Soidinmiehiä ja eläimiä, jotka korottavat potenssiin

Verkkoartikkeli1/2017

Eroottista rakkautta on kuvattu myytein ja metamorfoosein, taruin ja muodonmuutoskertomuksin. Usein näihin tarinoihin kuuluu myyttinen eläin, jolle annetaan poikkeuksellisia ominaisuuksia: erikoinen ulkomuoto, ihmeellinen kyky – ja monesti myös tuhovoima. Tällaisia eläimiä ovat jotkut linnut taikka eläinten osista esimerkiksi kalojen ja matelijain maksa, suomut tai nahka sekä eräiden villieläinten sarvi, hampaat tai talja.

Ylivieskassa ja Kalajoella pappina toimineen Gabriel Calamniuksen (1695–1754) ”Hää-runoja” pidetään ensimmäisenä maallisena suomenkielisenä runoutena. Niissä esiintyy sananlaskunakin tunnettu ajatus keväästä ilon tuojana.

Kewät keickuin tulepi
Ilon cansa ilmestypi.

Kevättalvella käydään metsässä eräretkillä, mutta kun kevät etenee pitemmälle, aletaan pyytää kaloja. Kalan lempeä eli kutuaikaa seuraa pian lintujen parittelu, jota ylistämään yhtyy pappisrunoilijammekin. Ensin kuitenkin ”monda Metzämiestä,/ Somaisinda Soidinmiestä,/ Suxen päällä soutelepi”, ja sen jälkeen ”caicki Calamiehet/ Paatin päälle pyytelewät,/ Wercot wetehen wetäwät”. Mutta kun kevät puhkeaa,

Silloin cucat cucoistawat,
Wesat puista putcahtawat:
/…/
Silloin linnut liwertäwät
Äänellänsä äändelewät
Aiwan isolla ilolla
Laulu wirsill’ laitumilla
Pesät pehcuhun tekewät,
Yximielin yhdistywät
Cukin cansa Cumpaninsa,
Luojan laitoxen perähän
Sikiönsä sijttelewät
Polwillansa ponnistawat.

Samanlainen villi vaisto vetää toisiinsa sankaria ja sankaritarta Erik Blombergin elokuvassa Valkoinen peura (1952). Eräänlaisesta metsästyksestä on siinäkin kyse; ihmisen parinmuodostus vertautuu vaivatta metsästykseen. Alaotsikkonsa mukaisesti Suomen Lappiin sijoittuva elokuva on ”Taru noidan rakkaudesta”. Valkoinen peura on eläimenä luonnonoikku, poikkeusyksilö, jollaiseksi moni myyttinen eläin kuvataan, häntäänsä laahaavaa kilpikonnaa myöten zen-buddhalaisessa ajattelussa. Koska peura kasvattaa uudet sarvet joka vuosi, se on uudistumisen ja uuden elämän syntymisen vertauskuva. Peura näyttäytyy Blombergin elokuvassa yksisarvisenakin; yksisarvinen jo nimellään viittaa poikkeavuuteen – ja poikkeuksellisiin kykyihin. Yksisarvinen elääkin yksin mutta pariutuu jälkeläisten siittämisen ajaksi. Yksisarvista on metsästetty sen sarvessa olevan potenssia kohottavan aineen vuoksi. Samoin hirven ja poron sarvi on pohjoisissa kulttuureissa tunnettua mieskunnon lääkettä.

Valkoisessa peurassa lemmenrohdot ovat myyttisemmät. Šamaani Tsalkku-Nilla valmistaa Piritan pyynnöstä lemmenjuoman, joka takaa jokaisen miehen ihastumisen Piritaan, kunhan tämä uhraa ensimmäisen kohtaamansa olennon.

Paitsi uhri, useisiin myytteihin kuuluu metamorfoosi, muodonmuutos, jopa metamorfoosien sarja. Blombergin elokuvassakin Pirita näyttäytyy välistä villipeuran hahmoisena, mutta metsästäjä saa surmansa peuran muututtua jälleen Piritaksi. Valkoisen peuran uskotaan aiheuttavan tuhoa, ja hänet halutaan tappaa. Piritan aviomies Aslak pääsee lähelle peuraa ja surmaa tämän keihäällään. Samalla hetkellä hän havaitsee surmanneensa vaimonsa. Rakkauden ja kuoleman liitto on universaali myytti. Näytelmissä, elokuvissa ja runoissa se on kulumatonta ainesta.

Sillä rakkaimpansa surmaa mies
jok’ainoa päällä maan,
joku sanoin kavalin tekee sen,
joku myrkkyä katseessaan,
sen pelkuri tekee suudelmin,
mies uljas miekallaan,

(Oscar Wilde, suomennos Yrjö Jylhä)

Joutsenet solmivat elinikäisen suhteen kumppaninsa kanssa; parinsa menettänyt voi solmia uudenkin suhteen. Itämerensuomalaisessa mytologiassa joutsen on pyhä. Vaikka joutsenta on metsästetty riistalintuna, myyttistä Tuonelan joutsenta ei saanut ampua. Niin tehdessään tai edes sitä yrittäessään joutui ampuja itse kuoleman omaksi. Kansanrunoissa ja Kalevalassa joutsenen ampuminen tulee Lemminkäisen tehtäväksi.

Näytelmärunossaan Tuonelan joutsen (1898) Eino Leino problematisoi Lemminkäisen filosofiseksi sankarihahmoksi, joka haluaa murtaa kuoleman vallan eli ampua Tuonelan joutsenen. Tuonen tyttö opettaa Lemminkäiselle, ettei kukaan ole sellaiseen urotyöhön vielä pystynyt. Leino itsekin totesi, että sen miehen pitää olla synnitön eli Kristus, joka Tuonelan joutsenen voi ampua.

Niin valkoinen peura kuin Tuonelan joutsen antavat ihmisille myyttisiä voimia. Mutta niiden käyttöön liittyy ankarat ohjeet. Rakkautta ei voi saada väkivalloin eikä toista vahingoittamalla, vaikka rakkaus aina kuluttaa ihmistä. Ja rakkaus on kaikissa tapauksissa eräänlaista noituutta, ei niinkään taikamenojen harjoittamisen merkityksessä, vaan koska se on ikään kuin lumousta, tunteena taianomaista, salaperäistä ja selittämätöntä. Nuoren Leinon hieman dekadentissa näytelmärunossa sanoo Tuonen tyttö Lemminkäiselle:

Sun koskena kiehuen kiehtoisin
minä helmani hehkuhun
ja syömeni voimalla syöttäisin
ja mahlani maidolla juottaisin
minä Tuonelan sulhoks sun.

Tuonen tyttö yrittää opettaa Eroksen ja Thanatoksen yhteyden ymmärtämisen tärkeyttä, mutta Lemminkäistä riivaa faustinen tiedonjano: saada tietää, mitä on kuoleman rajan takana ja vielä enemmän halu tulla kuolemattomaksi. Kuten Faust tuhoutui tiedonjanossaan, tuhoutuu Lemminkäinenkin, vaikka Tuonen tyttö on häntä rakkaudessaan ja viisaudessaan varoittanut ja neuvonut.

Esko Karppanen on oululainen filosofian lisensiaatti ja vapaa kirjoittaja.

Kommentit