Runollinen ajankuva
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
Oulun teatteri ja Flow Productions: Vihreät niityt. Esitykset Oulussa 23.8.–23.11.2024.
Käsikirjoitus Marko Järvikallas, ohjaus Janne Saarakkala ja Pirjo Yli-Maunula, lavastussuunnittelu Kalle Nurminen, pukusuunnittelu Paula Koivunen, valosuunnittelu Jukka Huitila, äänisuunnittelu Anssi Laiho, naamioinnin suunnittelu Melina Matinlompolo.
Esiintyjät Henri Halkola, Henri Tuominen, Heli Haapalainen, Jaana Kahra, Titta Toivanen, Elina Ylisuvanto, Milla Virtanen, Silja Tuovinen, Katariina Van Earle, Jared Van Earle, Nikke Launonen.
Parillisina vuosina Oulussa on totuttu odottamaan poikkeuksellisia esityksiä. Pirjo Yli-Maunulan luotsaama Flow Productions on vallannut jonkin yllättävän paikan immersiivisellä teoksella, jonka maailmaan katsojat ovat saaneet uppoutua.
Vihreät niityt on toteutettu yhdessä Oulun teatterin kanssa, ja produktio on suurempi kuin yksikään aikaisempi. Yli-Maunulan ja Janne Saarakkalan ohjaus vie myyttiseen sotienjälkeiseen Suomeen, joka on sekoitus valoa ja varjoja.
Esityksen miljöö on jälleen aivan omanlaisensa. 1900-luvun alussa valmistunut entinen Kuurojen koulu tuntuu ilmestyneen menneisyydestä. Uljas hevonen mäntyjen katveessa hätkähdyttää, ja Mannerheimin suruseppele ovensuussa johdattaa oikeaan aikakauteen.
Marko Järvikallaksen kirjoittama tarina on kuin käänteinen Lumikuningatar. Pohjoisen pikkukylän sisarukset Adam ja Sonja joutuvat erilleen Sonjan kadotessa. Veljen etsintämatka vie suureen ja syntiseen Helsinkiin. Pystyisikö itse Ministeri auttamaan siskon löytämisessä? Voiko Petoa uhmata?
Vihreät niityt törmäyttää erilaisia vastakohtaisuuksia kuin hiukkaskiihdytin. Historialliset ainekset limittyvät yliluonnolliseen, suuret kansalliset kertomukset arjen raadollisuuteen, dialogi abstraktiin sirkusilmaisuun. Samalla tavoin Kalle Nurmisen lavastussuunnittelu yhdistelee pikkutarkkoja, viitteellisempiä ja kerrassaan surrealistisia tiloja. Katsoja saa hakea omaa reittiään Adamin (Henri Halkola ja Henri Tuominen) jalanjäljissä.
Alkuopastuksen ja esinäytöksen jälkeen päädyn naamio kasvoillani ensiksi kristallipallolla leikittelevän ennustajan kammioon, johon ohikulkijat voivat tirkistellä. Pian kolkko sokea leski (Jaana Kahra) tarjoaa Adamille vaatimattoman majapaikan, jossa tämän kelpaa etsiä kiellettyä hedelmää huonetoveri Anitan (Titta Toivanen) kanssa.
Golfkentän viheriöllä liikkuu brutaali sekasikiö, ja ammeessa verhojen takana nähdään kiihkeä hetki. Sotaveteraanit riisuvat proteesinsa saunan pukuhuoneeseen ja kulkevat mieleltään järkkyneinä toisten juhlahumua häiritsemässä.
Tilana koulu avarine käytävineen ja korkeine huoneineen on omiaan sadan ihmisen immersiiviselle esitykselle, pullonkauloja ei juuri muodostu. Ulkopuoliseksi ei koe jäävänsä, vaikka kattaukseen kuuluu myös eksklusiivisempia, vain yhdelle tai muutamalle kerrallaan suunnattuja hetkiä. Osaa voi tarkkailla sivusta, osa lyö muuten oman leimansa kokonaisuuteen.
Vihreät niityt osallistaa katsojaa lämpimämmin ja voimakkaammin kuin useimmat aiemmin kokemani vastaavat esitykset. Kylpyhuoneessa sain halata lempeää hahmoa. Loppuhuipennuksessa toinen kutsui minut tanssiin ja oli helppoa ja kiehtovaa suostua, vaikka yleensä en paritanssista nauti. En epäile, etteivätkö esiintyjät olisi osanneet havainnoida kunkin tahtoa. Itseltäni suostumus kysyttiin onnistuneesti ilman sanojakin.
Sen sijaan hieman vierastutti vuorosanojen paljous ja yleinen juonellisuus. Liikettä voi tarkkailla myös etäältä, mutta harmittaa, jos repliikkejä ei kunnolla kuule. Tarinasta on mahdollista nauttia pirstaleisenakin – silti tietoisuus juonesta omalla tavallaan kasvatti huolta siitä, jääkö jostain paitsi. Yleensä immersiivisissä teoksissa ei samalla tavoin vaivaa, ettei kaikkea voi kokea.
Muitakin pieniä säröjä oli. Tehosekoitin tuntui hieman nykytaidekliseeltä. Ja huudeltiinko jo 1950-luvulla ”havuja, perkele”?
Kun kukin katsoja on kulkenut oman polkunsa, väki johdatetaan yläaulaan. Kontrasti alakerran riivattujen tuokiokuvien ja Linnanmäen kepeyden välillä on ehkä turhankin iso. Suuren urheilujuhlan tunnusta huolimatta lataus ehtii hieman purkautua varsinkin, kun henkilökunta roudaa samalla tarjoiluja.
Salissa saattoi aistia, että osaa katsojista tilanne jännitti. Kun reteä juontaja kannusti tanssimaan ja keskustelemaan muiden kanssa, ilmapiiri ei heti lämmennyt. Tunnelma vapautui kuitenkin yleisen rentoutumisen, ilma-akrobatian ja tietenkin ”Vihreät niityt” -balladin myötä. Myös katsojien osallistumiselle löytyi sekä palkitsevat että helposti seurattavat uomansa. Intensiivisessä finaalissa energiat nousivat huippuunsa, kun sadunomaisuus yhdistyi kutkuttavaan okkultismilla flirttailuun.
Tanssiaisten päätyttyä olo on haikea kuin ihmeellisestä unesta herätessä. Tässäkö tämä sitten oli?
Kenties ei vielä ollutkaan! Vaikka tarina sai päätöksensä, synkät varjot jäivät hiipimään koulun käytäville ja katsojan mieleen.
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.