
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kajaanin kaupunginteatteri: Näin sopii unohtaa.
Ensi-ilta Seminaarin näyttämöllä 26.2.2021.
Runot Eeva-Liisa Manner, ohjaus Helka-Maria Kinnunen.
Näyttämöllä Antti Hovilainen, Maija Pihlajaoja, Teija töyry, Juho Hannikainen (kapellimestari, kosketinsoittimet, kellopeli, puhaltimet ja mandoliini) ja Sinikka Isoniemi (muusikko, viola da gamba).
Musiikki Anna-Mari Kähärä ja Juho Hannikainen, valosuunnittelu Henri Pyy, äänisuunnittelu Sinikka Isoniemi, lavastus- ja pukusuunnittelu Tiina Siltala, kampaukset ja maskeeraus Kati Seppänen, videotraileri ja käsiohjelman kuva Topi Lindh.
Mikä ilta! Mikä keventävä hetki keskellä yhä pahenevia koronauutisia!
Helka-Maria Kinnusen ohjaama, sävelin ja sanoin soiva esitys Näin sopii unohtaa Eeva-Liisa Mannerin runoista on kuin tehty tähän aikaan, tähän koronan runtelemaan, Runoviikonkin syöneeseen eristyksen aikaan. Kun Manner kirjoittaa, kuinka näin sopii unohtaa, hän puhuu tuskasta ja monesta muusta unohtamisen arvoisesta, ja kun Kajaanin kaupunginteatteri sanoo samaa kahdellekymmenelle onnelliselle ensi-ilta-ihmiselle, vuosikymmenet siitä välistä on pyyhitty pois.
Me olemme kuitenkin matkalla kohti kevättä, kohti tuttua järveä, josta hirven kuvajainen katsoo aiheuttajaansa kuin hullua, jossa puut heräävät, ja pilvet. Me voitamme, sillä maailma on lopultakin hyvä ja kaunis, vaikka Näin sopii unohtaa kertoo meille myös muusta.
Manner on Kinnuselle erityisen läheinen runoilija. Tätä ennen hän on ohjannut Manneria radioon, joten kun Kajaanissa alettiin pohtia, miten juhlistaa Mannerin satavuotisjuhlaa, oli selvä, että esittämällä tämän tekstejä. Alussa puheissa pyörivät jotkut Mannerin näytelmät, mutta sitten valot tähänkin esitykseen suunnitellut Henri Pyy ratkaisi asian erinomaisella tavalla: kun kerran kyse on runoilijasta, tehdään sitten runoja. Ja niitä tehtiin, mutta koska Mannerin runot ovat itsessään kuin musiikkia, oli selvää, että osa runoista esitettäisiin Anna-Mari Kähärän ja Juho Hannikaisen säveltäminä lauluina.
Laulut olivat siksikin mainio valinta, ettei kukaan lavalle nousevista näyttelijöistä, Antti Hovilainen, Maija Pihlajaoja tai Teija Töyry, ole tavattoman kokenut runojen tulkitsija. Sävel antaa runoon uutta sisältöä ja tarkkuutta, alleviivaa, korostaa ja tehostaa, pienentää, suurentaa ja työntyy suoraan kuulijan sydämeen.
Esityksen runot ovat peräisin teoksesta Kirkas, hämärä, kirkas: Kootut runot (Tammi, 1999). Ehkäpä juuri siksi suurin yllätys oli se, miten tunnin matka Mannerin maailmaan taikoi eteen myös runoilijan elämänkaaren lapsuudesta ja sen peloista ja unelmista ja veijarienosta aikuisuuteen ja sen toivoon ja pettymyksiin. Erityisen kiinnostavaksi kokonaisuuden tekee se, että siinä, missä Suomen ensimmäistä modernistia kiitetään huikaisevista luontosuhdetta kuvaavista runoista, kuten käsiohjelmassakin korostetaan, esille nouseekin valloittava sanoilla leikkijä, joka osaa kuvata niin lähijärvensä vuodenajat kuin heittäytyä kamalien ja niin vietävän riehakkaiden ja kaiken nähneiden kissojen vietäväksi.
Ihastuttavasti laulavan Maija Pihlajaojan tulkittaviksi tulevat Mannerin luontokokemukset, kun Töyry puolestaan pääsee revittelemään maailmaa aikuisen kissanaisen silmin nähtynä. Hovilainen viisikymmentäluvun veryttelypuvun takissaan tukee Pihlajaojaa ja Töyryä tukevasti säestäen.
Manner-iltaan mahtuu paljon musiikkia. Anna-Mari Kähärä on ehtinyt levyttääkin säveltämiään Mannerin runoja, joista tässä esityksessä on mukana puolenkymmentä; mutta se, miten Juho Hannikainen pääsee esittelemään omia muusikontaitojaan, on lievästi sanottuna vakuuttavaa. Hannikaisen sopraanosaksofi soi juuri niin kuin sen pitää runolauluissa soidakin, ja miehen oma sävellys “Kissa katsoi keskiyöllä” nousee pyykkilauta- ja lusikkakomppeineen ja viola da gambaa muissa biiseissä soittavan Sinikka Isoniemen bassokitaran voimin sellaiseen menoon, että oksat pois. Jo se, miten Töyry ryömii lavan alta lavalle laulamaan kertoo kaiken kissoista. Aita, jonka päälle nousta, puuttuu, mutta sitä ei nyt tarvita.
Jos jostakin, niin esitys kertoo siitä, miten syvästi esityksen tekijät, etenkin sen näyttelijäkolmikko, on Manneriin paneutunut. Tiina Siltalan lavastus on juuri sopivan viitteellinen, ja näyttelijöiden käsissään pyörittämät peilinpalat kertovat siitä, miten vaikeaa on yhdistää oma polku toisten polkuihin, mutta myös siitä, miten merkillinen ja kaunis kuva syntyy, kun valonsäteet kulkevat ihmisestä toiseen.
Me täällä Kainuussa olemme siinä onnellisessa tilanteessa, että teatteri pystyy jatkamaan esityksiään kahdellekymmenelle katsojalle. Manner-illan lipuista kannattaa ehdottomasti kilpailla.
Tarkista esitysajat Kajaanin kaupunginteatterin esityskalenterista >>
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Rovaniemellä maailman menoa makusteleva Väärä raha -laulaja Jaakko Laitinen palaa Kaltion kolumnistiksi välivuoden jälkeen. “Tietäjät kumminkin tietävät, että keikkapaikoilla se on hevi, joka saa talot täyteen ja kiihdyttää kaljamyynnin.”
Helsinkiläinen kirjailija odotti bussia Hailuodossa. Kirjailijaa harmitti. Hänen bussinsa olisi Oulun linja-autoasemalla vain seitsemän minuuttia ennen kuin juna lähtisi rautatieasemalta […]
Eeva-Liisa Mannerin syntymästä tulee ensi joulukuussa kuluneeksi sata vuotta. Kajaanin kaupunginteatteri juhlistaa tätä oivalla runoiltamalla.
“Kriitikolle kasautuu siis huonosti toimenkuvaan sopivaa vastuuta, ja osa vastuusta leviää koko taidekentälle. Asiaa voi paeta älylliseen kikkailuun, mutta silloinkin olisi tehtävä selväksi, onko taiteessa kyse tietyn ryhmän erityistaidosta vai edustaako taide ensisijaisesti (joskaan ei yksinomaan) luovaa vapautta.”
“Kössi Kaatra esittää hyvin tarkkaa analyysiä köyhyyden vaikutuksesta lyhytjännitteisyyteen, suunnittelemattomuuteen, kateuteen ja monien asioiden kesken jäämiseen. Kurjuus ruokkii kurjuutta.”
“Kuka antaa ihmiselle vallan toiseen? Teoksen tarina sijoittuu menneeseen aikaan, mutta tärkeimmät teemat toistuvat ihmisen elämässä yhä: arvokas elämä, rakkaus ja kuolema.”
Pertsan ja Kilunkin ensi-ilta-ajankohtaa on siirretty jo useamman kerran. Sitäkin odotetaan teattereihin tänä keväänä. Aapo Kukko katseli elokuvan joulukuussa.
Joulukuun lehdistönäytöksessä katsottu Fucking with Nobody ei vieläkään ole päässyt esitettäväksi. Sulkutilan jälkeen elokuvateattereita odotetaan taas avattavaksi, ja ensi-iltaa kaavaillaan nyt 16.4.
“Helmi Kajaste on esikoiskirjassaan nivonut työnsä ja huvinsa elokuvia rakastavana arkkitehtinä orgaaniseksi yhdistelmäksi”, Jarkko Korpua kirjoittaa Kalevi Jäntti -palkitusta esseeteoksesta.
Helmikuussa Oulussa varmistui Sanginjoen ulkometsän laajan luonnonsuojelualueen syntyminen, kun kaupunki lahjoitti valtiolle omistamansa suojellut alueet Koneen Säätiölle myymänsä alan lisäksi.
“Koko tarkastellun periodin 1521–1809 kuva on äkikseltään niin monimutkainen kudelma, että kaaliin menevää kokonaishahmotusta siitä ei tahdo saada.”
Suomen kielen alkuperää ja kehitystä on ihmetelty pitkään. Virolaisen Valter Langin uutuusteos esittää arkeologiaa, kielitiedettä ja antropologiaa yhdistävän tarinan itämerensuomalaisten historiasta.