Marttyyri #2 (Anni Kontiokangas)

Kannessa1/2019

Vuoden ensimmäinen kansiteos on valokuvataiteilija Joel Karppasen (s. 1993) teossarjasta Alhaisolauluja, joka on esillä Aineen taidemuseossa Torniossa 15.3.–26.5. Anni Kontiokangas menehtyi ”Kemin veritorstaiksi” nimetyssä kahakassa 70 vuotta sitten.

Kemissä asuva Joel Karppanen ammentaa töissään ja työskentelyssään yhteiskunnallisen realismin ja humanistisen valokuvan perinteistä. Hän on keskittynyt henkilökohtaisten ja syväluotaavien valokuvasarjojen tekemiseen; sarja Suomalainen pastoraali on kiertänyt niin Suomea kuin Eurooppaa, ja se julkaistiin viime vuonna myös kirjamuodossa (Musta taide -sarja, Maahenki 2018).

Karppasen uusi sarja on nimetty työväenrunoilija Kössi Kaatran vuonna 1922 ilmestyneen kokoelman Alhaisolauluja mukaan. Suomalainen pastoraali kuvasi maaseutua, ja nyt linssi kääntyy kohti suomalaista työväenliikettä ja luokkaa Kemin pohjoisessa kaupunkimaisemassa.

Kemin teollistumisesta kummunnut punainen perintö vaikuttaa olevan haalistumassa. Miten yli sadankolmenkymmen vuoden vasemmistolainen historia suhtautuu tulevaisuuteen teollisuustyöpaikkojen vähentyessä ja nuorten ikäpolvien pienentyessä? Kemin veritorstaina 18.8.1949 poliisien ja työläisten välisessä kahakassa menehtyi kaksi ihmistä (Karppasen teosten ”Marttyyri #1” ja ”Marttyyri #2”); viime vuosina Suomessakin esivallan ja mielenosoittajien välit ovat ajoittain kiristyneet, muistammeko vielä 70 vuoden takaisten tapahtumien opetuksia?

Karppasen Alhaisolauluja rakentuu valokuvateoksista ja videoesseestä. Näyttelyssä nousevat esille taiteilijalle ominaiset teemat: välitilat, tyhjyys, ihmisen omapäisyys sekä kaiken väliaikaisuus.

Vuonna 2017 Karppaselle myönnettiin Jouko Lehtolan säätiön Nuori sankari -palkinto sekä Burn Magazinen Emerging Photographer Fund -ehdokkuus. Talvella 2018 hän voitti Uusi kuvajournalisti -palkinnon Kuvajournalismikilpailussa.

www.joelkarppanen.com

Alhaisolauluja Aineen taidemuseossa
(Torikatu 2, Tornio) 15.3.–26.5.

Kommentit