Revon unia

Kannessa6/2018

Päätoimittaja valikoi tällä kertaa joulunumeron kansiteoksen Oulun taiteilijaseura -63 ry:n taidelainaamo ja -myymälä ARTon valikoimista. Marraskuisena iltapäivänä eniten silmää miellytti taidegraafikko Maria Markuksen puupiirros ”Revon unia” (2015).

”Olen taidegrafiikan menetelmistä keskittynyt monotypioihin”, Maria Markus kertoo verkkosivullaan. ”Monotypiani ovat yleensä intuitiivisia leikkejä muodoilla ja väreillä. Tekniikkaan kuuluu vahvasti yllätyksellisyys ja sattuma, jotka kummatkin ovat minulle mieleisiä taiteen tekemisen mausteita.”

Kuinka tämä kannen puupiirros syntyi?

”’Revon unia’ valmistui vuonna 2015, kun olin taidegrafiikan opettajana Limingan taidekoululla. Oma tekemiseni oli – ja on – painottunut vuosia ei-esittävään taiteeseen, enkä puupiirroksiakaan ollut tehnyt aikoihin. En pahemmin muista ideaa tai ajatuksia työn takana, mutta usein työskennellessäni mielessä liikkuu jotain mystisiä ja myyttisiä ajatuksia.”

”En varsinaisesti koe mitään suurempaa yhteyttä kettuihin”, Markus jatkaa. ”Repolaiset toistuvat kuitenkin teosteni aiheena aika ajoin. Ehkä kyse on jostain tiedostamattomasta suhteesta.”

Maria Markus on käynyt Limingan taidekoulua vuosina 2008–2009 ja valmistunut kuvataiteilijaksi (AMK) Kankaanpään taidekoulusta vuonna 2013. Hän asuu ja työskentelee Oulussa.

Kankaanpäästä valmistumisen jälkeen Markuksen grafiikkaa on nähty yhteisnäyttelyissä muun muassa Portugalissa ja Slovenianssa. Viimeisin yksityisnäyttely on ollut Oulun Galleria 5:ssä vuonna 2016.

Oman taiteen tekemisen ohella Maria Markus on toiminut Oulun taiteilijaseura -63 ry:n hallituksessa ja jäsenvalintatyöryhmässä sekä oppilaskunnan hallituksessa niin Limingassa kuin Kankaanpäässä.

artistmariamarkus.blogspot.com

Kommentit