Paperilehdestä3/2016

Elämäntuntoa taiteesta – yhteisötaidetta sydämellä

Ikäihmiset ja heidän muistonsaIissä ja Ylikiimingissä

Elämäntuntoa taiteesta on kuin kuudes aisti, jolla on kyky avata kaikkia aistejamme niin, että tunnemme elävämme täydemmin ja katsomme asioita hieman eri näkökulmasta kuin tavallisesti. Elämäntunnon sisarsanoja ovat elämänmaku, elämänrytmi, elämänkaari, elämänmielekkyys, elämäntilanne, elämänasenne, elämänhallinta, elämänmerkitys, elämänkäännekohta, elämäntaito, elämäntahto ja elämänarvo.

Oululaisen Kulttuuriosuuskunta Ilmeen hallinnoimassa Elämäntuntoa taiteesta -projektissa toteutettiin neljä mittavaa yhteisötaidekokonaisuutta Pohjois-Pohjanmaalla syyskuusta 2014 toukokuuhun 2016. Tässä artikkelissa keskitytään kahteen niistä. Iin kokonaisuudessa koottiin Nikkarin päivätoimintakeskuksen ikäihmisten kanssa keinutuolimuistoja, valokuvattiin muotokuvia, nauhoitettiin muistoja äänitallenteelle ja päällystettiin keinutuoleja pehmeiksi veistoksiksi. Näistä kaikista osa-alueista koottiin näyttelyinstallaatio Oulun taidemuseoon kesäksi 2015.

Oulun Ylikiimingissä tapahtuivat puolestaan elämykselliset, noin kilometrin mittaiset Muistojen Polulla -esityskierrokset, joissa paikallisten ihmisten, Päivölän hoivakodin vanhusten muistot ja tarinat, pääsivät esille musiikin ja tanssin lomassa kesällä 2015. Ikäihmisiä kutsuttiin omaisineen mukaan esityskierrokselle, joka sopi pyörätuolinkäyttäjille.

Elämysten Ylikiiminki -tapahtumasarja liittyi 25-vuotisjuhliaan viettäneen Tervastiima-viikon runsaaseen ohjelmatarjontaan Kiiminkijoen perinnemaisemassa ensi kertaa. Se oli myös osa Oulun Päivien ohjelmistoa kesällä 2015. Lisäksi kokonaisuuteen liittyi lasten tanssillinen perinneleiri, jonka aikana tanssinopettaja Päivi Mettovaara valmisti lasten tanssiesityksen Muistojen Polulle.

Muistojen polun yhteisötaiteellisena tausta-ajatuksena oli, että jokaisen ihmisen muistot ovat tärkeitä. Polku herättää keskustelemaan niistä. Polku saa mukaan kulkemaan ja muistelemaan itse. Elämäntuntoa on tuntea elävänsä tässä hetkessä aistit avoimena. Elämä ei silloin vain hujahda ohitse, vaan sitä on lupa pysähtyä miettimään ja asettelemaan palapelinsä osia paikoilleen.

Muistojen Polun tehtävänä oli tuoda tuulahdus toisesta maailmasta. Se toi mukanaan välittämistä, iloa, riemua ja huolenpitoa. Tultiin ihmisinä ihmisten keskelle. Niin lähelle kuin heille sopi. Tärkeää oli saada olla rinnalla kulkijana hetken aikaa ja kuulla elämäntarinoita.

Isotädin muistot alkavat elää

”Mikä hiljainen yö! Vain ajatukset ja mielikuvat syntyvät ja kulkevat yhtenään muistojen mailla. Ikävöiden liitelevät ne luoksesi, ystäväni, jota kiihkeästi kaipaan… On aivan kuin puristaisit kädestäni ja kuiskaisit: Älä pelkää, pieni, kyllä voitamme vaikeimman vastuksen!” (Helmi Klemettinen.)

Päivi Mettovaaraa puhutteli ylikiiminkiläistä yleisöä Muistojen Polulla tanssisoolollaan, joka pohjautui hänen isotätinsä Helmi Klemettisen teksteihin ja runoihin. Kuva HR.

Päivi Mettovaaraa puhutteli ylikiiminkiläistä yleisöä Muistojen Polulla tanssisoolollaan, joka pohjautui hänen isotätinsä Helmi Klemettisen teksteihin ja runoihin. Kuva HR.

Muistojen Polulla nähtiin tanssinopettaja ja tanssitaiteilija Päivi Mettovaaran Muistoni-soolotanssiteos, joka viritti ihmisiä muistelemaan. Muusikkona toimi Eetu Klemetti. ”Sooloni pohjautui isotätini Helmi Klemettisen nuoruudenaikaisiin kirjoituksiin 1930-luvulla”, Mettovaara taustoittaa ja jatkaa: ”Teoksessa astuin tulkitsemaan Helmin muisteluita ajanmukaisine pukuineen.”

Helmi Klemettinen oli kirjoittaessaan suunnilleen samanikäinen kuin Päivi Mettovaara itse tällä hetkellä. Hänen mielestään oli hienoa saada projektin myötä mahdollisuus tutkia, työstää ja valmistaa sooloteos, joka pohjautui isotädin muistokirjaan, teksteihin ja runoihin. ”Tutkimusmatkan myötä löysin yhteyden häneen vahvasti. Meissä molemmissa on samankaltaista luovaa herkkyyttä ja vaatimattomuutta.”

Muistojen Polku alkoi Vesaisenlinnalta. Helmin Unelma alkoi toteutua, kun väki kurkisti ovesta sisään ja näki Helmin liikkuvan kirjeen kanssa. Lapset uskaltautuivat avaamaan oven. Helmi tuli ulos ja musiikki hiljeni. Helmi luki kirjettä, tanssi, otti kukan ja arvuutteli: rakastaa syvästi, vähäsen, ei ollenkaan. Helmi poistui Vesaisenlinnan taakse, Klemetti soitti; yleisö katsoi, kunnes Helmiä ei enää näkynyt.

Yleisö lähti lasten opastamina kohti rantaa ja niittyä, missä oli vuorossa Helmin Muisto. Ihmiset asettuivat niityn reunaan seuraamaan Helmin soolon jatkoa. Hän alkoi lukea, hyräillä, laulaa hitaasti. Eetu Klemetti tuli mukaan soittaen. Yleisö lauloi Helmin kanssa ”Valssia menneiltä ajoilta”. Helmi tanssi ja poistui lopulta joelle päin soiton aikana. Ihmiset muistelivat heinäntekoa ja viikatteen käyttöä.

Lasten opastamina lähestyttiin rantaa ja ilmoitustaulua, jossa oli erilaisia vanhoja esineitä: lestejä, lapikkaat ja paperinarukengät. Yleisö muisteli, miten ne liittyivät suutarin työhön. Lopulta oli lasten tanssiesityksen ja yhteislaulun Suutarinemännän kehtolaulun aika Eetu Klemetin säestämänä.

Helmin soolo Lohtuni päättyi Kiiminkijoen rannalle, missä lapset myös kalastivat. Hän nojasi puuhun väen saapuessa. Helmi alkoi lukea Muistojen kirjaa joelle päin. Väki kuunteli. Eetu Klemetti alkoi soittaa ”Tuuli hiljaa henkäilee”. Väki alkoi laulaa mukana. Oli hyvästien aika ja aika jatkaa lähistöllä sijaitsevan Tervahaudan sytytysjuhlaan.

Muistojen polku nosti esille Ylikiimingin erityisyyttä

Muistojen Polku -työryhmä halusi tulla mukaan Ylikiimingin Tervastiima-viikoille paikallisten toiveita kuunnellen ja räätälöidä Muistojen Polun palvelemaan perinneviikkojen ohjelmatarjontaa ja näkyvyyttä esimerkiksi Oulun Päivien yhteydessä. Oli hienoa päästä mukaan Tervastiimaan, jossa tehtiin paljon asioita talkootyönä ja sydämellä. Kotiseuturakkaus on syvällä ihmisissä. Ylikiimingissä on sanonta: ”Siinä pieni pyörähtää, missä iso kääntyy.”

”Tervastiiman juhlavuonna koettiin tärkeänä tarjota toimintaa erityisesti lapsille ja heidän perheilleen, jotta he ottaisivat perinneviikot omakseen. Tervastiima haluaa olla kaikenikäisten tapahtuma”, Päivi Mettovaara tiivistää.

Muistojen Polulla katsoja oli tärkeä osa teosta, jossa olennaista oli myös kaunis Ylikiimingin perinnemaisema. Parhaimmillaan Muistojen Polku oli osallistujalleen elämys, jossa oli vanhan ajan henkeä ja muistumaa suomalaisen elokuvan kesistä heinäpeltoineen ja valkoisine poutapilvineen.

Saara Käyrä (vas.) ja Eevi Viinamäki muotoilevat Iissä elämänvaiheita keinutuoliin. Kuva HR

Saara Käyrä (vas.) ja Eevi Viinamäki muotoilevat Iissä elämänvaiheita keinutuoliin. Kuva HR

Lennokkaasti keinuen Iissä

Syksyllä 2014 käynnistyi Lennokkaasti keinuen -yhteisötaideprojekti Iin Nikkarin päivätoiminnan kahden noin seitsemästä ikäihmisestä koostuvan ryhmän kanssa. Molemmat ryhmät tulivat tekemään oman pehmeän keinutuoliveistoksensa nimeltään Elämäkerta ja Keinahteleva menneisyys. ”Kokoontumiset aloitettiin aina tanssilla, joka toimi virittäjänä kulloisenkin kerran teemaan kuten ’Minun rantani’. Yhteisen liikkumisen aikana syntyi ideoita keinutuoleihin”, tanssitaiteilija Henna Hanhineva kuvaa työskentelyään. Valokuvaaja Heidi Risto kuvasi Hanhinevaa liikuttamassa ikäihmisiä.

”Oli hienoa saada nähdä omaa työtään valokuvien kautta ja samalla tuoda esille ikäihmisten työskentelyä”, Hanhineva kertoo. Työryhmän kolmannen jäsenen, tekstiilimuotoilijan Jenni Pertun elämäntilanteen muuttuessa hänen osuutensa muuntui etäohjaukseksi. Hanhinevalle ja Ristolle tekstiilimuotoilu ei ollut ominta aluetta, mutta alkuperäisestä suunnitelmasta haluttiin pitää kiinni.

”Jenni Perttu teki meille videon, jossa oli ohjeita sekä meille ohjaajille että osallistujille. Hän painotti, ettei kannata alkaa tehdä itse kaikkea alusta vaan hyödyntää kirpputorien antimia ja kierrätysmateriaaleja”, Heidi Risto kertoo.

Keinutuoleihin alkoi syntyä jälkiä ja muistoja lapsuuden kiipeilypuusta aikuisuuden hääpäivään ja Iijoen tukinuittoon liittyen. Tärkeitä innoituksen lähteitä olivat luonto, säteilevä aurinko ja loputon avaruus. ”Näin jälkeen päin kun ajattelen keinutuoleja, niitä oli mukava tehdä. Työskentelyyn liittyi myös epävarmuuden hetkiä ja ikäihmisten väsähtämistä”, Hanhineva toteaa. Työläs projekti palkitsi kuitenkin tekijänsä ja ylitti kaikkien odotukset. Ikäihmiset totesivat, että keinutuoleistahan tuli tosi hienot. Tuntui mukavalta, että keinutuolit tulisivat kaikkien nähtäville ensin Iin Nätteporiin ja sitten Oulun Taidemuseoon.

Henna Hanhineva ohjaa tanssia Nikkarin päivätoiminnan ikäihmisille Lennokkaasti keinuen -projektissa syksyllä 2014. Kuva HR.

Henna Hanhineva ohjaa tanssia Nikkarin päivätoiminnan ikäihmisille Lennokkaasti keinuen -projektissa syksyllä 2014. Kuva HR.

Eri sukupolvet kohtaavat

Iin Nikkarin ikäihmiset vierailivat projektin aikana Iin Ojakylän koululla, missä 8–9-vuotiaista tytöistä ja pojista koostuva Villit virkkaajat -kerho otti heidät vastaan. Henna Hanhineva ohjasi salissa yhteisen tanssihetken ja lahjoitti yhdessä Heidi Riston kanssa pienen keinutuolin lapsille ”tuunattavaksi”. Lapset antoivat keinutuolille nimeksi ”Tulevaisuus”, ja se lähti myöskin Iin ja Oulun näyttelyihin mukaan.

Lennokkaasti keinuen -projekti mahdollisti eri sukupolvien, lasten ja ikäihmisten tapaamisen. Nikkarin päivätoiminta päätti tehdä kesäretken Ouluun ja osallistua samalla Lennokkaasti keinuen -näyttelyn avajaisiin, joka oli osa Quilt Art -kesänäyttelyä (ks. Kaltio3/2015). Tästä kesänäyttelystä tulikin nykyisessä kiinteistössä sijaitsevan Oulun taidemuseon toiseksi vilkkain kävijämäärältään, joka nousi 9 325 vieraaseen.

Tunnustus yhteisötaiteelle

Quil Art -näyttelyn avajaisissa Jenni Perttu esitteli Lennokkaasti keinuen -yhteisötaideprojektin yleisölle. Eturivissä istuivat Iin Nikkarin ikäihmiset. Henna Hanhineva tanssi Omakuva-tanssisoolon punaisessa, pitkässä puvussa, joka oli Mervi Vainionvaatetusalan lopputyö. Puku oli tehty tanssijan merkityksellisistä vaatteista. Kesänäyttelyn avajaisissa oli paljon ihmisiä ja varmasti myös sellaisia, jotka harvemmin pääsevät paikalle.

Kaiken kaikkiaan Lennokkaasti keinuen -näyttelyinstallaation liittyminen mukaan Quilt Art -kesänäyttelyyn oli merkittävä tunnustus Kulttuuriosuuskunta Ilmeen tekemälle työlle Elämäntuntoa taiteesta -yhteisötaideprojektissa. Taidemuseon näyttelyn jälkeen keinutuolit lähtivät ilahduttamaan Kempeleen Caritas-kodin ikäihmisiä. Lopulta ne päätyivät takaisin Iin hoivakotiin ja valokuvataulut Iin Nikkarin seinille. Lasten keinutuoli palasi takaisin lentämään Ojakylän koulun kattoon. Ympyrä oli sulkeutunut.

Näyttelyvieraat kommentoivat Lennokkaasti keinuen -näyttelyä Oulun taidemuseon vieraskirjassa muun muassa tällaisin huomioin: ”Onnen ja surun keinutuolit ovat sama asia.” ”Luonnon keinu on värisevät haavanlehdet.” ”Keinutuoli tuo rauhaa muuttuvassa maailmassa.” ”Voi lentää sylikkäin.”

Kuva SF.

Kuva SF.

Artikkelin kirjoittaja Merja Männikkö kuului Muistojen Polulla -työryhmään ja osallistui esityskierroksen suunnitteluun ja toteutukseen: juontamiseen ja ihmisten haastattelemiseen. Hän toimii Iin Ojakylän koululla luokanopettajana ja ohjasi Villit virkkaajat -kerhoa valmistaen pikkukeinun yhdessä lasten kanssa. Juttu jatkuu Kaltiossa4/2016, jolloin esittelyvuorossa ovat Raahen ja Oulun yhteisötaideprojektit.

Lähde:

  • Hautaniemi, Kemppainen ja Männikkö (toim.) 2014: Taiteesta Elämäntuntoa – Taiteilijat ja kulttuurikuriirit -hankkeen loppuraportti

Merja Männikkö on oululainen toimittaja ja Esteetön ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Kommentit