Asema-kollektiivi: Eläintila. Esitykset Oulussa Hupisaarten kesäteatterissa 28.6.–5.7.2024.
Käsikirjoitus George Orwellin teoksen pohjalta Asta Sveholm, ohjaus Emma Mattila, lavastus-, tarpeisto- ja pukusuunnittelu Maija Kirsikka Litmanen, äänisuunnittelu Antero Kemppi, koreografia ja laulut Talvikki Eerola.
Rooleissa Eliel Alasalmi, Youssef Asad Alkhatib, Talvikki Eerola, Eeva Kaihola, Kiira Karvonen, Ilona Kenttälä, Eetu Känkänen, Sami Lalou, Anna-Leena Järvi, Roosa Ohtonen, Carlos Orjuela, Asta Sveholm, Emilia Vaali, Niko Viitala.
George Orwellin pienoisromaani Eläinten vallankumous (1945) ei tyhjene yhteen tulkintaan. Satiirina se toki peilaili hyvinkin tarkasti kirjailijan pettymystä Neuvostoliiton kehitykseen ja Stalinin nousuun.
Nuorten teatteriammattilaisten ja -opiskelijoiden Asema-kollektiivi on kuvannut oman versionsa korostavan eläinten oikeuksia. Onneksi Hupisaarten kesäteatterissa koettava näytelmä ei liimaa tätä näkökulmaa väkipakolla alkuteoksen päälle. Mutta kun Asta Sveholmin käsikirjoitus on herätellyt katsojan, idea muunlajisten sorrosta tuntuu aivan luontevasti löytyvän Orwellin tekstistä. Kuinka onkin käynyt näin, että ihminen on muuttunut yhdestä eläinlajista muiden joukossa koko elonkehän kohtalosta päättäväksi, ja tasapainoisemmat vuorovaikutussuhteet ovat vaihtuneet riistoon ja tehotuotantoon?
Eläintila käynnistyy hiukan haahuillen näyttelijöiden kuljeskellessa ympäriinsä ja asettuessa hiljalleen rooleihinsa. Mutta pian Emma Mattilan energinen ja karnevalistinen ohjaus löytää uomansa.
Kun ihmiset suistetaan vallasta, muut eläimet vapautuvat tavoittelemaan yhteistyössä omaa onnelaansa. Kaunis päämäärä hukkuu ennen pitkää kaaokseen sikojen ahneuden ja keskinäisen selkäänpuukottamisen myötä.
Käsiohjelmaan on liitetty bingoruudukko kesäteatterin kliseistä. Ei se täyteen tule, mutta hetkittäin tuntuu, että mukana on itsetarkoituksellisia aineksia: maalaishuumoria epäyhtenäisine murrerepliikkeineen ja pakollinen paljas pylly.
Parodiaa kesäteatteriskenestä? Ilmankin pärjäisi.
Napoleon-sika (Eeva Kaihola) esittelee tilalle uuden vahtikoira Mustin (Eetu Känkänen). Kuva Kati Leinonen.
Hupisaarten kesäteatterissa on tilaa nelistää, ja joukkio käyttääkin laajasti paitsi avaraa näyttämöä, myös ympäröivää puistoa. Antero Kempin äänisuunnittelu korostaa vaikuttavasti niin onnen ja menestyksen kuin katastrofinkin hetkiä.
Maija Litmasen luoma visuaalinen ilme taustafondeineen, heinäpaaleineen ja muunneltavine taloineen toimii mukavasti mutta ilman erityisiä oivalluksia. Samoin eläinmaskeeraukset ovat peruskauraa. Luovempaa irrottelua on esimerkiksi Musti-koiran (isäntänäkin nähtävä Eetu Känkänen) corpse paintissa.
Tarinaa jäsentää onnistuneesti kertojana vuohi–kukko-kaksikko eli Teatteri Akseli Klonkista tuttu Anna-Leena Järvi. Lumppari-sika (Youssef Asad Alkhatib) tavoittelee yhteistä hyvää ja ajautuu juuri sen vuoksi sikojen sisäiseen oppositioon.
Tehokkaan kontrastin luo se, että sikojen diktaattoriksi kohoavasta Napoleonista ei ole tehty ulkoisesti mitään hirviötä. Eeva Kaihola on tiukkailmeinen mutta tennissukkineen pitkään aivan asiallisen oloinen – kai hänen hyviin aikeisiinsa voi luottaa?
Farmin moniulotteisimpia asukkaita on Otto-koira (Carlos Orjuela). Asema ihmisen parhaana ystävänä repii sydäntä, varsinkin kun vallasta suistetun isännän suomat rapsutukset ovat niin ihania.
Ajankohtaiset kysymykset limittyvätkin luontevimmin tarinaan koiran kautta: Miksi lemmikkejä ja tuotantoeläimiä kohdellaan niin eri tavoin? Mistä yletön rodunjalostus kertoo?
Otto-koira (Carlos Orjuela) saa tietää ikäviä totuuksia. Sanantuojana vuohi Benjamin (Anna-Leena Järvi). Kuva Lassi Karvonen.
Luottavaisimmat asukkaat, kuten Kaneli-hevonen, korostavat sikojen itsekkyyttä. Kanelin poismeno on esityksen koskettavimpia hetkiä. Uurastavaa työjuhtaa tulkitsee sielukkaasti ja fyysisesti Talvikki Eerola, joka vastaa myös koreografiasta ja lauluista.
Vallankumouslaulu kajautetaan suoraviivaisella taistelumarssimeiningillä nyrkki pystyssä — sen jälkeen lopun kaunis kuorosovitus yllättää ja herkistää.
Kun ihmiset esittävät kaikkia eläinrooleja, ei ole yksinkertaista kuvata tragedian tuttua huipennusta: alun perin viisasta sikaa ja alhaista ihmistä ei voi enää erottaa toisistaan. Eläintila rakentaa kuitenkin tämänkin käänteen onnistuneesti. Sikojen muodonmuutos muistuttaa siitä, mihin vallanhimo ja historian unohtaminen voivat johtaa.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
