Mikael X. Messi on sikäli harvinaislaatuisessa tilanteessa suomalaisen kirjallisuuden kentällä, että hän lienee edustamansa tyylilajin ”porn noirin” ainoa edustaja ja ylittämätön ykköstykki. Messin aiemmin hankalasti saatavilla olleina omakustanteina julkaistut pulp-pokkarit (ns. Varsinais-Suomi-kvartetti) on nyt koottu yksiin kansiin. Mukaan on lisäksi saatu kirjailija Juri Nummelinin jälkisanat, jotka selittävät kirjojen syntytarinaa. Tuleepa turkulaiskirjailija samalla paljastaneeksi kirjojen kirjoittajan tähän saakka (huonosti) salatun taiteilijanimen taustalla.

Messin kirjojen pääaineksina ovat kovaksi keitetyn dekkarin juonenkäänteet, väkivaltaiset alamaailman edustajat, pahat poliisit ja kummallisiksi eskaloituvat tilanteet varsinaissuomalaisten lähiöiden liepeillä. Kaikkeen tähän on lisätty aimo annos pornografisesti kuvattua seksiä. Lukijasta riippuen siis joko hirvittävää roskaa tai ihmismielen salatuimpia kerrostumia mielenkiintoisesti luotaavaa materiaalia.

Olennainen osa tarinoita ovat hahmot, yleensä yhteiskunnan alimpien sosiaalisten kerrosten sinnikkäät selviytyjätyypit, joita elämä heittelee mielensä mukaan vaikeudesta toiseen. Naishahmot kykenevät yleensä säilyttämään paremmin tilanteen hallinnan, vaikka joutuvat nekin kokemaan toistuvaa väkivaltaa ja nöyryytyksiä jatkuvana sarjana. Mieshahmot sen sijaan ovat järjestään varsinaisia luusereita, jotka kavereiden kuullen (ja vielä mieluummin yksin humalassa masturboidessaan) takovat kyllä rintaansa ja suunnittelevat bisneksiään ja valloituksiaan mutta tosipaikan tullen ajautuvat vain noloihin tilanteisiin ja tarpeettomaan väkivaltaan.

Messi-kirjojen syntytarinasta Nummelin kertoo, että huono pornografia on aina kiehtonut häntä. Kioskikirjallisuus on täynnä omituisia, tahattoman typeriä tai tahallisen huonoja, oudoissa ympyröissä tapahtuvia seksikuvauksia, jotka eivät onnistu kiihottamaan, vaikka kuinka yrittävät. Lisäksi hyvässä pornografiassa tulee kirjoittajan mukaan aina olla mukana ripaus ällötystä, sitä, että lukija ei itse oikeasti koskaan tekisi mitään kuvatunlaista. Tämä ällötys myös toimii, sillä usein kirjaa lukiessaan huomaa mietiskelevänsä, saako tästä tykätä saati kiihottua.

Sarjan aloittava Lausteen himokämppä esittelee päähahmoinaan myös sarjan seuraavissa osissa esiintyvän poliisikaksikon. Virtanen ja Kaihoniemi eivät varsinaisesti ole sellaisia uniformusankareita, joiden työpäivän tosi-tv-kuvauksilla voitaisiin ylläpitää virkavallan arvostusta, saati myydä poliisikoulua uramahdollisuutena kirkasotsaiselle nuorisolle. Virtanen on väkivaltainen sosiopaatti ja Kaihoniemi heikko, kostonhimoinen naisten alushousujen varastelija. Henkilögalleriaa täydentävät soturiprinsessamaisen kova naispoliisi ja venäläistaustainen prostituoitu, jotka lopulta selviävät kirjan tapahtumista pienimmillä vahingoilla. Lausteen himokämpän juoni koostuu lähinnä näiden neljän ihmisen päätymisestä erilaisina kombinaatioina samaan kerrostaloasuntoon.

Ensimmäisessä osassa nöyryytetty Virtanen on toisessa osassa päätynyt töihin Mynämäelle. Työpaikka on hiljentyneen entisen päätien varteen pykätty motelli, jota asustavat erilaiset elämässään epäonnistuneet tai yhteiskuntaa pakoilevat hahmot. Mynämäen motellin munamällit on juoneltaan varsin suoraviivainen dekkari, jossa tarinaa kerrotaan jatkuvasti vaihtuvalla kertojaäänellä kuin Tarantinon elokuvissa ikään. Tälläkin kertaa naishahmot selviävät lähes kaikki seksin muodot läpikäyvästä episodikavalkadista miehiä vähäisemmin nöyryytyksin. Saapa kirjailijatyttö koottua sähellyksestä menestysopuksen aineksetkin.

Kvartetin kolmas osa sijoittuu Maskuun Rivieran viihtymiskeskukseen ja pääosassa on jälleen ensimmäisen kirjan onneton Kaihoniemi. Runkkuloma Rivieralla on kesäteatterimainen farssi, jossa ovet paukkuvat, kun nopsaan vaihtuvat hahmot ryntäilevät sisään ja ulos hankalista tilanteista. Tätä kokoelmaa varten kirjaa on kirjoitettu paikoin uudestaan, mutta se on silti kokoelman heikoin lenkki. En tiedä, kuinka paljon Runkkuloma Rivieralla on muuttunut, koska en omista alkuperäistä versiota ja ainoat muistikuvani siitä liittyvät tämän aviisin päätoimittajan aikoinaan NKOTB-klubilla lukemiin pätkiin. Huumorin ja seksin yhdistäminen on vaikea laji.

Toistaiseksi sarjan viimeinen kirja Varissuon varvimestarit on seksikohtauksiltaan edeltäjiään rajumpaa tekstiä. Se kuvaa amerikanpsykohtavasti parempiosaisten sekoilua köyhemmän kansanosan kustannuksella. Politiikan ja pornografian yhdistelmä lienee helpommin sulavaa tavaraan kuin parin edellisen kirjan huumorin ja seksin amalgaami, koska kyseessä on selkeästi sarjan parhaiten rullaava teos.

Tällä tavalla yhteislaitoksena ja yhteen putkeen luettuna kirjat muodostavat selkeän kokonaisuuden, jolle ei toistaiseksi ole ilmestynyt kilpailijoita kotimaisen nykykirjallisuuden saralla. Kirjasarjaa kahlatessaan lukija joutuu ihastuttavan monenlaisten tuntemusten kohteeksi. Oma kiinnostus tarjottuun tavaraan tuntuu paikoitellen suorastaan hävettävältä. Saako tälle nauraa? Kehtaako tästä tykätä? Olenko normaali? Pilaileeko kirjoittaja kustannuksellani? Miten pornopastissi eroaa aidosta asiasta? Voiko pornon karnevalisoida? Näihin kysymyksiin jokaisen on löydettävä oma vastauksensa.

PS. Nummelinin seksinimimetodilla olisin muuten Markus Repo – Isä Mitron paha kaksonen?