Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
It’s Alive Films: Räkä ja Roiskis. 88 min. K-7. Ensi-ilta 19.1.2024.
Ohjaus Teemu Nikki, käsikirjoitus Ilja Rautsi, puvustus Anna Vilppunen, lavastus Santtu Toivola, kuvaus Tuomo Hutri, leikkaus Jussi Sandhu.
Pääosissa Hugo Komaro, Urho Kuokkanen, Pekka Strang, Kati Outinen, Elina Knihtilä, Marja Packalén, Sampo Sarkola, Petteri Pennilä, Matti Onnismaa.
Koska pienessä maassa monet kysymykset muovautuvat henkilökysymyksiksi, herättää
Juice Leskisen lastenkirjoihin perustuva elokuva monia kysymysmerkkejä. Kuinka paljon teos nojautuu alkuperäisaineistoon? Kuinka paljon mehua on puristettu joukkoon?
Onneksi kaikki ennakkokäsitykset voi jo alkuvaiheessa valuttaa pois. Räkä ja Roiskis on ylpeästi omilla jaloillaan seisova koko perheen elokuva, jonka sokkeli lepää savolaisen sanasepon kirjoissa, mutta itse talo on rakennettu nykypäivän vaatimusten tasolle.
Räkä ja Roiskis (loistavat Hugo Komaro ja Urho Kuokkanen) ovat kaksi tomeraa poikaa, jotka elokuvan alussa matkustavat kohti Suuvedellä sijaitsevaa mummolaa. Perillä selviää erikoinen vyyhti: reiät alkavat kadota ympäröivästä maailmasta niin linnunpöntöistä kuin ovien lukoista. Mysteeriin liittyvät myös iloisesti hymyilevät paikalliset sekä pitkään valkoiseen takkiin sonnustautunut hammaslääkäri Migrén Junior (Pekka Strang) kätyreineen.
Elokuvan kerronta nappaa mukaansa alusta pitäen. Vaikka välillä meno on vauhdikastakin, on aikaa jätetty myös tunnelmoinnille sekä erikoisten miljöiden ja hahmojen esittelyyn. Näyttelijät onnistuvat kautta linjan tekemään mieleenjäävät roolityöt. Etenkin Elina Knihtilän tulkitsema kunnanjohtaja Haloonen on vallan hersyvä tyyppi.
Elokuvaa on luonnehdittu koko perheen kyberpunkiksi. Ilja Rautsin käsikirjoitus on ammattimiehen varmaa työtä sisältäen kattavasti niin scifin kuin kauhunkin aineksia. Tarinakeitos porisee iloisesti viimeiseen kuvaan asti. Teemu Nikin filmografiassa Räkä ja Roiskis on vahva työvoitto. Ahkeran ohjaajan tulevia siirtoja odottelee mielenkiinnolla.
Koko perhettä huvittava ja koskettava elokuva on haasteellinen laji. Pahimmassa tapauksessa tuotanto paljastuu sormi pystyssä sössötteleväksi moralisoinniksi, mutta Räkä ja Roiskis ei onneksi astu tähän viemäriaukkoon. Viihdyttävän tarinan opettavaiset taustateemat muun muassa järjestyksen ja kaaoksen tasapainosta ovat tärkeitä niin lapsille kuin aikuisillekin. Juicelle lapset eivät olleet mikään oma ryhmittymä, vaan heille täytyi kirjoittaa kuin vertaisilleen.
Alkuperäistekstien pikkuanarkistinen sekä verbaalisesti lahjakas kielipeli siirtyy onnistuneesti audiovisuaaliseen muotoon. Nykypäivän tuulista sekä virtauksista hyvin perillä olevat elokuvantekijät ovat ansainneet mojovat reiät munkkeihinsa.
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Lavastuksen pikkuvioista huolimatta elokuvassa on kosolti onnistuneita yksityiskohtia.” Matti A. Kemi piti Aku Louhimiehen Lapin sodasta ehkä enemmän kuin odottikaan.
”Sen verran poikkeava Punainen peto on myös tyyliltään, että siitä jää pysyvä jälki 2000-luvun elokuvakaanoniin rohkeiden valintojensa johdosta”, hehkuttaa Matti A. Kemi lokakuun alussa teattereihin saapunutta leffaa.
Milka Luhtaniemi pohtii kolumnissaan yhteisöjen moneutta ja näiden moneuksien välistä liikkuvuutta.
Säämi taaiđâ lii ohtâ Kaltio 80 ive juhleive teemain. Taan numerist mij oovdânpyehtip vijđáht 2020-lovo säämi taiđuid já taiđârijd, kiäh […]
Sääʹm lie pleässjam Eurooppâst takainalla tobddum paar- da joukktaaʹnsid 1800-lååǥǥ mâʹŋŋbeäʹl rääʹjest. Sij pleässjemkulttuurâst lie määŋg seämmanallšemvuõđ kaʹrjjlaž da tâʹvvruõššlaž […]
Árbevirolaš duodji namuhuvvo čájáhusteavsttas sierra, muhto suddu lea ahte sámedáidaga ovddasta dušše okta seaidnái speadjalaston videoduodji. Jos árbevirolaš duodji bajiduvvo, […]
Čájáhusplakáhtii válljejuvvon duodji, Matti Aikio ”Nieida Girl” (2023) lea geađas govva sámi nieiddas gii viehká geahčči guvlui geaidnoráigge. Mas dieđán […]
Davvi ii goassige lean periferiija ”Sápmi ii goassige lean dušše meahcci”, dadjá Lappi eanagoddimusea arkeologa Jari-Matti Kuusela (HS 16.7.2025). Artihkkala […]
Dolin go ledjen nuorra, bargen freelance-doaimmaheaddjin ja isken vuovdit ságaid sápmelašvuođa birra mátta govvabláđiide ja fuomášin man nannosit rájálaš fáddá […]
In leat vel bargan guhká dáiddasuorggis, muhto lean jo máŋgii geargan vásihit dan, ahte oarjemáilmmi kulturbargit ja -organisašuvnnat háliidit ovttasbargat […]
Lean álgoálggus Durdnosis eret, muhto mu sohka lea hui máŋga sajis eret. Danin lean álot vásihan mátkkošteami ja fárrema eará […]
”Sinnemäen ote on pääasiassa ennen kaikkea informatiivinen, mutta hän ei aina karta sarkasmia tai malta olla itsekin menemättä muutamien vuosisadan takaisten kollegojensa tavoin henkilökohtaisuuksiin.” Eros Gomorralainen kritikoi Anssi Sinnemäen Kritiikkien kritiikkiä.
Päätoimittaja paljasti elokuussa olevansa uupunut. Lokakuussa (jolloin hän myös vuosittain ikääntyy) hän tuntuu hieman elpyneen. Nyt hän tunnustaa pelkäävänsä muutosta.
Vesa Ranta kuvasi Kalle Nurmisen teoksen ”Bellum sacrum” Oulun kuvataiteen talossa Rematerialkunstmuseum-näyttelyn avajaispäivänä.
Kerro kaikille on tarina Seilin saarelle 1800-luvun lopulla lähetetyistä naisista. Saaristolaisepookki ei vakuuta Kaltion kriitikko Matti A. Kemiä.
Uusiutunut Taide- ja kulttuurivirasto (Kuvi) uusii tänä syksynä myös vertaisarviointijärjestelyjään. Millä tavoin uusi ”asiantuntijapankki” voi kehittää apurahojen jakamista? Jenni Turunen pohtii tätä etenkin kuvataiteen näkökulmasta.
Elsa Lankinen työskenteli lähes kaksi vuotta Kajaanin kaupunginteatterin hankkeessa ”Taidetta ei tervaa! Alueellinen esittävä taide ekologisena jälleenrakentajana”. Mitä tehtiin, minne seuraavaksi?
”Nuorelle sukupolvelle saamenkielisen musiikin tekeminen on luontevaa; onhan taustalla luottamus siihen, että on olemassa moderni saamelainen yhteiskunta, kulttuuri ja yhteisö.”