”Suomalainen vaaliehdokkaiden valokuvamarkkinointi on pöljistyttävän nuorta: käytännössä Virkki osoittaa, että vasta 1950–1960-lukujen vaihteessa poliittinen markkinointi alkaa kuvin.”

”Turunen vyöryttää esiin 1960-luvun nuorison sukupuolisen heräämisen, musiikkimieltymykset tangosta poppiin, rippikoululaisen uskonkysymysten ja akanottoluvan pohdinnat; mutta ennen muuta hän kirjoittaa työkeskeisestä elämäntavasta maaseudulla.”

”Vaikka tematiikka ja runsaat sivujuonteet muistuttavatkin aiempia teoksia, Runoilija on itsenäisenä teoksena hurmaava lukukokemus ja kykenee edelleen syventämään Kännön rikasta kerrontamaailmaa omaperäisyydellään.”

”Karkkilalainen sankarimatkailijamme on vauhdissa tällä kertaa muun muassa Färsaarilla, Islannissa ja Pohjois-Amerikan arktisilla seuduilla.” Suomen kirjailijaliiton kunniajäseneksi nimetyn Hannu Niklanderin viimeisimmän luki Osmo Pekonen.

”Joku voisi ajatella, että Väylä on Tommi Kinnusen vuoden takaisen Ei kertonut katuvansa -romaanin sukulaisteos, mutta ei se ole.” Mutta mihin Seppo Turunen tätä romaania vertaa? Lue kritiikki, niin tiedät.

Ilkka Kotajärvi tarttui kuluneena syksynä viisi vuotta sitten julkaistuun teokseen Fintiaanien mailla.

”Kannabiskatkuiset, elämässään mahdollisesti lopulta luovuttavat hahmot ovat toiminnassaan ihailtavan periksiantamattomia oman elämänsä sankareita.” Matti A. Kemi arvioi Juho Raution novellikokoelman Sunnuntain rajat.

”Tyhmästi tehty on selvästi tummempisävyisempi kuin yksikään aiemmista [Heidi Silvanin] kirjoista”, Marjo Jääskä kirjoittaa.

”Illiberaaleiksi kääntyneitä populisteja ja kommunitaristeja täytyy käsitellä ymmärtävästi. He ovat usein epäoikeudenmukaisuuden uhreja, eikä heidän käsityksiään kohtaamistaan vääryyksistä muuteta voimakkailla hyökkäyksillä heitä vastaan.” Ville Hytönen arvioi kaksi politiikan professori Jan-Werner Müllerin teosta.

M. A. Nummisen muistelmien ensimmäisessä osassa kuunnellaan Wagneria ja lauletaan Wittgensteinia sekä sukupuolielämän tietoteoksia.

”Ajan kulttuuriset kuilut ja sosiaaliset ristiriidat osoittautuvat hedelmällisiksi. Niittykin käppäilee yliopistolla tummassa puvussa kravatteineen, mutta panee siviilissä päähän kahdet peiliaurinkolasit, toiset silmilleen, toiset lakin lipan päälle.” M. A. Nummisen Helsinkiin arvioi Juhani Rantala.

Terhi Törmälehdon Taavi on ”romaani, historiallinen ja dokumentaarinen, paljastava ja lyyrinen. Se on rehellisen avoin tilitys myös pitkistä menneisyyden vaietuista varjoista.”

Kimlandian kirjoittanut Mika Mäkeläinen ”ei edes väitä olevansa Pohjois-Korean asiantuntija, mutta annostelee silti kiitettavästi yleistietoa maan nykytilasta toimittajan perusammattitaidolla.

Keijo Nevarannan novellikokoelmassa Aamulla hän lähti ”käsitellään kaikkiaan vaikeita aiheita: mielenterveyden ongelmia, alkoholismia, ympäristöahdistusta ja itsemurhaa.”

”Piispain vallankäytössä on surullista pappiskutsumuksen epääminen parisuhteessa eläviltä homoilta. Ja yhä on pappeja, jotka kieltäytyvät palvelemasta homoja ja lesboja, antamasta ehtoollista ja siunaamasta hautaan heidän omaisiaan.”

”Nummelin vakuuttelee, ettei luterilaisuus merkinnyt mitään modernin aloittavaa diskurssia vaan enemmänkin ilmensi kaipuuta alkukristillisen entisyyteen. Yksinäisyys oli isästä-Perkeleestä, koska se talutti syntisäkkejä Jumalan helmasta Saatanan syleilyyn.”

”Kim Jong Un näyttäytyy samanaikaisesti sekä maanläheisenä, tavallisista ihmisistä kiinnostuneena hallitsijana että räjähdysherkkänä ja varsinkin korkea-arvoisia virkamiehiä löylyttävänä vaatijana, joka ei hyväksy keskinkertaisuutta ja joka on puhdistanut tai nuorentanut, kuinka vain, hallintokoneiston omia päämääriään vastaavaksi.”

”Runojen maailma tuo hyvin mieleen tuon ajan kiristyneen maailmanpoliittisen tilanteen, laajasti vaikuttaneen ydinsodan pelon ja ympäristömyrkkyjen vaaran”, Reijo Valta kirjoittaa Inger Christensenin kokoelmasta Alfabet.

Kielletyt leikit palkittiin Tieto-Finlandialla viime vuonna. Koronapandemia aiheutti uuden tanssikiellon, jonka vihdoin lieventyessä Kaltio julkaisee Emma Hirvisalon arvion ”hieman puisevasta” finlandistista.

Lapista Uudellemaalle päätyneet emeritukset Mikko Heikka ja Vesa Kanniainen kävivät kirjeenvaihtoa siitä, minkälainen maailma on koronan jälkeen. Nyt keskustelu on julkaistu kirjana.

”Lauri Kallion väitöskirjasta ponnistava Maailmanhenki Pohjolassa on taustateos ensimmäisen merkittävän suomalaisfilosofin J. V. Snellmanin lähtökohtiin ja lopputulemiin sekä erityisesti hänen tärkeimmän vaikuttajansa Hegelin käsitysten erinomainen pohjustus.”

”Sinänsä elämäniloinen ja tasapuolinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen kääntyy välillä tahattomaksi parodiaksi.” Esko Karppanen luki Himon ilon ja koki sen ajoittain omituiseksi.

”Tämä monitieteinen, harvinaisen monipuolinen sauna-sampo jauhaa niin uutta kuin vanhaa tietoa suomalaisten lahjasta maailmalle”, Kaarina Kailo iloitsee uudesta Heikki K. Lyytisen tietokirjasta.