Paperilehdestä1/2017

Teksti: Ilkka Mikkonen
Kuvatiedot kuvateksteissä.

Kalevala tanssittaa

Kalevala on innoittanut kaksi oululaista esittävän taiteen ryhmää työstämään tanssiteatteriesitykset sukeltamalla kansalliseepoksemme sisältöön. Molempia teoksia yhdistävät nuorista aikuisista koostuvat työryhmät ja ennakkoluuloton tarttuminen Kalevalan tarinoihin.

Tanssiteatteri Hämyn nykytanssia ja kansamusiikkia yhdistelevä Suomi Hall of Fame on reipasotteinen show, jossa Kalevalan sankarit sekoittuvat tämän päivän tähtitehtailuun. Oulun Ylioppilasteatterin Kabaree Kalevala – Raha rakkaus ja valta on niin ikään kansamusiikkia ja tanssia, mutta tanssissa kiemurrellaan Suomen mittakaavassa hieman eksoottisemmilla alueilla yhteistyössä Kinky Carnival Burlesquen kanssa.

Kalevala kiehtoo nuoria ihmisiä edelleen, mutta ei niinkään itse täysimittaisena kirjana luettuna kuin hahmoista, kuvista ja yksittäisistä sankareista koostuvana mystisenä tarinaketjuna. Koruina, symboleina, monenlaisiin esteettisiin muotteihin pakattuina palasina.

– Meidäthän opetettiin penskana inhoamaan Kalevalaa pakottamalla lukemaan sitä koulussa, naurahtaa Heidi Maria Huotari, Kabaree Kalevalan ohjaaja. Huotari tunnustaa, ettei ole koskaan Kalevalaa lukenut täysin kokonaan, vaikka on paneutunut muutoin asiaan hyvinkin syvällisesti.

– On siellä vieläkin kohtia, joita olen lukiessani hypännyt yli. Idean itse Kabareeheen sain kolmisen vuotta sitten ja minulle oli heti selvää, että haluan tehdä sen burleskin hengessä, joka on maailmanlaajuisesti vanha mutta Suomessa varsin uusi taidemuoto. Kalevalasta kiinnostuin alunperin kuvataiteen kautta, kun näin Akseli Gallen-Kallelan maalauksia aiheesta, hän muistelee.

Erityisesti Huotaria kiinnostavat Kalevalan henkilöt: hahmot, jotka jokainen meistä voi tunnistaa omasta elinympäristöstämme. Kaikilla meillä on varmaan jossain oma Louhemme ja Väinämöisemme. Yhtenä tärkeimmistä tehtävistään Kabareen kirjoittamisessa Huotari näkee naishahmojen esille nostamisen.

– Siellä on uskomattomia naisia, jotka ovat tahtoneet jäädä hivenen miesten jalkoihin. Tässä esityksessä näin ei tule käymään, vaan naiset antavat ruoskan viuhua, hän virnistää. Lisäksi ohjaaja teroittaa, että koska Kalevalakin on kooste kansantarinoista, nimenomaan kansan omista kertomuksista, Kabaree jatkaa samaa linjaa itsekin.

– Esiintyjät tekevät omaa Kalevalaansa siellä lavalla ja yleisö katsomossa. Haluamme näyttää ja kertoa sen oman kansatarinamme, meidän Kalevalamme. Siihen kuuluvat lävistykset ja tatuoinnit, jotka ovat luonnollisesti esillä. Samoin kuin mieltä kiusoitteleva puvustus ja koruton lavastus, unohtamatta musiikkia, jota on ollut toteuttamassa laaja joukko teatterimuusikoita. Antaa burleskin viekoitella, Huotari fiilistelee.

Yhteiskunnallista ja poliittista sanomaakaan ei ole unohdettu.

– Esimerkkinä vaikkapa Sampo, joka tuodaan esille kehitysvammaisen miehen roolin kautta. Olemme pohtineet paljon sitä hyötyajattelua, joka tällä hetkellä vallitsee. Vammaisistakin haluaa aina joku hyötyä. Kalevalassa ei muuten ole varmaan yhtään kohtausta, jossa joku ei hyötyisi jostain teostaan toisen ihmisen kautta, hän löytää yhteyden.

Kansan tanssituttaja

Tanssiteatteri Hämyn tanssija ja koreografi Hanna Poikela jatkaa Huotarin kanssa samalla linjalla Kalevalan tekstin lukemisen suhteen ja myöntää, että ”yli on tullut hypittyä”. Voisiko sanoa jopa niin, että teos sopii paremmin esittävän taiteen materiaaliksi kuin tämän päivän lukukirjaksi?

Kalevalasta ponnistaa mieletön määrä esittävää taidetta, ja inspiraatio ei taiteilijoilla näytä ehtyvän. Tarinat ovat tuttuja, vaikka en ole kirjaa kokonaisuudessaan kannesta kanteen koskaan lukenutkaan. Suomi Hall of Famessa Halusimme käsitellä suomalaisia sankareita, ja Kalevalastahan tuo sankaruus lähtee luontevimmin. Perinne toimii ponnistusalustana tekemiselle, ja materiaalia on vapaasti maustettu nykypäivän ilmiöillä, Poikela pohtii.

Toinen Hämyn tanssija-koreografi Riina Hosio on pohtinut myös, miksi juuri Kalevala on se Suomen virallinen kansalliseepos.

– Suomenkielisen kansan oma kieli, kansanrunouden kerääminen ja sen julkaiseminen olivat tärkeitä asioita suomalaisen kansan kulttuurin kehittymiselle 1800-luvulla, jolloin hallinnon kielenä oli ruotsi. Suomen itsenäistymistä edelsi kansallisen itsetunnon herääminen, ja Kalevalan julkaiseminen oli osa kansallisen itsetunnon kasvua. Kalevala oli käänteentekevä teos nimenomaan suomenkieliselle kulttuurille, ja ehkä tämän merkittävyyden vuoksi Kalevalaa kutsutaan Suomen kansalliseepokseksi.

Myös Hosio haluaa nostaa esille Kalevalan vahvoja naishenkilöitä.

– Suosikkini on Louhi, Pohjolan emäntä, joka pystyy muun muassa loitsimaan ja muuttamaan muotoaan, ja on selkeä vahva naishahmo Kalevalassa. Pohjolan kylmästä maasta tulivat pakkaset ja sairaudet ihmisten kiusaksi, Louhi on siis ilmiselvä pahis. Louhen lemmikki, merihirviö Iku-Turso, on myös melko mahtava! Hosio hehkuttaa.

Kansantanssin ajatus mietityttää laajemminkin: mikä tekee tanssista juuri kansan? Ovatko kansantanssit olleet joskus tansseja, joita kansa on tanssinut kirjaimellisesti itsellensä, lyöneet keskenään pirtissä tanssiksi? Milloin kansantanssista on tullut esittävää taidetta?

– Kansantanssi on todellakin ollut alkuperäisesti kansan omaa ajanvietettä ja tapa olla ja elää. Tanssien avulla on ilmaistu kiinnostusta, haettu metsästysonnea, juhlittu satoa ja rahvas on pilkannut ylhäisiä. Kun uudet seuratanssit ovat saavuttaneet kylmän Pohjolan ja suomalaiset kansantanssit ovat autenttisessa muodossa hiipuneet, on tansseja alettu kirjoittaa muistiin ja elvyttää harrastustoiminnan avulla, jonka myötä kansantanssia on myös alettu esittää yleisölle, Poikela kertoo.

– 2010-luvun Suomessa kansantanssia harrastetaan sekä omaksi iloksi sosiaalisena ajanvietteenä että esittävänä näyttämökansantanssina. Tanssiteatteri Hämy edustaa ammattilaisten tekemää näyttämökansantanssia, joka on taidemuoto siinä missä muutkin esittävät tanssilajit.

Suomi Hall of Famea mainostettiin ”energiapatukkana”, ja sillä tavoiteltiin myös nuorempaa yleisöä räppiosuuksine kaikkineen. Poikelan mukaan yläkouluikäiset ottivatkin teoksen innolla vastaan.

– Yläkoululaiset upposivat teokseen intensiivisesti, mikä oli yksi meidän tavoitteistamme. Suomi Hall of Fame -teoksessa tutkitaan läsnäolon merkitystä, mikä on meidän nuorten aikuisten työryhmällekin ajoittain hankalaa. Yhteen asiaan keskittyminen viestitulvan keskellä haastaa yläkoululaisia varmasti vielä enemmän. Haluamme teoksella kertoa, että kun on oikeasti läsnä, kokee paljon siistimpiä juttuja.

Ilkka Mikkonen on oululainen kirjoittaja ja kuvaaja, joka runoilee ja räppää Heinäpään Kaupunginteatterissa.

Kommentit