Nostalgiset niityt ja Pedon sorkanjäljet
”Vihreät niityt törmäyttää erilaisia vastakohtaisuuksia kuin hiukkaskiihdytin.” Mutta mitä Tenka Issakainen löysi tästä entisen kuurojen koulun kaksi kerrosta täyttävästä teoksesta?
Örö: II. Omakustanne 2023.

Örö on satavuotisesta sulusta muutamia vuosien sitten yleisölle avattu linnoitusaari Saaristomerellä. Tsaarin ajoista asti sotilasalueena toimineesta saaresta on kuoriutunut vähitellen Saaristomeren helmi. Tämä juttu ei kuitenkaan kerro tuosta mystiikastaan hiljalleen riisuutuvasta väkivallan historiaa hohkaavasta paikasta, vaan nimikaimastaan, muhoslaisesta elektronisen musiikin yhtye Öröstä. Henkiset hammasrattaat ovat tietyllä tapaa loksahdelleet samoihin suuntiin molemmilla Öröillä.
Örö-yhtye muodostui alun alkaen Pekka Huovisesta ja Ilkka Huhdasta. Tummanpuhuvasti laahustava ja nilkkaava esikois-EP Pimeä aine keitettiin tämän kaksikon sysimustasta alitajunnasta. Miesten aiempi rockbänditausta kuuluu kyllä. Pimeällä aineella elektroninen ilmaisu haki vielä hieman karuna ja luonnosmaisena muotoaan. Uutukainen II-EP on valovuosimainen loikka monipuolisempaa ilmaisua kohti.
Örö-duo on levyjensä välissä kasvanut nelihenkiseksi yhtyeeksi. Uudet elektroniset ääniversumit avautuivat rock-taustaisen, ja myöhempinä aikoina jo elektromusaan syventyneen kosketinsoittaja Mikko Kuivalan liityttyä kokoonpanoon. Rytmillinen kankeus taas sai väistyä, kun multi-instrumentalisti Anssi Hautamäki istahti rumpupallille. Uusi Örö soi monipuolisesti ja mielikuvitusrikkaasti.
Kun avausraita ”Kaikki on mahdollista” käynnistyy, varautumaton kuulija saattaa harhautua luulemaan kuuntelevansa Pariisin Kevään uutta materiaalia. Örö sysää aiemmin totutun katatonisen elektron syrjään ja tuuttaa pop-kertosäkeet silmille. Materiaali flirttailee jopa radioystävällisyydellä, mitä ei voinut kuvitellakaan ensimmäisen levyn kohdalla.
Kuten avausraitakin, ”Ei päätä ei häntää” -kappale rytmittyy huomattavan läskeillä bassolinjoilla. Muhevat synabassot ja savuinen pianosoundi kasarisyntikoilla kuorrutettuna kuljettavat kappaletta. Laulu on kuitenkin luonnoksenomaista ja melodia vaikeasti hahmotettavaa. Ensimmäisen raidan tasolle ei päästä kokonaisuutena, ja varsinkin lyriikat sekä laulumelodiat jättävät toivomisen varaa.
Levyn helmi on kolmosraita ”Unohda”. Sanoituksellisestikin toimivin raita, jonka miellyttävän pehmeä synalead-soundi tuo mieleen Goldfrappin. Rumpu–basso-yhteistyö on hämmentävän toimivaa. Bassolinja kulkee omia polkujaan, mutta keskustelee ja hengittää breakbeatia hyväilevän kompin kanssa erittäin hyvin. Laulumelodiat varsinkin C-osassa ovat kiinnostavat. Osuma.
Seuraava kappale ”Katarsis” muistuttaa ehkä eniten ensimmäisen EP:n karusta ja yksinkertaisesta elektrosta. Vaivaannuttavaksi vaipuva dystooppisuus varsinkin lyriikoiden osalta aiheutti epäuskoista itsensä raapimista. Välttävän arvosanan kappale välttää tuomiopäivänpasuunamaisella synaseinällä.
”Koomassa” on yllättävää täysorgaanista soulpop-vääntöä. Se flirttailee vahvasti myös triphopin kanssa sisällä pitäen myös selvän Portishead-viittauksen rumpu–syna-combossa. Soundi on kappaleessa lämmin ja orgaaninen. Taustalauluineen kappaleessa voitaisiin laulaa aivan hyvin vaikka rakkaudesta, mutta minimalistiset lyriikat toistelevat koomaan askeltamista. ”Kooma” on myös ainoa kappale, missä sähkökitarakin saa pienen hetkensä. Se on helpottava, ilmava hetki levyllä. Rumputyöskentely on ”Koomassa” erityisen miellyttävää. Jokainen isku on harkittu mutta rento.
Päätösraita ”Loputon virta” ei herätä suuria tunteita. Se on hallitsevan likaisen kompin vetämä raita, josta on hankala löytää melodiaa. Äänimattoa, joka jää hieman etäiseksi kokonaisuudessaan.
Örön II on lyriikkapuolen ja laulumelodioiden epätasaisuudesta huolimatta hyvä ja todellisia lupauksia nostattava levy. Se on hyperloikka edelliseen tuotokseen nähden. Muusikkomäärän tuplaannuttua näkemystä on tullut lisää. Satavuotisesta sulusta avautuva linnoitus alkaa hiljalleen paljastaa uniikin rannikkonsa. Örö soi nyt monipuolisemmin ja laajemmin kuin ennen. Se on parhaimmillaan silloin kun se antaa melodian viedä, ja sysää syvimmät demoninsa taka-alalle.
II bandcamp-palvelussa: https://oroelektro.bandcamp.com/album/ii (avautuu uuteen välilehteen)
”Vihreät niityt törmäyttää erilaisia vastakohtaisuuksia kuin hiukkaskiihdytin.” Mutta mitä Tenka Issakainen löysi tästä entisen kuurojen koulun kaksi kerrosta täyttävästä teoksesta?
”Kirjallisuuden, musiikin ja kuvataiteen vihjeiden maailma kiehtoo, pakottaa etsimään merkityksettömiäkin huomioita, pitää valppaana”, Matti A. Kemi kirjoittaa elokuvasta Sebastian.
Reijo Valta katseli perinteistä poikkeavan kotimaisen ensi-iltaelokuvan Parvet Kuopiossa. Leffa esittää paljon kysymyksiä mutta ei anna vastauksia yhteenkään.
”Järvelinin jäsentäminen on tehokasta, lennokasta ja sisällöltään kuluneen skedetrukin kaltaisesti tärähtänyttä ja omalaatuista.” Matti A. Kemi kritisoi kuitenkin Pölykolan pientä fonttia ja tiheää taittoa.
”Kirjoittajakaksikko avaa näkökulman, jonka valossa läntinen historian tulkinta on arvottanut esimerkiksi juuri transatlanttisen orjuuden pelkäksi maailmanhistorian alaviitteeksi.” Juhani Rantala luki Orjuuden arvet.
”Kirja on jäntevästi rakennettu tiiviiksi tietoa täynnä olevaksi kokonaisuudeksi”, Risto Kormilainen kirjoittaa Maaria Haikolan tietoteoksesta Kämppäemäntiä ja laivakokkeja.
Syyskuun lopussa Suomussalmella kokoonnuttiin kuudensille Pakko sanoa! -festivaaleille. Matkassa yleisön puolella oli myös Veikko Leinonen, joka vieraili festivaalilla ensimmäistä kertaa ja kirjaili vaikutelmiaan Kaltiolle.
Ensimmäinen ajatukseni oli epäusko. Kieltäydyin täysin uskomasta lukemaani ja Helsingin Sanomien taloustoimittajaa, joka sanatarkasti toisti energia-alan toimitusjohtajan innostunutta puheenvuoroa: ”Tälle […]
Lokakuisen sunnuntai-illan harmaus ropisee ikkunalautoihin. Jos voisi vain tuudittautua taiteeseen, lukea kirjoja, käydä konserteissa ja teattereissa, tuijotella näyttelyitä – nämä […]
Tämän numeron kansitaiteilija on kuvitteellinen [AlyÆŋ], jonka teoksia on esillä kulttuuritalon Valveen kahvila-ravintolan seinillä 10.11. saakka. [AlyÆŋ] syntyi vuonna 1997 […]
”Vaikka toteutus on rohkea, näytelmä jättää mieleen kädenlämpöisen tunnelman.” Oulun teatterin Ainoa kotini ei innoita Pete Huttusta ylistyslauluihin.
”Päähenkilökolmikon paniikin hönginnästä olisi saanut irti humoristisuutta, mutta nyt jäädään lattean ihmissuhdedraaman asetelmiin.” Matti A. Kemi ei huvittunut Perhosista.
Elävän Iijoen melonta ja soutu järjestettiin viidettä kertaa heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Iijoki on sen varren ihmisille sen verran tärkeä, että […]
Istun puuveneen pohjalla ja soudan henkeni edestä. Airot menevät eteeni työntämiä jalkoja pitkin, kun palautan lavat taakse. Opin nopeasti olemaan […]
Pikisaari Biennaali on ehkä maailman pienin biennaali. Vuonna 2024 toista kertaa järjestetystä biennaalista kirjoittavat Art Hub Pikisaaren Minna ja Tuomo Kangasmaa.
Kesällä joka niemen nokkaan, saarelmaan pystytetään Suomessa kesänäyttely. Leena Kangas vieraili kahdessa kainuulaisessa, Ristijärven Karhulankylässä sekä Hyrynsalmen Mustarindassa.
Vienan reitti ry on julkaissut syksyn 2023 seminaarin ”Karelianismia Kainuussa ja Vienassa” esitykset artikkelikokoelmana. Risto Kormilainen arvioi teoksen Kaltiolle.
”Hurme opponoi eritoten sitä käsitystä vastaan, että Kalevala olisi Suomen kansalliseepos.” Juhani Rantala luki suomalaista nationalismia ja kolonialismia käsittelevän teoksen.
Olikohan se kesäflunssa kuitenkin jotain koronansukuista? Kun kuumetta oli vain yhtenä päivänä vähän, mutta pään ontelot limasta tukkoiset yli pari […]