Arkisto
Kannessa: ”Hän on [AlyÆŋ]”
Tämän numeron kansitaiteilija on kuvitteellinen [AlyÆŋ], jonka teoksia on esillä kulttuuritalon Valveen kahvila-ravintolan seinillä 10.11. saakka. [AlyÆŋ] syntyi vuonna 1997 […]
Vaikeista aiheista ilon kautta
”Vaikka toteutus on rohkea, näytelmä jättää mieleen kädenlämpöisen tunnelman.” Oulun teatterin Ainoa kotini ei innoita Pete Huttusta ylistyslauluihin.
Kotelovaihe Seinäjoen markkinointivideoksi
”Päähenkilökolmikon paniikin hönginnästä olisi saanut irti humoristisuutta, mutta nyt jäädään lattean ihmissuhdedraaman asetelmiin.” Matti A. Kemi ei huvittunut Perhosista.
Jokien latvoilta varsien kautta suistoihin
Elävän Iijoen melonta ja soutu järjestettiin viidettä kertaa heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Iijoki on sen varren ihmisille sen verran tärkeä, että […]
Runonkeruumatka Iijoella
Istun puuveneen pohjalla ja soudan henkeni edestä. Airot menevät eteeni työntämiä jalkoja pitkin, kun palautan lavat taakse. Opin nopeasti olemaan […]
Pikisaari Biennaali: maantieteellisiä rajoja ylittäviä kohtaamisia
Pikisaari Biennaali on ehkä maailman pienin biennaali. Vuonna 2024 toista kertaa järjestetystä biennaalista kirjoittavat Art Hub Pikisaaren Minna ja Tuomo Kangasmaa.
Henkiolentojen kukkulalta Karhulankylän kesään
Kesällä joka niemen nokkaan, saarelmaan pystytetään Suomessa kesänäyttely. Leena Kangas vieraili kahdessa kainuulaisessa, Ristijärven Karhulankylässä sekä Hyrynsalmen Mustarindassa.
Karelianistit Vienan poluilla ja pitkoksilla
Vienan reitti ry on julkaissut syksyn 2023 seminaarin ”Karelianismia Kainuussa ja Vienassa” esitykset artikkelikokoelmana. Risto Kormilainen arvioi teoksen Kaltiolle.
Kalevalaisen nationalismin dekonstruktio
”Hurme opponoi eritoten sitä käsitystä vastaan, että Kalevala olisi Suomen kansalliseepos.” Juhani Rantala luki suomalaista nationalismia ja kolonialismia käsittelevän teoksen.
Ihmisen omituisuudesta
Olikohan se kesäflunssa kuitenkin jotain koronansukuista? Kun kuumetta oli vain yhtenä päivänä vähän, mutta pään ontelot limasta tukkoiset yli pari […]
Kannessa: Njáhcu
Tämän numeron kansiteoksemme on still-kuva videoteoksesta ”Njáhcu”, joka on esillä Ánnámáretin ja Marja Viitahuhdan Bálvvosbáiki-näyttelyssä Saamelaismuseo Siidassa 29.9. saakka. Bálvvosbáiki-näyttelykokonaisuuden […]
Eläintenkin vallankumous syö lapsensa
Asema-kollektiivin kesäteatterinäytelmää Eläintila esitettiin Oulun Hupisaarten kesäteatterissa 27.6.–5.7.2024. Tenka Issakainen kävi arvioimassa nuorten tekijöiden shown.
Yllättäviä teoksia erilaisiin paikkoihin
Oulun Taiteilijaseuran toteuttama ARToulu-taidealue syntyy Ouluun keväällä 2026. Alueen toivotaan laajentavan käsitystä siitä, mitä kaikkea visuaalinen taide voi olla ja […]
Haltuunottoa vai sulautumista
Julkistaidetta katsastamassa Pitääkö julkisen taiteen herättää tunteita tai ajatuksia? Miksi kaupunkiympäristö tarvitsee taidetta ja muistomerkkejä? Kaltio kuljeskeli Oulun uusien ja […]
Yllätyksiä taiteilijoiden saaressa
Oulun Pikisaaren ympäristötaidereitti Pikinen Poloku on vakiintunut muutamassa vuodessa yhdeksi kaupungin kulttuurikesän vetonauloista. Saaressa itsekin työskentelevä Anu Kolmonen jututti taiteilijoita […]
Futuran murusia
Julkinen taideteos saattaa joskus vain kadota. Leevi Lehtinen kävi paikalla, missä vielä viime vuonna seisoi Martti Aihan Futura.
Kellarillinen yhteisöllisiä tekoja
Oulun kaupungin näyttämötilapulaa on osaltaan jo yli vuoden helpottanut Akseli Klonkin hallinnoima Pop-Up Näyttämö Klonkka. Matti A. Kemi selvitti tapauksen taustoja.
Haja-ajatuksia taiteen ulkokehältä
Kaltion päätoimittajaa pyydettiin kirjoittamaan Taiken Julkisen taiteen vuosikatsaukseen 2024 vuosikritiikki ”periferian julkisesta taiteesta”. Hän teki työtä käskettyä. Saimme luvan julkaista artikkelin myös omilla sivuillamme.