Susanna Virkki: Politiikan kuvat. 250 s. Avain 2019.
Tohtorikoulutettava Susanna Virkki julkaisi vuonna 2019 teoksen Politiikan kuvat. Turun yliopistossa median, musiikin ja taiteen tutkimukseen keskittynyt Virkki pyrkii kokoamaan suomalaisen vaaliehdokaskuvaston samojen kansien sisään. Teosta leimaa toimituksellisesti epätasapainoinen ja epäjohdonmukainen kokoelma kuvia. Mutta onpa teoksessa laadukkaita oivalluksiakin.
Kirjan esipuhe korostaa visuaalisen luku- ja kielitaidon merkitystä. Virkki onnistuu nimenomaan valitsemiensa kuvien analysoinnissa. Teoksen parasta antia on, kuinka tiivisti Virkki saa sanallistettua huomionsa. Sen sijaan hänen haastattelunsa osin ontuvat, eikä eheää kokonaisuutta täten synny.
Politiikan kuvat alkaa kattavalla läpileikkauksella suomalaiseen vaalihistoriaan ja -järjestelmään. Hiukan katkonaisesti etenevä historiaosuus käsittelee pintapuolisesti vaalijärjestelmän erikoisuudet valitsijayhteisöineen ja äänestysikärajoineen. Suomalainen vaaliehdokkaiden valokuvamarkkinointi on pöljistyttävän nuorta: käytännössä Virkki osoittaa, että vasta 1950–1960-lukujen vaihteessa poliittinen markkinointi alkaa kuvin.
Muutama anekdootti on maukas, ammattikuntien näkyvyyttä käsittelevät huomiot nasevia. Martta-puku on esimerkiksi tarkoituksella riisuttu ja arkinen, jotta tuloerot ja yhteiskuntaluokat eivät välity marttalaisille.
Kuvakulmat ovat enää harvoin alhaalta ylöspäin suunnattuja, ja nykyään ehdokkaat jopa hymyilevät. Vaalikuvastoihin ei enää oteta jälkeläisiä, sommitelmat ovat nykyään harmonisempia ja noudattavat uusien ehdokkaiden osalta samaa kaavaa: tekstiaines vasemmalla, ehdokkaan kuva oikealla. Ministerivastuussa olevat ehdokkaat kuvataan vielä 2000-luvullakin poikkeuksetta tumma puku päällä – tästä säännöstä ei poikennut edes muutoin ällistyttävän räikeitä kuvia nuorempana suosinut Paavo Arhinmäki.
Virkin teos on myös suomalaisen studiokuvauksen aikamatka, jossa fondin eli taustakankaan ja jäykän oloisen poseerauksen 1960-luku vaihtuu 2000-luvun vilkkaan värikylläiseen maisemaan. On hätkähdyttävä tajuta, että nykyisissä vaalikuvissa ei olla enää papinliperit kaulassa tai suikka päässä, on miellyttävää hoksata, että linssisumentimet ovat menneisyyttä ja että ehdokkailla on nykyään mahdollisuuksia vaikuttaa omaan markkinointiinsa ja brändätä vapaammin.
Eduskunnan arkiston läpikäyminen on ollut taatusti valtaisa ponnistus, josta on esittetävä nöyrä kiitos Virkin pitkäpinnaisuudelle. Kiitettävissä esimerkkivalinnoissa lyhyin kommentaarein puhuu ammattilaisen huomiointi valokuvaustekniikoista ja tyylivalinnoista. Sen sijaan puoluepoliittisesti ajatellen Kokoomus saa historiaosiossa liian suuren osan, haastatteluosuuksissa taas painotetaan liikaa vasemmistopuolueita ja Vihreitä.
Teoksen loppuosa koostuu konkaripoliitikkojen omista analyyseistä ja tarinoista vaalikuvistaan. Ääneen pääsevät muun muassa Tarjat Halonen ja Filatov, Carl Haglund, Riitta Uosukainen sekä Paavo Arhinmäki. Pintapuolisesti käsitellään myös Raimo Ilaskiven ja Sauli Niinistön vaalikuvia, mutta haastatteluja ei heiltä päästä lukemaan. Näiden kommenttien puute rikkoo räikeästi kokonaisuutta. Teos lienee valokuvaustaiteen saralla myös ainoa, jossa ei sorsita ammattilaisten silmissä epäonnistuneeksi tuomittua Sauli Niinistön toisen presidenttikauden luonnottomasti kuvakäsiteltyä muotokuvaa.
Valitettavasti kustannusyhtiö Avain ei ole saanut karsittua rönsyilevää teosta hallituksi kokonaisuudeksi. Haastattelutkin on tehty pääosin puhelimitse ja sähköpostilla. Sinuhe Wallinheimon niukkasanainen sähköpostihaastattelu on sanalla sanoen typerryttävä. Vielä kun ääneen päästetään Wallinheimon vaalimainontaan osallistunut pöyhkeilevä mainostoimisto, kyseessä on melkeinpä enemmän julkea piilomainonta kuin kriittisesti toimitettu haastattelu.
Konkaripolitiikot ovat tietoisia profiileistaan, ja he kertovat kuvistaan mutkattomasti. Heidän välittämänsä mielikuvat ovat tarkoin harkittuja. Päivi Räsänen on luottanut aviomiehensä harrastelijakuvaustaitoihin nuukuuden tähden, ja hänen huomionsa setvivät miksi.
Susanna Virkki lienee ahmaissut liian suuren kakun. Teos yrittää olla monipuolinen, mutta siitä puuttuu selkeä tehtävä. Visuaalisen lukutaidon ja kieliopin maukas maku vettyy, mutta toisaalta teos on onnistunut, kansantajuinen opetusteos profiilikuvauksen historiaan.
Häiritsevää on, että Virkki on edelleen aktiivinen toimija Porin Sosialidemokraateissa. Tätähän teos ei tietenkään mainitse, koska näköjään ammattitutkija ei osaa teoksessa positioida tai edes jäävätä itseään. Näinpä muutamaa haastattelua leimaa tuttavallisuus, joka jättää ikävän jälkimaun. Tulisipa teoksesta kriittinen editio, koska nyt jäädään puolitiehen.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
