Aakkoset

Inger Christensen: Alfabet. Suom. Oscar Rossi. 89 s. Poesia 2021.

Kirjoitin viime keväänä Kvaak.fi-sivustolle arvion Kati Kovácsin Eläimellisistä aakkosista (WSOY 2021), jossa painotin aakkosjärjestyksessä olevan aapisen jo pitkään olleen yhden tekijän itselleen asettaman muotorajoitteen. Noin sataan vuoteen tällaisilla aapisilla ei ole ollut mitään tekemistä lapsen lukemaan oppimisen kanssa. Tanskan viralliseen kirjalliseen kaanoniin nostetun Inger Christensenin (1935–2009) alkujaan vuonna 1981 julkaistun Alfabetin suomennettu nimi voisi olla Aapinen. Suomentaja Oscar Rossi on kuitenkin säilyttänyt alkukielisen nimen, joka tosin suomalaisillekin kertoo mistä on kyse: kirjaimista, aakkosista.

Tällaisten aapisten ongelma ovat suomessa vähän käytetyt kirjaimet kuten c. Sarjakuvataiteilijana Kovács saattoi yliviivata canan, cissan, coiran ja calan, ja kertoa kuvin. Runoilija tai runon suomentaja eivät voi käyttää samaa keinoa, ja Christensenin suomennoksen chromilla alkava c-kirjain vaikuttaa ensin samalta oikotieltä. Kyse ei ole kielestä, sillä Rossi aloittaa jälkisanansa: “Myös tanskaksi ‘kromi’ kirjoitetaan koolla.”

Christensen on tanskalaisen systeemirunouden tunnetuimpia edustajia. Hän kuitenkin rikkoo systeeminsä jo kolmannessa runossa, ja j-kirjaimen juhannusyön jälkeen seuraa Atomipommi. Kokoelmana Alfabet on tiukasti kiinni omassa ajassaan, 1980-luvun ydinpommien pelossa. Atomipommin jälkeen runoissa esiintyvät vetypommi ja kobolttipommi. Runojen maailma tuo hyvin mieleen tuon ajan kiristyneen maailmanpoliittisen tilanteen, laajasti vaikuttaneen ydinsodan pelon ja ympäristömyrkkyjen vaaran.

Rikki menevän aakkostuksen lisäksi Christensen on rakentanut teokseen toisenkin systeemin. Runojen säemäärä kasvaa Fibonaccin lukujonon mukaan: 1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34, 55, ja niin edelleen. Tätä Christensen noudattaa viimeiseen n-runoon saakka, joka jää kesken, 321 säkeeseen kaavanmukaisen 610 säkeen sijaan. “nyt uneksijat kulkevat ympäriinsä / unet avoimesti paljaalla ihollaan”. Lopussa ollaan apokalyptisessa maailmassa, jossa “kukaan ei heitä enää kanna”. Kukaan ei ole enää antamassa aihetta enemmille kirjaimille, sanoille tai säkeille. Aakkoset lakkaavat satamasta.

Jos Christensenin Alfabet on sisällöllisesti neljässäkymmenessä vuodessa vanhentunut, niin muotonsa puolesta teoksen suomentaminen on ollut aiheellista. Runollisten “systeemien” ja kokeellisten “järjestelmien” on edelleen todisteltava merkitystään. Kirjallisilla muotorajoitteilla on pitkä historia, ja se tulee tunnetuksi ainoastaan julkaisemalla uudelleen alan merkittävimpiä teoksia. Alfabet tarjoaa nostalgisen matkan 1980-luvun maailmaan.

Kommentit