Kapitalistinen ihannemies

Jussi Jalonen: Ayn Rand – Kapitalismin valtiatar. Gaudeamus 2019.

Arkkitehtimies nousee hissillä valtavan suunnittelemansa rakennuksen huipulle, muiden ihmisten yläpuolelle. Nainen katsoo ihailevasti miestä, joka on kieltäytynyt suurista tarjouksista suunnitella hänen ideaaliaan kohtaamattomia rakennuksia ja päätynyt duunariksi – kunnes saa tahtonsa läpi. The Fountainhead (1949) filmatisoi Ayn Randin samannimisen romaanin, eikä päähenkilö voisi olla muu kuin Gary Cooper, ylpeän miehekkyyden ja periksiantamattoman sankarin prototyyppi.

Cooperin näyttelemä arkkitehti erottuu muista ihmisistä siinä, että hän on valmis luopumaan varmasta menestyksestä, koska sen toteuttaminen edellyttäisi toisten ihmisten hyväksyntää ja ohjeita ja toiveita. Miehellä on visio, jonka tinkimätöntä noudattamista Rand ylistää kirjassaan.

Rand kirjoitti omanlaistansa filosofiaa “objektivismia” liuskatolkulla, mutta hänet tunnetaan silti osittain lukukelvottoman pitkistä romaaneistaan, erityisesti Atlas Shrugged -järkäleestä (1957, suom. Jyrki Iivonen 2017 Kun maailma järkkyi), jossa on pitkiä filosofisiksi tarkoitettuja monologeja. Venäläisamerikkalaisen Ayn Randin filosofia ja kaunokirjallisuus asettuvat erityisesti aikakautensa poliittiseen kenttään Jussi Jalosen uudessa elämäkertateoksessa Ayn Rand – Kapitalismin valtiatar (Gaudeamus 2019).

Jalosen kattavan teoksen kiinnostavin osa valottaa Randin herooista miesihannetta. Itsenäisyyttä ja omavaltaisuutta ihannoinut Rand kelpuuttaa sankarikseen itsepäisen Gary Cooperin hahmon ja yli-ihmisajatusta kehitelleen saksalaisfilosofi Friedrich Nietzschen. Rand halusi kehittää edelleen kokemaansa amerikkalaista unelmaa, ja hän projisoi sen myös miessankareihinsa. Rand poikkesi muista ensimmäisistä moderneista feministeistä siinä, että hän halusi miehen ihailunsa kohteeksi.

Kapitalistinen mies

Rand oli kuitenkin hyvin tarkka siitä, mikä olisi miehen mitta. Kriteerit olivat korkealla kuin Gary Cooperin hahmo nousevassa hississä. Mutta miehen ihailu on naisen hänelle myöntämä tunnustus. Nainen määrittää, mitä miehisyyden tulisi olla. Mies on velvollisuudentuntoinen ja uhrautuva heikompia puolustaessaan, mutta varsinainen maskuliinisuus näkyy miehen autonomiassa valita itse oma kohtalonsa. Randin mukaan vain sellainen mies ansaitsee naisen kunnioituksen.

Nietzschen aforismin mukaan miehen pitää naisen kohdatessaan ottaa ruoska mukaan. Randin tulkinnassa miehen ruoskalla on käyttöä vain naisen salaisten intohimojen tyydyttämiseksi. Randia on kritisoitu muun muassa rakasteluna kuvatun raiskauskohtauksen takia. Logiikka on sinänsä kirkas: nainen valitsee ja päättää – mies tekee työtä käskettyä. Mutta ensin miehen on osoitettava maskuliinisuutensa teoilla tai vastarintaisen ajattelutavan iskulla keskinkertaisuuden muuriin.

Randin mieskuvaan liittyy olennaisesti hänen kapitalistinen ajattelunsa, jopa sosiaalidarwinismiin saakka. Vain sääntelemättömässä markkinataloudessa miehet (ja naiset) voivat toteuttaa itseään vapaasti ja kilpailla samassa ringissä vastustajiensa kanssa – eikä alempia sarjatasoja huomioida. Mikä olisikaan fallisempaa kuin Cooperin näyttelemän Howard Roarkin nousu torninsa huipulle. Sitä ennen Roark on yrittänyt räjäyttää yksilövapauden sallimana keskinkertaisen rakennuksen, jonka arkkitehtuurissa Roarkin ajatukset on varastettu ja vääristelty.

Randin ihannemies ei kuitenkaan ole vain tosikko, niin kuin ei ollut Nietzschen Dionysoskaan: “Nauru miehisen sankarin tunnusmerkkinä, olipa kyseessä sitten toteutuneita saavutuksia saatteleva haltioitunut ja elämäniloinen nauru tai uhmakas, ylenkatseellinen ja ivallinen nauru haasteiden ja vastoinkäymisten edessä, oli elementti, jonka Rand oli lainannut suoraan Friedrich Nietzschen teoksesta Näin puhui Zarathustra (1883–1885)”, Jalonen kirjoittaa.

Myös alemman sosiaaliluokan edustajat voivat toimia randilaisen miesihanteen ilmentyminä. Dominique alistuu arkkitehti Roarkille jo silloin, kun tämä toimii duunarina rakennustyömaalla. The Fountainheadissa nainen ei silti varsinaisesti lankea, koska hän saa juuri sitä mitä itse haluaa.

Atlas Shrugged -jättiromaanissa väkivaltainen seksi on jo tasapuolisempaa, yhteiseen sopimukseen perustuvaa kanssakäymistä, Jalonen sanoo. Dagny Taggart -niminen naishahmo ei jää pelkäksi ihailijaksi ja vapaaehtoiseksi uhriksi, vaan aktiivisesti nauttii miehen maskuliinisuudesta. “Dominique Franconin seksuaalinen täyttymys raiskauksen seurauksena ja Dagny Taggartin mieltymys väkivaltaiseen ja rajuun seksiin muuttuvat ymmärrettäviksi, jos pitää mielessä, että heistä kumpikin on tavallaan kirjailijan alter ego.”

Sadomasokistinen maa

Jalonen korostaa Randin voimakastahtoisuutta seksuaalisena toimijana, jota hän oli alistettuna omasta käskystään. “Randin romaanien ‘sankarilliset’ mieshahmot olivat siis kaikkivoivan luomiskykynsä, lahjakkuutensa ja rationaalisuutensa ohella myös vahvasti seksuaalisia miehiä”, Jalonen kirjoittaa. Rand siis viime kädessä nosti naisen voiman esiin näyttämällä omat halunsa, oli niistä sitten mitä mieltä tahansa. Toisaalta hän ei silti suvainnut esimerkiksi homoseksuaalisuutta.

Kaikki merkittävät henkilöt Randin tuotannossa elävät tavallista vaikutusvaltaisempaa elämää, ja samaa elitismiä Rand soveltaa poliittisessa filosofiassaan. On sanottu, että kaikki amerikkalaiset valtaapitävät viimeistään Ronald Reaganista lähetin olivat lukeneet Randinsa, samoin 1980-luvulla nousseet uusliberalistiset pörssimeklarit ja sijoittajat.

Vain vahvin voi voittaa, eikä häviäjille pidä ojentaa edes oljenkortta. Randin vaikutus ulottuu aina nykypäivään asti. Talous on kuin seksiä – vahvin voittakoon ja ruoska viuhukoon. Eikä heikompi osapuoli todellakaan ole aina nainen. Mieheltä riisuutuu miehisyys, kun hän häviää tai jää ilman.

Jalonen itse asiassa korostaakin, ettei hänen teoksensa ole niinkään Randin elämäkerta kuin katsaus tämän vaikutukseen yhdysvaltalaiseen ajatteluun kirjailijan poliittisen elämän kautta. Jalonen selostaakin historioitsijan tarkkuudella Randin poliittisia kuvioita, mutta tässä tekstissä keskitytään Randin mieskäsitykseen, joka tietenkin on sekin politiikkaa.

Suurissa kansanliikkeissä harva on lukenut teosta, josta vallankumous on saanut alkunsa. Iso osa kristityistä ei ole lukenut Raamattua, tuskin moni kommunisti Marxin Pääomaa. He ovat vain omaksuneet ideologian toisilta. Tällaista ajattelematonta toimintaa Rand halveksuu. Nykyisessä kapitalistisessa maailmassa Randin opit otetaan annettuina, vaikka hän ei taloustieteilijä olekaan. Jalosen kirjassa Rand nousee vaikuttajaksi, joka tulee tuntea, jos haluaa tuntea Yhdysvallat.

Kaltio – Kolumni

Toiston voima

Ummet ja lammet 3/2021

Pettymys Peräpohjolan pilkkikauden liian varhaisesta päättymisestä oli käsinkosketeltavaa ainakin omassa rovaniemeläisessä kulttuurikuplassani. Kevät tuli tällä kertaa intensiivisesti ja aikaisin, ja […]