Art Films Production: Jälkeemme vedenpaisumus. 97 min. K12. Ensi-ilta 5.12.2024.
Ohjaus Arto Halonen, käsikirjoitus Ossi Hakala, kuvaus Pini Hellstedt, leikkaus Armands Zacs, lavastus Teppo Järvinen, sävellys Jēkabs Nīmanis.
Rooleissa Elias Westerberg, Linnea Leino, Tuomas Nilsson, Petteri Summanen, Antti Reini, Kasperi Kola, Pihla Penttinen, Jari Salmi, Tobias Zilliacus, Jemina Sillanpää, Robert Enckell, Hannu-Pekka Björkman ja Paavo Westerberg.
Huomionarvoisen uran sekä dokumentaristina että elokuvaohjaajana tehnyt Arto Halonen yllättää kunnianhimoisella fantasia- ja draamaelokuvalla Jälkeemme vedenpaisumus. Ossi Hakalan käsikirjoittama nerokas puolitoistatuntinen on laadukas ja tinkimätön teos aikamatkustamisesta ja ekokatastrofin siistimisestä.
Millenniumin alusta alkava, ihmiselämän mittaiselle matkalle suuntaava draamaelokuva tarjoaa eri aikatasoja. Syvällisyyttä elokuva haukkoo yleismaailmallisista ihmisyyden kysymyksistä, valintojen merkityksistä ja satunnaisuuksista.
Miespääosien esittäjiä on aikakerrostumien takia kaksi. Sakarin hahmossa nähdään Kasperi Kola ja Hannu-Pekka Björkman, Henrikin hahmossa ovat Tuomas Nilsson ja Robert Enckell. Naispääosassa Juliana on Linnea Leino. Aikakerrostumien ainutlaatuisuutta korostaa, että Markku-nimistä päähahmoa esittävät poika ja isä, Elias ja Paavo Westerberg. Elokuvan sivuosissa nähdään muun muassa Petteri Summanen, Pihla Penttinen, Antti Reini, Heikki Silvennoinen ja Tobias Zilliacus.
Scifimäinen ekokatastrofi ei ole dystooppisen kylmä ja utuinen, vaan ihmisläheisen lämmin draamaelokuva. Teemakysymyksenä on ympäristön tila, sen suojeleminen ja yksilöiden tekemien valintojen kestävyys.
Tarinassa nuoret opiskelijat onnistuvat kehittämään fuusioreaktorin, joka valjastetaan väärin markkinatalouden ehdoille. Maailma syöksyy tuhon partaalle, mutta Yhdistyneet kansakunnat valjastaa aikamatkustajat estämään vääjämättömän ekokatastrofin.
Aikamatkustamisen perimmäiseksi kysymykseksi esitetään, voisiko kaiken aloittaa uudelleen, korjata tuhon, elää elämänsä toisin. Pääseekö yksilö eroon inhimillisestä kyvystään haavoittaa itseään ja ympäristöään?
Päähenkilö Henrik on nerokas, joskin ailahteleva nuori fyysikko. Toisen luonnonlahjakkuuden Julian kanssa he kehittävät uusiutuvan energian sammon, joka tuottaa loputtomasti puhdasta energiaa. Ilmastonmuutos ja kapitalistinen röyhkeys pirstovat sammon voiman. Niinpä 2060-luvulla Yhdistyneet kansakunnat valjastaa keksijänsä korjaamaan virheensä. Maailmalle pitäisi luovuttaa uudelleen soihtu Prometheus-myytin valossa.
Elokuvan aikamatkustamisen teoreemassa ihminen syntyy uudelleen varustettuna kokemuksilla, jotka hänelle ovat ensimmäisessä elämässä kertyneet. Suunnitelma menee karmeasti pieleen ja elämät alkavat uudelleen pyyhkien osan kallisarvoisesta tiedosta. Kronoksen tahdon sörkkiminen kostautuu eräänlaiseksi varjoisaksi Minoksen labyrintiksi kauheuksineen. Päähenkilöt koluavat elämänsä alusta lähtien uudelleen, joutuvat keräämään tarvittavat tietueet kasvukäyrän verkkaisuudella. Karmea elämänmittainen Sisyfos-myytti on valmis alkamaan.
Elokuva on vaivaisella 1,6 miljoonan euron budjetillaan kutkuttava ja kiherryttävä kokemus. Ossi Hakalan käsikirjoitus on mestarimainen odysseia. Ainoa lievä särö muuten niin hallitussa ja vireässä työssä on elokuvan yli kaksikymmenminuuttinen alustus. Sen anakronismivinjetit lavastuksineen ovat kökköjä, tylsämielisiä ja haljuja ideoiltaan. Mutta annetakoon tämä anteeksi edellä mainitun budjetin takia.
Elokuvan parhautta on erittäin onnistunut, omaperäinen ja labyrinttimaisen syheröinen juoni. Tarina tekee ongelma-asetteluineen elokuvasta niin onnistuneen, että ennen varsinaista ensi-iltaansa elokuva on kahminut itselleen muutaman merkittävän tunnustuksen.
Varsovan kansainvälinen elokuvafestivaali valitsi Jälkeemme vedenpaisumus -elokuvan kilpailemaan Free Spirit -sarjassa. Maineikas elokuvafestivaali on muun muassa Cannesin, Berliiniin ja Venetsian elokuvafestivaalien ohella A-luokan kilpailufestivaali.
Elokuva ehti marraskuun alussa voittamaan Silver Méliès -palkinnon Triesten Science+Fiction-elokuvafestivaaliilla. Palkinnon ansiosta elokuva on vuonna 2025 ehdolla parhaaksi eurooppalaiseksi fantasiaelokuvaksi.
Festivaalien tuomaristot ovat kiitelleet Jälkeemme vedenpaisumuksen tarinankerronnan rikkautta ja kekseliäisyyttä, henkilöhahmojen kehittymistä ja elokuvan ajatusten provosoivaa asennetta. Elokuvan nähneet kyllä ymmärtävät nämä huomiot vaivatta.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Voihan olla, että fiksumpi lukija saa noista keskusteluista enemmän irti kuin tällainen maalaisjuntti”, Eero Ylitalo äimistelee Eero Materon romaanin Laturin paperit kerronnan tasoja.
”Mäkelällä on pitkä Proust-perinne. Jo kesällä 1962 kahdenksantoistavuotiaana hän kävi Pariisissa Pére Lachaisen hautausmaalla tämän haudalla.”
Risto Kormilainen luki myös Hannu Niklanderin viimeisimmän romaanin ja koki, että ”mukaan on lastattu tarpeettoman paljon korttiotteita ja tiedon runsautta”.
”Holmström onnistuu kuvauksessaan uskottavasti ja on hienoa, että tapahtumapaikkana on pieni maalaiskaupunki Helsingin, Tampereen tai Turun sijaan.” Risto Kormilainen luki Suden lapset.
Markku Envall ”antaa lukijalle tilaa omaan ajatteluun ja kantojen muodostukseen tekstien mietteliäisyydellä sekä arvoituksellisuudella”, kirjoittaa Risto Kormilainen esseekokoelmasta Rajan kahta puolta.
Sodan pauloissa tarkastelee Suomen militarisoitumista parinkymmenen artikkelin verran. Juhani Rantala luki Susanna Hastin ja Noora Kotilaisen toimittaman teoksen.
”Kokeelliseksi elokuvaksi 66 minuuttia lumoaa.” Matti A. Kemillä riittää ylisanoja Mika Taanilan viimeisimmälle Epäonnistunut tyhjyys-teokselle.
Joulukuun numeron kannessa on Tuija Karénin teos ”Kokkotuli” sarjasta Heijastuksia.
Päätoimittaja vaelsi marraskuun lopulla Pikisaareen ja päätti kertoa siitä myös pääkirjoituksessa. Juonipaljastuksena kerrottakoon, että 12.12. reissutoive jäi vain toiveeksi.
Sula tuoksui keväällä lähdön aikana. Lehdet ja havunneulat varisevat kenkieni alla. Paljastunut, kostea maa hengitti jännittyneesti, ja sadevesi valui kanssani […]
Met lähemä pikkuselle reisulle taas. Meän matka kulkee ajassa, paikasta paikhaan, ihmisistä ihmissiin. Ja mulla oon ollu kauvon aikaa hunteeringissa, […]
