”Kapearaiteisella rautatiellä liikkuvan junan oli määrä kulkea Tallinnasta Virtsuun läpi yön. He lähtivät äidin kanssa asemalle hyvissä ajoin. Äiti raahasi suurta kapsäkkiä ja lisäksi käsilaukkua, Ennulla oli äidin ompelema selkäreppu. […] Ihmisten joukossa vetelehti lurjuksia, varkaita ja niitäkin, jotka houkuttelivat mukaansa pieniä lapsia keittääkseen heistä makkaraa salaisessa tehtaassa.”

Näin hurjasti Maimu Berg kuvailee kirjassaan Pois Länsi-Viron junamatkalle lähtöä Neuvosto-Viron aikaan. Kyseinen junarata purettiin myöhemmin ja jostain syystä näin tehtiin molemmille Tallinnasta Länsi-Viroon vieville yhteyksille eli myös Haapsalun yhteydelle.

Asia on siitäkin erikoinen, että Haapsalussa sijaitsee itselleen Venäjän keisarille rakennettu hulppea rautatieasema ja hienoja asemia on matkalla muutoinkin. Haapsalun rata päättyi ennen Rohukülaan, josta hiidenmaalaiset kulkivat saarelleen mantereelta käsin. Virtsusta taas pääsi laivalla Saarenmaalle.

Koska omistan asunnon Haapsalussa, matkustan usein itse siihen pisteeseen saakka, johon rautatie loppuu eli Riisiperen pieneen kylään Nissin kunnassa. Tuosta pisteestä pääsyyn Haapsaluun on muutama vaihtoehto: kulkea pyörällä entistä rautatietä, nykyistä Terviseteeksi nimettyä pyörätietä pitkin vajaa viisikymmentä kilometriä tai sitten hypätä Riisiperen bussipysäkiltä Haapsalun bussin kyytiin.

Valitsen itse yleensä liftaamisen, sillä se on kohtuullisen helppoa Virossa.

Haapsalun radan tarina on kuitenkin monimutkaisempi. Alkuvuosien uudessa tasavallassa oli valtava pula investointirahasta ja monia yhteiskunnallisesti merkittäviäkin palveluita ja instituutioita jouduttiin ajamaan alas. Yksi niistä oli vuonna 1995 huonokuntoisena lopetettu Haapsalun junayhteys. Juna kulki hitaimmillaan enää noin 20 kilometriä tunnissa eikä radan korjaukseen ollut rahaa.

Niinpä Viron yksityistämistoimisto myi radan yrittäjä Aarne Taalille symboliseen 5 300 kruunun hintaan, nykyrahassa mitattuna muutamilla sadoilla euroilla.

Liikemies Taal purki radan tämän jälkeen ja kauppasi romurautana eteenpäin. Haapsalulaiset ja Hiidenmaalaiset jäivät nuolemaan näppejään. Haapsaluun jäi Viron hienoin rautatieasema, oikein keisarillinenkin, mutta ei rautatieyhteyttä.

Vanhasta rautatieväylästä tehtiin pyöräilyreitti, Tervisetee.

Virtsun rautatieyhteys lopetettiin jo neuvostoajalla, vuonna 1968. Viimeistä junaa oli saattamassa koko kylä ja torviorkesteri soitti niin kaihoisasti kuin vaskiorkesteri voi soittaa.

Virossa kuitenkin keskustellaan jatkuvasti kahden puuttuvan Läänemaan reitin uudelleen rakentamisesta. Eniten sitä kaipaavat juuri saariston asukkaat, jotka ovat ehdottaneet jopa tunnelia Saarenmaalle.

Sitä ennen niin minun, saaristolaisten kuin Maimu Bergin romaanihahmojenkin on kuljettava muulla kyydillä. Bussilla tai liftaten.