Näinä synkkinä aikoina on aina elähdyttävää kuulla onnekkaista sattumuksista, myös siellä etelämpänä. Oulua kohtasi onnenpotku, kun maailman onnellisin kansa valitsi oululaisen Blind Channel -yhtyeen edustamaan maataan Eurovision laulukilpailuihin. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, miten pohjoispohjanmaalainen keskinsormennäyttö puree vaativaan mannermaiseen makuun!

Monelle tuli eittämättä yllätyksenä, miten tällainen menneiden vuosikymmenten estetiikkaa edustava esitys sai taakseen musertavan valtavat äänestäjäjoukot. Nykyaikaisia pertsamedioita seuraava elää helpolla käsityksessä, että nu-metal on kuollut eikä raskaampaa musiikkia kuuntele kukaan missään. Tietäjät kumminkin tietävät, että keikkapaikoilla se on hevi, joka saa talot täyteen ja kiihdyttää kaljamyynnin. Me marginaalisempien genrejen edustajat saamme siis kiittää raskasta musiikkia keikka-infran ylläpidosta.

Moni perustaa käsityksensä kansan musiikkimausta radioiden ja televisioiden kapealle musiikkitarjonnalle, mutta pintaa rapsuttamalla kokonaiskuvan vääristyneisyys paljastuu. Alalla on muutama moguli, niin sanottu musiikkipäällikkö, joille valta on päätetty keskittää ja jotka sanelevat viihdekonglomeraattiensa musiikkitarjonnan. Mikäli musiikintekijä Suomessa haluaa päästä käsiksi todella suuriin rahoihin musiikkiteollisuudessa, on hänen kyettävä olettamaan, mitä major-levy-yhtiöt olettavat muutaman musiikkipäällikön olettavan kansan haluavan – tai ei edes haluavan, vaan pystyvän työmatkallaan sietämään autoradion taustakohinana kanavaa vaihtamatta. Teollinen musiikki laaditaan biisileireillä komiteatyönä niin, että kaikki kirpeä karheus ja yksilöllinen persoonallisuus saadaan niistä poishiotuksi ja muutamat hyvinkestitetyt musiikkipäälliköt tarkastavat vielä tuotteen ärsyttämättömyyden.

Vallan keskittymisen rakenteita on onnistuneesti purettu monilla muilla taiteen sekä viihteen aloilla, mutta suomalaisen musiikkiviihteen kentällä tälle ei ole tarvetta. Musiikkipäälliköistä Nelonen Median Mikko Koivusipilä on julkisesti ilmoittanut vastaanottavansa lahjuksia kieltäen kuitenkin näiden vaikutuksen hänen ammatilliseen päätöksentekoonsa. Mahtoi olla pettymys major-levy-yhtiöille lukea, miten Mikon matkat ja kestitykset olivatkin kankkulan kaivoon heitettyä rahaa. Myöskään veroilmoitusten osalta jouduttaneen tekemään uudelleenarviointia, mikäli Mikko Koivusipilän hemmotteluhetket on erheellisesti merkitty edustuskuluiksi, koska okkultistis-mystisesti korruptiolle immuunin musiikkipäällikön kestitykset eivät näin ollen millään muotoa liity elinkeinon harjoittamiseen.

Kaikkialla muualla maailmassa valta korruptoi, mutta Suomessa on musiikkiteollisuuden piirissä havaittu vallan keskittämisen harvoille takaavan yksilölle suorastaan pyhimyksellisen integriteetin. Pyhimyksestä puheen ollen Salla-Marja Hätisen tapaus kertoo täydellisesti, kuinka suurella ammattitaidolla ja tekijöitä kunnioittaen suomalainen musiikkiteollisuus ylipäätänsä pyörii.

Blind Channelin voitto on siis myös loistava osoitus biisileirikomiteatyönä tehtyjen musiikkipäällikköportinvartijoiden kuratoiman kapitalistis-brutalistisen musiikkiviihteen varjoissa elävän musiikin voimasta ja kansamme kaipauksesta ärsyttävienkin elämysten äärelle. Ikuisuuden näkökulmasta ei ole väliä sille, onko kappale tätä päivää vai kuulostaako se vuonna 2004 tehdyltä – ja ikuisuuteen on meidän suuntimamme otettava eilisen, huomisen tai katoavan nykyhetken sijaan.

Koska taiteen voima on sen monitulkintaisuudessa, sallinette minun tulkita oululaisen euroviisuedustajamme ja sen saaman massiivisen äänivyöryn kollektiivisena keskisormennäyttönä triopolisoituneenelle musiikkibisnekselle sekä tylsistyttävälle kapitalistiselle brutalismille taiteessa ja viihteessä.

Kolumnia muokattu 2.4.2021 klo 10.12: tekstiin erehdyksessä päätyneen Sallamaari Muhosen nimi korjattu Salla-Marja Hätiseksi.