystävät värikkäistä kankaista ommellut kehykset, joiden ylä- ja alaosassa on puutangot. Thangkan voi kääriä rullalle. Näyttelyn thangoissakin on nähtävissä maalauksen yläpuolelle kauniisti laskostettu ohut kangas, joka kuljetuksen ajaksi tai aina tarvittaessa lasketaan suojaamaan kuvapintaa.

Thangkat kuuluvat Himalajan alueen buddhalaiseen taiteeseen. Maantiede ja luonto vaikuttavat aina osaltaan alueen käsityöperinteeseen ja myös uskontoon liittyvään esineistöön. Tiibetin alueella maasto on vaikeakulkuista, ja thangkan muoto on suunniteltu liikkuvaa elämäntapaa ajatellen. Helpon kuljetettavuutensa takia thangkat ovat nykyisin myös turistien suosiossa.

Ikonografia auttaa ymmärtämään

Historiallinen Buddha Siddhartha Gautama syntyi noin 2500 vuotta sitten Lumbinissa, nykyisen Nepalin alueella. Buddhalaisuuden perustana on hänen opetuksensa. Aikojen saatossa buddhalaisuuden levitessä se mukautui uusien alueiden taiteeseen, käsityöperinteeseen ja arkkitehtuuriin. Tähän vaikutti luonnollisesti myös aiemmat ja rinnakkaiset henkiset traditiot, sekä niihin liittyvä taide ja symboliikka.

Ikonografian avulla eri hahmot voidaan tunnistaa, vaikka jollakin olisi useampiakin ilmenemismuotoja. Ilmaisussa pyritään sellaiseen tarkkuuteen, että päähahmo on hyvin tunnistettavissa. Keskeistä on esimerkiksi vartalon asento ja väri, käsieleet, hahmolle tyypilliset symbolit ja esineet. Myös koruilla ja vaatetuksella on oma merkityksensä.

Jumaluuksilla hengellinen täydellisyys kuvataan fyysisen täydellisyyden kautta. Jumaluudet omaavat nuoret, kauniit kehot. Myös buddhalaisessa taiteessa on tavallista, että korkean hengellisen tason saavuttanut kuvataan kirkas kehä pään ja vartalon ympärillä. Taiteessa käytetään nimitystä sädekehä, ilmiö voidaan tulkita erityisen kirkkaaksi, voimakkaaksi auraksi. Raivokkaita hahmoja ympäröivä kehä on liekehtivä.

Useammat silmät, kasvot tai käsiparit kuvaavat, että hahmolla on tavallista ihmistä huomattavasti suuremmat voimavarat ja kyvyt käytettävissään. Useat kädet mahdollistavat erilaisten attribuuttien kädessä pitämisen tai eleiden ilmaisemisen.

Taide tarjoaa sielun sivistystä

Näyttelyn thangkat ovat materiaaleiltaan mutta myös aiheiltaan ja sitä kautta sisällöllisesti hyvin erilaisia. Osa thangkan ominaisuuksista on materiaalisia, näkyviä. Toisaalta thangkan tarkoitus on nähdä se ”sielun silmillä”. Näkyvä auttaa ymmärtämään ei-näkyvää. Buddhalaisuudessa se tarkoittaa tyhjyyttä.

Tiibetinbuddhalaisen kokemus thangkoista on varmasti erilainen verrattuna henkilöihin, jotka eivät ole buddhalaisia. Joka tapauksessa buddhalaiseen taiteeseen ja ikonografiaan tutustuminen auttaa löytämään uusia tasoja kuvista, vaikka kokemus thangkojen perimmäisestä merkityksestä jäisikin saavuttamattomiin.

Ikonografia ja symbolit ovat usein ainakin osin kulttuurisidonnaisia. Aasiassa ilmasto ja sen myötä floora ja fauna poikkeavat omastamme. Voimme oppia, että mudasta nouseva puhdas lootuksen kukka symboloi puhtautta, vaikka meidän oloissamme lootus ei kasvakaan. Kotimaisella lumpeella ei vastaavaa symboliarvoa ole, vaikka se kaunis kukka onkin. Leijona on vakiinnuttanut asemansa ja on laajasti käytössä myös suomalaisessa symboliikassa, vaikka onkin tuontitavaraa. Eli voimme omaksua myös suomalaiseen kulttuuriin alkujaan vieraita ja outoja symboleja, ja lopulta kokea ne itsellemme rakkaiksi ja merkityksellisiksi.

Tämä pätee myös uskonnollisiin symboleihin. Tällä hetkellä suurinta kannatusta nauttivat hengelliset traditiot ovat kulkeutuneet Suomen alueelle pitkän matkan takaa. Buddhalaisuudella matka kesti kauemmin, mutta sekin on vakiinnuttanut asemansa ja on osa suomalaista henkisyyttä.

On etuoikeus tutustua edes hieman muiden tapoihin uskoa ja elää, ja yksi helpoimpia keinoja siihen on visuaalinen kulttuuri. Buddhalaiset korostavat usein harjoittavansa kaikki buddhalaisuutta, sen enempää tyylisuuntia erittelemättä, vaikka esimerkiksi taidehistoriassa eri suuntausten oppiin, harjoitukseen sekä taiteeseen liittyviä eroja tuodaankin esiin. Buddhalainen taide ja symboliikka kantavat mukanaan Buddhan opin lisäksi myös parintuhannen vuoden historiaa ja usean eri maan kulttuuriperintöä.

Oli ihmisen harjoittama usko mikä tahansa, uskonnollinen taide kuvaa usein kyseisen elämänkatsomuksen ylimaallista puolta: todellisuutta, joka on arkielämän ja ajan tuolla puolen. Ihminen yrittää tavoitella sitä henkisten harjoitusten lisäksi myös materiaalisin keinoin kuten pyhän taiteen, arkkitehtuurin ja rituaaliesineiden avulla. Ne ovat enemmän kuin kiveä, puuta, kangasta tai maalia. Koettavissa, mutta sanallistamisen tuolla puolen.