Elokuvayhtiö Aamu: Mummola. 115 min. Ensi-ilta 10.11.2023. K7.
Käsikirjoitus ja ohjaus Tia Kouvo, kuvaus Jesse Jalonen, lavastussuunnittelu Nanna Hirvonen, leikkaus Okku Nuutilainen
Rooleissa Riia Kataja, Leena Uotila, Tom Wentzel, Elina Knihtilä, Jarkko Pajunen, Sakari Topi, Elli Paajanen
Mummolaa markkinoidaan draamana ja komediana. Sen joulumainen kuvasto enteilee, että Tia Kouvon esikoisohjaukselta odotetaan marraskuun alkuviikoilta tammikuun ensimmäisille viikoille rahavirtaa. Onneksemme kyseessä ei ole Napapiirin sankarien kaltainen hömppäkomedia vaan mukavan synkkiä polkujaan liukasteleva perhehelvetti. Kiusaantuneet hymähdykset toimivat jopa ripulihuumorin kohdalla räiskivästi.
Joulukuvaelman kantimiksi todistetaan tilana ja ilmapiirinä tukalan ahdasta mummolaa. Leena Uotila on lapsenomainen, hämmentynyt, hyväntuulisesti dementoitunut. Hänen puolisonsa Tom Wentzel on puolestaan tärviöllä kaappijuopottelusta. Lapset puolisoineen (Riia Kataja, Elina Knihtilä ja Jarkko Pajunen) käyvät keskinäistä kränäilyään ja kannattelevat kulisseja mittojensa mukaan. Jopa mummolan lapsenlapsien roolitus (Sakari Topi ja Elli Paajanen) naksahtaa nätisti konkareiden rinnalle.
Näyttelijätyöskentely saa ansaitsemansa kehut. Verbaalinen säilän hivuttelu joulupöydän ääressä on teatteriammattilaisten osoitus mitä mainioimmasta rytmiikasta ja tarjouksista reagoida vastanäyttelijöiden heitoille.
Esikoisohjaukseksi elokuvan tekniset valinnat onnistuvat. Kohtaukset ovat hämmentävän pitkiä ja sanarikkaita. Pienessä tilassa kuvaus nojaa poikkeukselliseen yhden kameran staattiseen tarkkailijan rooliin. Neljättä seinääkin rikotaan siten, että paikallaan laiskasti tönöttävä kamera antaa voyerismin tuntua. Katsojalle tarjotaan runsaasti tapahtumia myös kuvakulman ulkopuolelta.
Ei lähikuvia, ei räväköitä leikkauksia. Näyttämötaidetta valkokankaalla. Paikoin mieleen juolahtavat jopa 2000-luvun alun tanskalaiset kokopitkät dogma-elokuvat, joissa synkkään kerrontaan vaivihkaa upotetaan noloutta ja häpeällistä vetäytymistä.
Ohjauksen lisäksi Tia Kouvo on myös käsikirjoittanut tämän cringen eli myötähäpeää herättävän komedia-draaman. Vaikkakin komediallinen aines pilkisteleekin harvakseltaan, runsas vuoropuhelu kannattelee draamankaarta. Nuorison käyttämä slangi ja murahtelu limittyy muutoin vauhkona vyöryvään tivaamiseen.
Kireä tunnelma ei riehaannu rasittavaksi, vaikkakin elokuvan aikana levottomuus tarttuu katsojan leposykkeeseen. Hallittua kaaosta ohjaillaan hämärien ja kirkkaiden kohtauksien ketjuttamisella. Onnistuneena kohtauksena esiin on nostettava autotallin pimeydessä tapahtuva riitelykohtaus. Toteutukseltaan pitkähkö kohtaus on ihailtavan omaperäinen ja täten himmeä.
Jouluelokuvien kohdalla haen aina pakkomielteisesti tietyt joulukuvaston virttyneet nostot –niin tälläkin kertaa: joulupukki nähdään vasta kolmen vartin kohdalla, joululauluihin päästään vasta tämän jälkeen. (Joululaulukohtauksen lip sync on muutoin teknisesti hienosti toteutetun elokuvan kömpelöin moka.) Kinkku ei sentään kärähdä, eikä kukaan sammu hankeen. Joulukuusikaan ei kunnolla kaadu.
Episodimaista elokuvaa on moittava vain pituudestaan. Kouvo ohjasi vuonna 2018 samannimisen, parikymmenminuuttisen lyhytelokuvan. Onnistunut lyhytelokuva laajentuu melko luontevasti esikoispitkäksi, joskin ensimmäisen osan pituutta olisi voinut tapahtumiltaan supistaa ronskisti. Myös viimeisen episodin hidastempoisuus osoittaa suomalaisen elokuvataiteen perisynnin pitkittää muutoin mainio kausielokuva.
Jesse Jaloselle kiitos staattisesta kameratyöskentelystä, ohjaaja-käsikirjoittaja Kouvolle menestystä omaperäisten aihelmiensa parissa. Vaikka kausielokuvia yleensä kavahdan, omaperäisestä esikoisohjauksesta ilahdun poikkeuksetta. Marras–tammikuun välille tämän kolistelun toivoisi tavoittavan muitakin penseämielisiä jouluelokuvien katsojia.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Aluksi taas tiedotusasia: tilaajat, muistakaas tarkistella myös sähköpostienne roskapostilaatikoita. Lokakuussa lähetetyistä tilauslaskuista nimittäin suuri osa on yhä maksamatta, ja kunhan […]
Tämän joulukuun kansiteoksemme on Pirjo Nykäsen öljyvärimaalaus ”Kasvatan kukkia sinulle rakkaani” (2019), jonka voi 25.1.2024 saakka nähdä Raahen Myötätuuli-galleriassa. Kaksi […]
”Vastoin ennakko-odotuksia elokuva on surumielinen, paikoin jopa eksistentialistinen pohdinta Pasasen luonteesta ja sisäisistä ristiriidoista.” Matti A. Kemi arvioi syksyllä suurempaa menestystä saavuttamattoman Spede-elokuvan.
Oulun teatterin Post-Kabareen ”sävyisä kantaaottavuus tuntuu kompromissilta silkan viihteen ja terävän herättelyn välillä”, kriitikko Tenka Issakainen toteaa pikkujouluajan kantaesityksestä.
Mummola ei ole se tavanomaisin jouluelokuva. Tia Kouvon 10.11.2023 teatteriensi-iltansa saaneen esikoispitkän arvioi Kaltiolle ilahduttavaksi Matti A. Kemi.
”Mutta jotain on tapahtunut, ja toivottavasti tapahtuminen jatkuu.” Päätoimittaja on juuttunut jonkinlaiseen… no, juuttunut. Juuttunut.
”Mitä tänään söisimme? Kaikkea on. Informaatioähky. Silmäkarkkia. Puhelimessa 5000 kuvaa. Onko meillä tähän varaa? Muista ottaa kuva.”
”Yhtään puhdasta arkkia ei löydy, vaikka käyn läpi koko talon. Muistan toissaviikolla ajatelleeni, että paperi on aika vähissä, mutta riisiäkään en käynyt ostamassa. Sitä paitsi paperin ostaminen tuntuu yhtä väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta kuin pottujen ostaminen.”
”Kyseessä on myös hieman vahingossa Suomen suurin raanukokoelma sekä arkisto.” Amanda Hakoköngäs jututti Elina Juopperia tämän ”Perintö”-teoksen tiimoilta.
”Kuivakka tekstiaines lukuisine viitteineen haukotuttaa toisinaan”, Matti A. Kemi toteaa Martti Soramäen ensyklopediamaisesta Yleisradion historiikista Sensuurista sananvapauteen.
