Tommi Liimatan Rollo jatkaa Jeppis ja Jeppis 2 –kirjojen tarinaa. Pietarsaaren merenrannoilta siirrytään Rovaniemelle, missä tuleva multitaiteilija aloittaa kahdeksannen luokan. Kirja kattaa kuuden vuoden ajanjakson vuodesta 1990 vuoteen 1996, jolloin Liimatta jättää pohjoisen ja muuttaa Tampereelle.

Kuuden vuoden aikana tapahtuu paljon. Liimatta löytää uudelta paikkakunnalta hengenheimolaisia, joiden muodostamasta yhteisöstä kuoriutuu Absoluuttinen nollapiste- yhtye. Vuoteen 1996 mennessä bändi ehtii muun muassa tehdä kaksi albumia, soittaa merkittävissä rock-pyhätöissä kuten Helsingin Tavastialla ja Tampereen Tulliklubilla ja muutenkin ottaa paikkansa suomalaisessa rock-piireissä.

Kirja ei silti ole vain Absoluuttisen nollapisteen alkuvuosien historiikki vaan Liimatan muistelmateos. Tavattoman runsaassa kirjassa dokumentoidaan tarkasti miehen taiteilijantyötä ja elämän tapahtumia, jotka kietoutuvat erottamattomasti toisiinsa. Kiehtovaa luettavaa ovat esimerkiksi kuvaukset tekstien alkulähteistä: vaikkapa unessa mieleen tulleita yksittäisiä lauseita saattaa siirtyä laulutekstiin. Toisinaan taas kaverilta kuultu juttu antaa säkeelle sysäyksen. Biisissä ”Ruukunvalajat” kaverin kertoma tarina hiihtoretkestä pimeässä metsässä jalostui muotoon: ”Joku takanasi hiihtää vaikka luulit hiihtäväsi viimeisenä”.

Alkuitujen jäljittäminen ei tietenkään olisi mahdollista ilman päivä- ja muistikirjamerkintöjä sekä muuta materiaalia, joita Rollossa kuvaillaan ja siteerataan taajaan. Teoksessa tuleekin selväksi Liimatan taipumus perusteellisuuteen. Projektit suunnitellaan, toteutetaan ja arkistoidaan. Oli kyseessä sitten kaveriporukan VHS-videoinnit, kasettinauhoitukset tai omat (sarja)kuvataiteelliset ja kaunokirjalliset kokeilut, kaikki järjestellään ja säilytetään yhtä huolellisesti.

Kehityskulkuja onkin hieno päästä seuraamaan. Jo varhaisessa vaiheessa erottuu oma suunta, mutta sitä kohti edetään mutkitellen ja sivuaskeleiden, joskus jopa takapakkien kautta.

Liimatan elämän ohella Rollossa hahmotellaan palasia rovaniemeläistä rock-historiaa. Tekstissä vilisee bändejä (Jalla Jalla, Greenhouse AC), keikkapaikkoja (Café Tivoli) ja taustavaikuttajia (kirjastorokin äiti Pirjo Tuomi). 1990-lukua varhaisempaa aikaa valottavat Jari Pulsa, Marko Kantola ja Marko Ylianttila kirjan loppuun sijoitetuissa erillisissä haastatteluissa.

Pitkästi yli seitsemänsataa sivua muistelmaa saattaa tuntua hurjalta paketilta. Järkäleeseen kannattaa kuitenkin tarttua – jos ei muusta syystä, niin kirjoittajan komean kielen vuoksi.

Liimatta johdattelee lukijan johdonmukaisesti ja selkeästi vuosien läpi. Yksityiskohtainen ja tarkka havainnointi kiteytyy lauseiksi, jotka paikoittaisissa itsestäänselvyyksissäänkin ovat vaikuttavia ja toisinaan koskettavan kauniita: ”suora narratiivi ei ole ainut autuuttaja: riviväleissä on mielikuvituksen avaruus.”