Valokuvaaja Caj Bremer ottaa kuulijansa, kädet liikkuvat vilkkaasti ja puhe käy taukoamatta. Hän esittelee Kajaanin Taidemuseolla Takaisin Karjalaan -valokuvanäyttelyä kiivaalla tahdilla: Ensimmäinen matka Petroskoihin, ”ei ollut paljon kuvattavaa”. Toinen matka Kalevalaan, luvattiin venematka, ”sehän jo tuntui joltakin”. Ja aina kun astuttiin sisään tupaan, joka paikassa tarjottiin lasillinen vodkaa, ”ja se oli maitolasillinen!”

Bremer kuvailee värikkäästi matkojaan Neuvosto-Karjalaan vuosina 1979‒1982. Kiinnostus Karjalan alueeseen oli Suomessa tuolloin valtaisaa, sillä suomalaiset eivät olleet päässeet alueelle sodan jälkeen lainkaan. Helsingin Sanomat oli kuitenkin onnistunut neuvottelemaan luvat valokuvaaja Bremerille ja toimittaja Sakari Määttäselle. He matkustivat Karjalan kannakselle, Vienaan sekä Aunuksen ja Laatokan Karjalaan ensimmäisenä suomalaisena lehtikuvaajana ja toimittajana sodan päättymisen jälkeen. Heidän matkareportaasinsa julkaistiin Helsingin Sanomien sunnuntainumeroissa ja ne saivat runsaasti huomiota osakseen. Kuvilla oli sen ajan yhteiskunnassa suoranaista sensaatioarvoa.

Kajaanin Taidemuseolla avautunut Takaisin Karjalaan -valokuvanäyttely on Gallen-Kallelan Museon valitsema kokonaisuus Bremerin Neuvosto-Karjalassa ottamista kuvista. Bremer kertoo, että museo otti yhteyttä ja kävi katsomassa vuosia unohduksissa olleen kuva-aineiston. Henkilökunta valitsi näyttelyyn mieleisensä kuvat. Lopulta Gallen-Kallelan Museon seinille nousi paljon sellaisia kuvia, joita Bremer ei ollut itsekään nähnyt valmiina vedoksina. Museo teki negatiiveista uudet vedokset ja valitsi niille kehykset. Pilke silmäkulmassa Bremer väittääkin, että nähtävillä olevat teokset ovat siis tavallaan museon tekemiä – ”mähän vaan räpsin kuvat!”

Kajaanissa Bremer ryhmitteli kuvat itse. Samalta paikkakunnalta otetut kuvat muodostavat kaikki oman kokonaisuutensa. ”Se elää mun mielestä paremmin”. Vitriineissä on esillä Hesarin sunnuntainumeroita ja Bremerin alkuperäisiä vedoksia matkalta. Kajaanin Taidemuseoon näyttely tuli suoraan Gallen-Kallelan Museolta, joka tarjosi Bremerin kuvia Kajaaniin. Kajaanin Taidemuseon intendentti Sanna Ojanne kertoo, että museossa arveltiin Karjala-kuvien kiinnostavan suuresti paikallista yleisöä.

Kun Bremeriltä kysyttiin lupa tehdä näyttely matkan kuvista, suhtautui hän ajatukseen ensin ristiriitaisesti. Hän korostaa, että kyseessä oli puhtaasti journalistinen työ, eikä hän ollut koskaan ajatellut, että kuvista tehtäisiin valokuvanäyttely.

Bremer kertoo, että suuri osa matkalla otetuista kuvista syntyi valvotuissa oloissa. Tulkki oli aina mukana ja ohjelma oli valmiiksi Moskovassa suunniteltu. Suomalaisia ei päästetty kuljeskelemaan itsekseen, eikä heille annettu aikaa perehtyä kuvauskohteisiin. Osa kuva-aiheista osoitettiin suoraan: kauppoja, kouluja, tehtaita. Työn suunnittelu oli vaikeaa, sillä luvatut aikataulut eivät pitäneet koskaan. Bremer kertoo, että esimerkiksi Vuokkiniemen vierailulle luvattiin ensin koko päivä, kunnes aikataulu supistui kuudeksi ja lopulta kolmeksi tunniksi. Hän kertoo juosseensa kuumeisesti ympäri kylää ja etsineensä kiinnostavia kuvauskohteita: ”Se nyt oli pakko kuvata sitä mitä eteen tuli.”

Myöhemmin Bremerin ja Määttäsen on kuvattu kulkeneen Neuvosto-Karjalassa legendaarisen valokuvaaja I. K. Inhan jalanjälkiä. Bremer itse suhtautuu ajatukseen hieman huvittuneena ja myöntää, että olisi toki mielellään kävellyt samoja reittejä kuin Inha. Erona tosin oli se, että Inha sai päättää itse matkareittinsä ja käyttää valokuvaamiseen niin paljon aikaa kun halusi. Neuvostoaikaan vapaa kuljeskelu kylissä jäi vain haaveeksi. ”Se olis ollu unelma mulle tehdä sen sillä tavalla. Mutta kun samalla piti ymmärtää se, että ylipäätään päästä sinne, oli voitto. Vaikka säännöt oli aika ankarat, se oli vaan huolittava, ei voinut mitään.”

Vaikka Bremer korostaa matkan kontrolloituja olosuhteita ja tiukkaa aikataulua, ei kuvissa näy jälkeäkään pakotetuista olosuhteista. Päinvastoin, Bremer on löytänyt paljon oivaltavia yksityiskohtia karjalaisten arjesta. Kuvista välittyy Bremerille tyypillinen humoristinen ja lempeä katse kuvattavaansa.

Museon yläkertaan Bremer halusi Karjala-kuviensa vastapainoksi esille jotain aivan muuta. Siellä avautuu hänen viimeisintä tuotantoaan olevia maalauksellisia valokuvia, joita Bremer kuvailee unimaailmakseen. Teoksia voi hänen mukaansa katsoa valografiikkana tai unikuvina ”koska mulla on aika mielenkiintoiset unet!”