Jaakko Kuusisto (1974–2022)

Kuusiston ensimmäinen ja samalla viimeinen sinfonia sai kantaesityksensä viime kesäkuussa Minnesotassa Osmo Vänskän johtaessa Minnesotan orkesteria. Vänskä oli tilannut sinfonian Kuusistolta ja johti sinfonian nyt myös Oulussa. Vaikka konserttia ei ollut nimetty muistokonsertiksi, kuului konsertti siihen säveltäjää kunnioittavaan konserttien ketjuun, jossa eri orkesterit ovat esittäneet Jaakko Kuusiston säveltuotantoa – muun muassa viulu-, sello- ja pianokonserttoja – viimeisten kuukausien aikana. Oululainen yleisö kunnioitti Kuusistoa loppuunmyydyllä salilla. Kuusiston sinfonian lisäksi Oulu Sinfonia esitti Paavali Jumppanen solistinaan Ludwig van Beethovenin 4. pianokonserton ja Jean Sibeliuksen 4. sinfonian.

Jaakko Kuusisto oli hyvin monipuolinen taiteilija, viulisti, kamarimuusikko, konserttimestari, säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari, myös taiteilijaprofessori. Hän oli ollut jaetulla ensimmäisellä sijalla Kuopion viulukilpailussa sekä Jean Sibelius ja Queen Elizabeth -viulukilpailujen finalisti. Hän esiintyi lukuisten suomalaisten ja ulkomaalaisten orkestereiden solistina ja kapellimestarina.

Erityisen ansioitunut Kuusisto oli sovittajana. Suomesta, eikä kauempaakaan, ei helposti löydä sovittajaa, joka saa Abban tai Queenin musiikin soimaan sinfoniaorkesterilla yhtä hienosti kuin hän sai. Hänen säveltämiensä teosten määrä ei ole kovin laaja, hieman yli neljäkymmentä, mutta teosluettelo on merkittävä. Jaakko Kuusiston laulut, näyttämömusiikki, konsertot ja nyt myös sinfonia jatkavat elämäänsä.

Mietiskelen Madetojan salin parvella, mistä Jaakon menestys ja monipuolisuus taiteilijana kumpuavat. Jaakon isä Ilkka Kuusisto johdatti viisivuotiaan Jaakon ja kolmevuotiaan Pekan viuluopintojen pariin. Ilkan kerrotaan sanoneen, että ei hän heistä viulisteja ajatellut, mutta viulu instrumenttina kehittää hyvän sävelkorvan. Jaakko ja Pekka tulivat tunnetuksi suomalaisina ihmelapsina soittaessaan Gésa ja Csaban Szilvayn viuluviikareissa.

Soittotaidon opettamisessa sanotaan olevan kolme tärkeää elementtiä: lahjakas lapsi, hyvä opettaja ja lapsen harrastusta tukeva koti eli viisaat vanhemmat. Kaikki nämä elementit olivat kummankin pojan kanssa kohdillaan. Isä Ilkka on kanttori-urkuri ja tunnettu säveltäjä, musiikkivaikuttaja. Äiti Marja-Liisa huolehti ”kotikoulussaan” Jaakon ja Pekan harjoittelusta kulkien myös soittotunneilla mukana. Ilkan isä Taneli oli niin ikään säveltäjä, urkuri, pianisti ja kuoronjohtaja. Kuusiston perhe kuuluu muutamiin suomalaisiin merkittäviin muusikkosukuihin, joita ovat myös Pohjolat, Hannikaiset ja Sibeliukset.

Itselläni on ollut suuri kunnia hieman tutustua Kuusiston musiikkisukuun kolmessa polvessa. Soitimme puhallinorkesterilla 1970-luvulla Temppeliaukion kirkossa Taneli Kuusiston johtaessa säveltämänsä ”Suomalainen rukous” -teoksen. Kolme vuosikymmentä myöhemmin sain soittaa Ilkka Kuusiston Pula-oopperaa kahtena kesänä Nivalassa. Jaakkoa opin tuntemaan konserteissa ja oululaisissa kulttuuri- ja musiikkipiireissä siihen aikaan, kun itsekin olin aktiivinen festivaaliorganisaattori.

Konsertin nimenä oli ”Ensimmäinen ja viimeinen” Jaakko Kuusiston sinfoniaan viitaten. Kuusisto oli ennättänyt säveltää kaksiosaisesta sinfoniasta ensimmäistä osaa kuuden minuutin ja toista osaa neljän minuutin verran valmiiksi. Jatkosta ei ollut olemassa edes luonnoksia. Jaakon vaimo Maija mietti, miten teos saataisiin valmiiksi, ja hän oli yhteydessä Pekka Kuusistoon, joka lupautuikin ja täydensi – vai sävelsi, makuasia – toiset kymmenen minuuttia lisää teokseen.

Sinfoniasta esillä olleista tiedoista on käynyt ilmi, että Pekka hyödynsi Jaakon omaa musiikkia tämän aikaisempien teosten valossa. Silti mielestäni teoksen säveltäjiksi voisi nimetä molemmat veljekset, koska tosiasiallisesti molemmat ovat sitä säveltäneet. Hyvin ymmärrettävästi Jaakon sinfonian saattaminen loppuun on Pekalta kunnianosoitus veljeään kohtaan, ja Pekka halusikin, että sinfonia on Jaakon, ja hän on sitä ”täydentänyt”.

Vaikka Pekka käytti täydennystyössään vain Jaakon melodioita ja teemoja sinfoniasta ja aikaisemmista teoksista veljensä soitinnusta analysoiden, mietin, onko sinfoniassa mitään Pekan persoonasta juontuvaa. Oletettavastikin, mutta jotta kysymykseen löytäisi vastauksia, täytyisi lukea partituuria ja kuunnella teosta useampaan kertaan. Ehkä vastausta ei löytyisi niistäkään. Toki selvää on, että jos Jaakolla olisi ollut aikaa säveltää teos loppuun, se olisi erilainen kuin Pekan täydentämä versio. Erittäin vaikuttavaa teoksessa oli sen sisältä huokuva tunnelma magneettikuvauslaitteesta, joka viimeisinä kuukausina kävi Jaakolle liiankin tutuksi.

Vaikka Pekka on todella monipuolinen muusikko siirtyen vaivattomasti taidemusiikin esittämisestä kansanmusiikkiin, jazziin ja muualle, tai viulistista laulajaksi, hän ei säveltäjänä ole vielä yhtä meritoitunut kuin veljensä, isänsä ja isoisänsä. Täytyy toivoa, että Pekka jatkaa säveltämisen parissa, niin ansiokas on hänen työnsä Jaakon sinfonian loppuun saattajana.

Hämmästyttävää Jaakko Kuusistossa on se, että kaiken säveltämisen, sovittamisen, johtamisen ja taideneuvostossa toimintansa lisäksi hän vielä ihan viimeisinä vuosinaan valmistui musiikin maisteriksi, aloitti Oulussa kaupunginvaltuutettuna sekä kaupunginhallituksen jäsenenä ja levytti äärimmäiset vaikeat J. S. Bachin sonaatit ja partitat viululle. Bachin jälkeiset viulistit pitivät teoksia liki mahdottomina esittää, pitkään ja niistä kuultiinkin vain yksittäisiä osia satunnaisesti konserteissa. Vasta George Enescu levytti sonaatit ja partitat kokonaisuudessaan 1940-luvulla.

Suuren muusikkouden lisäksi Jaakko oli ihminen, jolla ei ollut itsetehostuksen tarvetta. Opin tuntemaan hänet ystävällisenä, rauhallisena, älykkäänä ja huumorintajuisena. Paljon menetimme, Jaakko, kun pois jouduit lähtemään.