Tuo tänä vuonna lahjaksi uusia tilaajia. Semmonen puolisensataa olis hyvä, kun paperin hinta nousee taas jyrkästi, niin sais painolaskut maksettua. Ja parikymmentä lisää, jotta riittää rahaa myös Posti Oy:n kasvaviin jakeluhintoihin. Ja jos näitten jälkeen vielä säkin saumoista joitakin sinne juuttuneita tilauksia löytyy, päästään avustajillekin maksamaan murenan verran enemmän.

Enempää en itselle pyydä, mutta mikäli vain mahdollista, niin vie tuonne etelään, pääkaupungin päättäjille hiven lisää ymmärrystä siitä, että tämän maan taloutta pyöritetään loppujen lopuksi tämän maan elämän ja kulttuurin jatkumisen takia, ja sen kulttuurin jatkuminen käy maassamme yhtä uhanalaiseksi kuin raakut tai napaketut, jos siltä jatkuvasti vain otetaan pois rahaa ja muita resursseja. Eli anna eduskuntaan joululahjaksi kunnioitusta kaikkea sitä kohtaan, joka tekee Suomesta Suomen.

Haluaisin minä myös värikkäät villasukat ja lämpimät kintaat tai rukkaset, mutta ne saan varmaan myös joltakulta sukulaiselta tai ystävältä. Alushousuja ei tarvitse tänä jouluna tuoda, kävin muutaman parin kaupasta hakemassa ihan itse.

Jonkinlaista ihmeratkaisua maailmaa härnäävään koronatilanteeseen, saatikka eheyttävää korjausliikettä liian isoksi kasvamaan päästettyjen ylikansallisten yritysten vinouttamaan globaaliin talousjärjestelmään en usko edes Sinun pystyvän järjestämään. Edes joulun ajaksi.

Tämmöisen pienen kulttuurilehden tekokin on monen asian tasapainottelua. Yhdessä vaakakupissa on puitten kaataminen sellun raaka-aineeksi, toisessa Kaltion kaltaisen julkaisun luomat merkitykset lukijoille, niin yksilöille kuin yhteisöillekin. Koen fyysisen lehtiesineen myönteiset seuraukset edelleen sen valmistamisen maapallon kantokyvylle aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia suuremmiksi, eikä Kaltiota julkaisevan Kaltio ry:n jäsenistökään ole päinvastaista kantaa ottanut, joten toistaiseksi jatkamme lehden painamista paperille.

Tarkkoja laskelmia ympäristövaikutuksista ei kuitenkaan ole tehty. Toisaalta fyysisesti eksistoivan lehden henkisiä ja yhteisöllisiä vaikutuksia ei voisi edes asettaa samalle mittaristolle.

Vaan tällaisetkin huolet ja ajatukset siis täällä päätoimittajan näppäimistöllä pyörivät, ainakin vuosittain jos ei useammin, kaikkien pienen kulttuurilehden käytännön huolien ja asioitten lisäksi. Ne käytännön huolet kuitenkin ovat yleensä ratkaistavissa ja vieläpä usein hyvin helposti: asiat tulevat tehdyksi, kunhan ne vain aloittaa.

Alku aina hankalaa, ja hyvin suunniteltu on puoleksi tehty. Kulttuurin hämäristä kehkeytyviin sananlaskuihin on helppo tukeutua, kun alkaa tökkiä. Ei ”jos alkaa”, aina se vähän alkaa. Minä aloin laskea päiviä heti kesäkuun toisena, kun Oulun valinta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi julkistettiin. Nyt on marraskuun kolmanneksi viimeinen ilta, ja vuoden 2027 ensimmäiseen aamuun on jäljellä 1 860 yötä. Tuhatkahdeksansataakuusikymmentä vuorokautta vain, ja voimme taas hiukan hengähtää. 1 495 päivää ensin suunnitellaan ja 365 tehdään sitä kulttuuripääkaupunkia.

Vaan tehdään sitä toki kaikenlaista tässä matkan varrellakin, lukekaa vaikka seuraavilta sivuilta että mitä kaikkea. Vaikka ei koko ajan huomaisikaan. Kuten Jukka Takalo muistuttaa (s. 41), kulttuurin kvartaali on kaksikymmentäviisi vuotta, ei kolme kuukautta. Rakennusliikkeetkin voisivat tämän useammin muistaa, kuten Venla Aakko ja Marko Asell tuossa sivunkäännön jälkeen alkavassa jutussa huomauttavat.

Näin alkaa Kaltion seitsemännenkymmenennenseitsemännen vuosikerran viimeinen numero. Yksi suuri ilo lehden teossa on silloin tällöin napata joku vanhoista sidotuista vuosikertakirjoista toimiston hyllyltä, avata se satunnaisesta kohdasta ja kohdata uudelleen vuosikymmenten takaiset tapahtumat ja kirjoittajat. Ja muistaa olevansa vain yksi pieni osanen tässä kaikessa.

Kalajoen Atte ja Rinteen Reino olivat Kaltiota perustaessaan nuorempia kuin minä yksitoista vuotta sitten päätoimittajan pestiä aloittaessani. Tuskinpa he silloin keväällä 1945 miettivät, että joku muistelisi heidän sanojaan 2020-luvulla. Kalajoen, Rinteen ja kymmenien muitten silloinen uurastus on kuitenkin ehkäpä paras joululahjani edelleen. Ja ehkä suon itselleni hetkeksi sellaisen omahyväisen ajatuksen, että joku saattaa tätäkin lehteä lueskella jossain vuonna 2097.

Koska onhan taas aika joulun, ja ainakin hetken ajan lupa uskoa siihen, että vuonna 2097 ihmiskunta jatkaa eloaan osana planeettamme luontoa ja sitä kunnioittaen, sekä myös menneisyyttään vaalien ja arvostaen. Rauhaisaa talvipäivänseisausta ja seesteistä uutta vuotta jälleen kaikille, ja tavataan taas valon lisääntyessä.