Teksti: Jaakko Laitinen
Tunnissa voittajaksi!
Nykyään Suomena tunnetun alueen asukkaat tunnetiin muinaisina aikoina voimakkaina noitina, joiden maagisia kykyjä tiedettiin pelätä kauempanakin. Esi-isiemme bisnesten kannalta brändäys oli onnistunut: maineen varjolla myytiin ilmaa säkissä merenkulkijoille suotuisampia purjehdustuulia lupaillen.
Nykyään toiminta on hienostuneempaa: ilmaamme myydään turisteille kauniista suihkepulloista, ja syyt ovat maagillisten sijaan tiukan tieteelliset. Joutuuhan 90 prosenttia maailman väestöstä asuinseuduillaan hengittämään saastunutta ilmaa, joten suomalainen ilma epäilemättä tekisi kauppansa laajemminkin, mikäli sitä vaikkapa ilmastonmuutoksen myötä avautuvan koillisväylän kautta alettaisiin kuljettaa säkkikaupalla Aasian markkinoille. Nykyaikaiset valtamerilaivat eivät ole suotuisista tuulista riippuvaisia, joten kuormasta syömisen riskikin olisi olematon.
Mutta emme ole ainoa kova kauppiaskansa maapallon kamaralla, eikä ole harvinaista, että epäluuloiselle suomalaisellekin onnistutaan silloin tällöin myymään säkillinen ilmaa tai suorastaan sika. Elokuun lopulla kaunista mutta karua kotimaatamme kunnioitti vierailullaan amerikkalainen johtamisguru Robin Sharma, jota Pohjoismaiden laajalevikkisin sanomalehti Helsingin Sanomat oikein äityi jututtamaan.
Sharman kirjoja on myyty 15 miljoonaa ja käännetty kymmenille kielille, mikä voi tuntua ihmeelliseltä hänen oppinsa ydinajatusta vasten peilattuna. Guru paljastaa lukijoilleen, kuinka aikaisemmin heräämällä he saavat käyttöönsä vuorokauteen ylimääräisen tunnin, niin kutsutun voitontunnin. Käytännössä viideltä alkavan voitontunnin käyttöönotto vaatii heräämään kello 4.45, jos arvelee selviytyvänsä aamutoimista ja aamukahvista vartissa.
Voittajatunti jaetaan kolmeen tasamittaiseen lohkoon, joista ensimmäinen koostuu energiatasot nostattavasta ja aineenvaihdunnan kiihottavasta hikiliikunnasta, johon gurumme itse yhdistää päätähuimaavaa tehokkuutta tavoitellen vielä äänikirjojen kuuntelun. Liikunnan jälkeen on 20 minuuttia aikaa rauhoittumiselle, johon Sharma suosittelee valitsemaan itselle sopivimman metodin, mutta rauhoittuessakaan kuhnailu ei kannata: aikaa on vain parikymmentä minuuttia! Voittotunnin viimeinen kolmannes on varattu itsensä kehittämiseen ja uuden oppimiseen, johon kello kuuden kieppeillä sutaistu kaksikymmentäminuuttinen riittää amerikkalaisen mukaan aivan hyvin.
Ehkäpä voitontunnin avulla kuka tahansa voitonhinkuinen keskinkertaisuus voi saavuttaa sen tarvittavan etumatkan miljoonien kaltaistensa keskinäisessä kilpailussa.
Tuskin kukaan haluaa asettaa kyseenalaiseksi maailman ainoan supervallan johtamistieteen loistavia saavutuksia, enkä halua kiistää Sharman älyn lentoa tai riistää hänen hänen seuraajilleen tarjoamaa toivonkipinää näissä kurjiksi kyynärpääkamppailuiksi viritetyissä ihmisyhteiskunnissamme. Ehkäpä voitontunnin avulla kuka tahansa voitonhinkuinen keskinkertaisuus voi saavuttaa sen tarvittavan etumatkan miljoonien kaltaistensa keskinäisessä kilpailussa. Merenkäynti on kovaa ja tuulet arvaamattomia, joten kukapa ei haluaisi ostaa säkillistä suotuisaa ilmaa?
Keskinkertaisen ja menestyshinkuisen johtajan tulee muistaa, että Sharman opit ovat naapurikonttorinkin kilpailijan tiedossa. Kenties hänkin on ajastanut Moccamasterinsa tiputtamaan klo 4.45?
Ehkäpä tulevaisuuden menestyjän kannattaakin kääntää oppi ympäri ja mennä 4.45 nukkumaan muiden menestyjätarjokkaiden vasta heräillessä. Näin pikkupomo saa käyttöönsä yhden sijaan kokonaiset viisi voittotuntia, mikä on 400 % enemmän kuin sharmalaisen liikkeen piirissä saavutettu ajallinen etumatka.
Hikiliikunta, rauhoittuminen ja itsensä kehittäminen täytyy myös hylätä ja etsiä erinomaisuutta vastakkaisista sfääreistä velttoilun, levottomuuden ja itsensä alentamisen piiristä. Mikäli onnistuu välttämään unen, kuoleman sisaren, houkutuksen, yö onkin erinomaista aikaa omien erheiden muistelemiseen, menneiden valintojen iäksi suljettujen vaihtoehtojen miettimiseen, lausumiemme pahojen sanojen, tekemättä jääneiden hyvien töiden ja kaikenlaisten laiminlyöntiemme hautomiseen.
Älypuhelin on oivallinen apuväline yöunien karttamiseen ja miellyttävien ajatusten torppaamiseen.
Levottomassa ja lyhytjännitteisessä maailmassa tulevaisuuden johtajan tulee pyrkiä pingottamaan oma sieluntilansa ympäröivän yhteiskunnan ahdistavaa ärtyneisyyttä vastaavaan olotilaan. Vain näin hän voi todella tuntea maailman pulssin! <