Arkisto

Esiintyvänä taiteilijana elämän ja kuoleman kynnysmatoilla
Kallion-vuosinani tapasin käydä eräällä kurdilaisella parturilla. Hinta-laatusuhde oli erinomainen. Kun puheeksi ehti tulla myös laulajuuteni, päädyimme käymään mielenkiintoisia keskusteluja musiikista. […]

”Mulle tärkeintä on fiilis!”
Anna Paavilaisen ohjaama Kikka! jatkaa vahvaa suomalaisen elokuvan syksyä. ”Kasari- ja ysäri-Suomen tunkkainen ilmapiiri on läsnä niin rupuisessa paikallisradion toimistossa kuin kulahtaneella huoltsikalla”, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.

Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.

Vesi – mielen ja kehon virkistäjä
Veden vartijassa onnistutaan luomaan uskottava dystooppinen tulevaisuus, kirjoittaa Saara Saarelan ohjaamasta Emmi Itäranta -filmatisoinnista Kaltion kriitikko Reijo Valta.

Ylös, alas, hetkessä eestaas
Satunnaisesti muodostuvan #kaltiomatkustaa-juttusarjan aloittaa matkakertomus Mieskuoro Huutajien keikkareissusta Sveitsiin. Heikki Raudaskoski etsiytyy myös James Joycen ja dadan äärille.

Löytääkö Pelle Hermanni itsensä?
Vuosina 1978–1988 Pikku Kakkosessa lapsia hauskuuttanut ja välillä pelottanutkin Pelle Hermanni saapuu suurille kankaille Timo Koivusalon ohjaamana. Harri Holtinkoski löytää elokuvasta tartuntapintoja niin nykylapsille kuin meille varhaiskeski-ikäisille.

Käsintekijät
Kolmannessa Vaarat-kaupunkitaidekokonaisuuteen liittyvässä artikkelissaan Riikka Vuorenmaa kirjoittaa käsien tekemisestä. Teokset tarkastelevat Kampaajaa, Majoittajaa ja Taivuttajaa.

Tärähtänyttä, sympaattista ja huvittavaa, mutta toisaalta kekseliästä kikkailua
”Dokumentaatiot kuulostavat juuri siltä, miltä häpeälliset hetket kai sitten tuntuvatkin: hiukan sumuisilta impressioilta, joista jää kuitenkin sellainen lohduttava muisto, että tälle voi jälkikäteen naurahtaa ja että tämä jatkossa ehkä naurattaa muitakin.” Matti A. Kemi arvioi Pentti Järvelinin novellikokoelman Kelmukansi.

Ruokaperinteen 10 myyttiä
Oliko keskiaikainen ruoka suolaista ja söikö rahvas pelkkää silakkaa? Kuvastaako maitolaituri vanhaa maalaisidylliä ja onko mämmi vanha pääsiäisherkku? Ruokaperinteemme kuvasto […]

”Yhdessä saadaan enemmän aikaan”
Euroopan kulttuuripääkaupunki Turku 2011: yhteistyötä, osallisuutta ja Oulu 2026 -terveisiä Turku Euroopan kulttuuripääkaupunkina vuonna 2011. Muistikuvani ovat hataria, höttöisiä, vahvoja, […]

Ei mitään uutta auringon alla
Jo vuosituhansia ihmiskunta on ymmärtänyt, että kaikki pyristelymme täällä maapallolla on turhuutta, koska lopulta kuitenkin kuolemme kaikki. Tai ainakin ne […]