Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
StickUp Filmproduktion / Bufo: Villi leikki. 105 min. Ensi-ilta: 20.10.2023. K16.
Ohjaus ja käsikirjoitus Jonas Rothlaender, kuvaus Carmen Treichl, leikkaus Anne Fabini, äänisuunnittelu Julian Cropp, musiikki Julius Pollux Rothlaender, läheisyyden koreografi Sara-Maria Heinonen, shibari-asiantuntija Ceci Ferox
Rooleissa Saara Kotkaniemi, Nicola Perot, Outi Mäenpää, Timo Torikka, Elmer Bäck, Cecilia Paul
Milloinpa viimeksi olette nähnyt parisuhdedraaman, jonka päänäyttelijät eivät olisi akateemisesti koulutettuja? Milloin viimeksi olette nähneet draamaelokuvan, jonka pääteemana ei olisi kipuileva parisuhde? Aki Kaurismäen tuorein äkkiseltään tuli allekirjoittaneelle mieleen, mutta sittenpä pitikin muistia virkistää mukamas ”villin leikin” tavoin kotvanen.
Saksalais-suomalaisen yhteistuotannon Villin leikin kaava on yllä mainitun selkeä: tutkijanuraa tekee Saara Kotkaniemen esittämä Saara, väitöskirjansa kanssa kamppailee Nicola Perot’n esittämä Robert. Ohjaaja-käsikirjoittajana toimii saksalainen Jonas Rothlaender.
Englantia, saksaa ja suomea vuoropuhelussaan hyödyntävä elokuva on ihmissuhdedraama erilaisista alistussuhteista. Levitysyhtiön synopsis pilkahtelee seksuaalissävytteistä draamaa, mutta ilahduttavasti elokuva tarjoaa myös toisenlaisia valtasuhteita.
Alastomuutta on vähän. Seksillä ei mässäillä, paljas pinta on häivytetty leikkauksin ja hämyisin kuvakulmin. Intiimikohtauksien koreografia toimii ja on uskottavaa. Päähenkilöpariskunnan keskinäinen luottamus ja kehonkieli sointuu.
Saara Kotkaniemi osaa flirttailla onnistuneesti vastaparilleen Nicola Perot’lle. Parin vuorotteleva alistuneisuus on näyteltynä elokuvan yksi onnistuneimmista osa-alueista. Elokuva on siinä mielessä niukka, että kohtauksissa nähdään korkeintaan neljää vuoropuheluun osallistuvaa näyttelijää. Koko elokuvassa näyttelijöitä on kaikkiaan yksitoista.
Sivurooleissa vilahtavat Saaran äksy äiti ja innoton insinööri-isäpuoli (Outi Mäenpää ja Timo Torikka) sekä ystäväpariskunta (Cecilia Paul ja Elmer Bäck). Näyttelijätyöskentely nojaa reilun sadan minuutin elokuvasta noin tunnin Kotkaniemen ja Perot’n kahdenkeskiseen työskentelyyn. Moinen minimalismi puhuttelee: vaikuttaa valintana uhkarohkealta, mutta onnistuu roolituksensa tähden.
Sen sijaan sataan minuuttiin käänteitä on niukasti. Juonenkuljetus liikahtelee paikoin hitaammin kuin mannerlaatat konsanaan, ja osa tapahtumista on ennakoitavissa hölmistyttävän varhain. Tästä huolimatta elokuvan viimeinen vartti on tapahtumineen yksi kauneimmista aikoihin. Elokuvan lopetus tulee ihanan kiperään kohtaan. Lopetuksen ansiosta elokuvasta jää hitusen keskinkertaista parempi vaikutelma.
Paikoin häveliäs ja etenemätön elokuva on teknisesti laadukas, mutta yllätyksetön valinnoiltaan. Harvoissa seksikohtauksissa leikkaus on arvoituksellinen, mutta muutoin teknisestä toteutuksesta ei jää oikein muuta sanottavaa kehuina tai moitteina. Harvat musiikkivalinnat eivät ärsytä, mutta eivätpä toisaalta kyllä jää muutoin mielenkään.
Käsikirjoituksen onnistuminen nojaa päähenkilöiden väliseen sanattomaan viestintään. Pitkin elokuvaa seikkaileva hirvi on symboliikan tasolla hykerryttävän mahtava. Saariston mökkeilykohtauksissa saunassa käydään vain kertaalleen, uimassakin vain muutamaan otteeseen. Mökkikuvasto krapuloineen on mukavan homssuinen: arkinen, korostamaton ja soutaa kliseiden karikkojen ohi varman laiskasti.
Maalailevasta elokuvasta puuttuu vaara, villeys ja tenho. Elokuvan jylhin ja mieleenpainuvin kohtaus on kokon ympärillä riehakkaasti tanssahteleva Kotkaniemi. Harmi, että yksittäinen kohtaus ei voi pelastaa muutoin keskinkertaisuuteen lipuvaa kokonaisuutta.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Voihan olla, että fiksumpi lukija saa noista keskusteluista enemmän irti kuin tällainen maalaisjuntti”, Eero Ylitalo äimistelee Eero Materon romaanin Laturin paperit kerronnan tasoja.
”Mäkelällä on pitkä Proust-perinne. Jo kesällä 1962 kahdenksantoistavuotiaana hän kävi Pariisissa Pére Lachaisen hautausmaalla tämän haudalla.”
Risto Kormilainen luki myös Hannu Niklanderin viimeisimmän romaanin ja koki, että ”mukaan on lastattu tarpeettoman paljon korttiotteita ja tiedon runsautta”.
”Holmström onnistuu kuvauksessaan uskottavasti ja on hienoa, että tapahtumapaikkana on pieni maalaiskaupunki Helsingin, Tampereen tai Turun sijaan.” Risto Kormilainen luki Suden lapset.
Markku Envall ”antaa lukijalle tilaa omaan ajatteluun ja kantojen muodostukseen tekstien mietteliäisyydellä sekä arvoituksellisuudella”, kirjoittaa Risto Kormilainen esseekokoelmasta Rajan kahta puolta.
Sodan pauloissa tarkastelee Suomen militarisoitumista parinkymmenen artikkelin verran. Juhani Rantala luki Susanna Hastin ja Noora Kotilaisen toimittaman teoksen.
”Kokeelliseksi elokuvaksi 66 minuuttia lumoaa.” Matti A. Kemillä riittää ylisanoja Mika Taanilan viimeisimmälle Epäonnistunut tyhjyys-teokselle.
Joulukuun numeron kannessa on Tuija Karénin teos ”Kokkotuli” sarjasta Heijastuksia.
Päätoimittaja vaelsi marraskuun lopulla Pikisaareen ja päätti kertoa siitä myös pääkirjoituksessa. Juonipaljastuksena kerrottakoon, että 12.12. reissutoive jäi vain toiveeksi.
Sula tuoksui keväällä lähdön aikana. Lehdet ja havunneulat varisevat kenkieni alla. Paljastunut, kostea maa hengitti jännittyneesti, ja sadevesi valui kanssani […]
Met lähemä pikkuselle reisulle taas. Meän matka kulkee ajassa, paikasta paikhaan, ihmisistä ihmissiin. Ja mulla oon ollu kauvon aikaa hunteeringissa, […]
Äiti soittaa minulle Norjaan myöhään perjantai-iltana. Luulen, että hänellä on joku hätä, joten vastaan, vaikka olen kiireinen. Äidin asia ei […]
Suomalaisen tieteiselokuvan nimessä pitää nykyisin mainita vesi. Arto Halosen uutuuden Jälkeemme vedenpaisumus arvioi laadukkaaksi ja tinkimättömäksi Matti A. Kemi.
”Tekeillä olevat leikkaukset vaarantavat myös tulevaisuuden arkistot. Jos ainoastaan kapitalistisen voitontavoittelun logiikkaa noudattava taide voi menestyä, menetämme niiden äänten riippumattomuuden, kriittisyyden ja monimuotoisuuden, joilla on jotain sanottavaa.”
Tämä teksti on Kiilan jäsenten yhdessä kirjoittama. Kiila haluaa osoittaa solidaarisuutta ja käydä vuoropuhelua muiden Suomen nykyihallitusta vastustavien tahojen kanssa.
Taiteen tekeminen metsässä ei aina ole sellaista, mitä sen kuvittelee olevan. Ainakin Porin kulttuurisäätö -kollektiivin odotukset rapisivat viime kesänä Paljakalla.
”Henkilödokumenttina kokonaisuus on eheä, antaa katsojalleen tilaa pohtia, eikä ole sensaatiohakuinen.” Matti A. Kemi arvioi Ari Matikaisen ohjaaman dokumenttielokuvan Tiedustelija.
Raahen Galleria Myötätuulessa syys-marraskuussa 2024 esitetty Minna Kangasmaan näyttely In Progress tekee havaintoja muutoksesta, materiaalisesta maailmasta, yhteydestä maahan, katoavaisuudesta ja ajasta.