”Kannabiskatkuiset, elämässään mahdollisesti lopulta luovuttavat hahmot ovat toiminnassaan ihailtavan periksiantamattomia oman elämänsä sankareita.” Matti A. Kemi arvioi Juho Raution novellikokoelman Sunnuntain rajat.
”Tyhmästi tehty on selvästi tummempisävyisempi kuin yksikään aiemmista [Heidi Silvanin] kirjoista”, Marjo Jääskä kirjoittaa.
”Illiberaaleiksi kääntyneitä populisteja ja kommunitaristeja täytyy käsitellä ymmärtävästi. He ovat usein epäoikeudenmukaisuuden uhreja, eikä heidän käsityksiään kohtaamistaan vääryyksistä muuteta voimakkailla hyökkäyksillä heitä vastaan.” Ville Hytönen arvioi kaksi politiikan professori Jan-Werner Müllerin teosta.
M. A. Nummisen muistelmien ensimmäisessä osassa kuunnellaan Wagneria ja lauletaan Wittgensteinia sekä sukupuolielämän tietoteoksia.
”Ajan kulttuuriset kuilut ja sosiaaliset ristiriidat osoittautuvat hedelmällisiksi. Niittykin käppäilee yliopistolla tummassa puvussa kravatteineen, mutta panee siviilissä päähän kahdet peiliaurinkolasit, toiset silmilleen, toiset lakin lipan päälle.” M. A. Nummisen Helsinkiin arvioi Juhani Rantala.
Terhi Törmälehdon Taavi on ”romaani, historiallinen ja dokumentaarinen, paljastava ja lyyrinen. Se on rehellisen avoin tilitys myös pitkistä menneisyyden vaietuista varjoista.”
Kimlandian kirjoittanut Mika Mäkeläinen ”ei edes väitä olevansa Pohjois-Korean asiantuntija, mutta annostelee silti kiitettavästi yleistietoa maan nykytilasta toimittajan perusammattitaidolla.
Keijo Nevarannan novellikokoelmassa Aamulla hän lähti ”käsitellään kaikkiaan vaikeita aiheita: mielenterveyden ongelmia, alkoholismia, ympäristöahdistusta ja itsemurhaa.”
”Piispain vallankäytössä on surullista pappiskutsumuksen epääminen parisuhteessa eläviltä homoilta. Ja yhä on pappeja, jotka kieltäytyvät palvelemasta homoja ja lesboja, antamasta ehtoollista ja siunaamasta hautaan heidän omaisiaan.”
”Nummelin vakuuttelee, ettei luterilaisuus merkinnyt mitään modernin aloittavaa diskurssia vaan enemmänkin ilmensi kaipuuta alkukristillisen entisyyteen. Yksinäisyys oli isästä-Perkeleestä, koska se talutti syntisäkkejä Jumalan helmasta Saatanan syleilyyn.”
”Kim Jong Un näyttäytyy samanaikaisesti sekä maanläheisenä, tavallisista ihmisistä kiinnostuneena hallitsijana että räjähdysherkkänä ja varsinkin korkea-arvoisia virkamiehiä löylyttävänä vaatijana, joka ei hyväksy keskinkertaisuutta ja joka on puhdistanut tai nuorentanut, kuinka vain, hallintokoneiston omia päämääriään vastaavaksi.”
”Runojen maailma tuo hyvin mieleen tuon ajan kiristyneen maailmanpoliittisen tilanteen, laajasti vaikuttaneen ydinsodan pelon ja ympäristömyrkkyjen vaaran”, Reijo Valta kirjoittaa Inger Christensenin kokoelmasta Alfabet.
