Paperilehdestä1/2017

Teksti: Reijo Valta

Kalevalan sininen

Sanotaan, että sininen on väreistä nuorin. Homeros ei eepoksissaan sinistä maininnut, eikä Aristoteles väriopissaan (De coloribus) analysoinut lainkaan sinisen ominaisuuksia. Siksi on oletettu, että muinaiset kreikkalaiset eivät nähneet sinistä. Suomalaisten kansalliseepoksesta Kalevalasta puuttuu myös yksi väri. ”Merkelig nok forekommer ikke ordet for grønn”, huomasi Kalevalaa norjaksi kääntävä Mikael Holmberg. ”Kumma kyllä Kalevalassa ei ole lainkaan sanaa vihreä.”

Kääntäjä, kuvittaja ja sarjakuvatekijä Mikael Holmberg on viimeiset neljä vuotta työskennellyt Kalevalan parissa. Oikeastaan rupeama on ollut pidempikin, vuonna 2006 Holmbergiltä ilmestyi Kampen om Sampo – historier fra Kalevala (Omnipax), joka sisälsi eepoksen tarinoita Holmbergin kertomina ja kuvittamina. Tuon kirjan pohjalta syntyi myös lapsille suunnattu näytelmäkäsikirjoitus.

Kampen om Sampo -kirjan julkaisun jälkeen jätin Kalevalan sikseen, kunnes sain vuonna 2012 Lemminkäinen-yritykseltä kyselyn. Yritys tulisi seuraavana vuonna viettämään 25-vuotisjuhlaa, ja tämän yhteydessä se halusi lahjoittaa norjalaisille työntekijöilleen erikoisjulkaisun tekemästäni kirjasta, Holmberg kertoo.

Lemminkäisen kannalta kirjasta kuitenkin puuttui oleellisin, Lemminkäisen tarina. Se piti lisätä firman tilaamaan painokseen.

– Tehtävä herätti uudestaan mielenkiintoani Kalevalaa kohtaan, ja päätin jatkaa sen kääntämistä, Holmberg valaisee nyt viimeisteltävänä olevan työn alkuvaiheita. – Tällä kertaa tavoitteena oli koko teoksen kääntäminen norjaksi ja suoraan alkutekstistä.

Keskustellessa kävi ilmi, että Holmbergin kiinnostus Kalevalaa kohtaan oli herännyt jo nuoruudessa. Hän on syntyisin Suomesta, turkulainen suomenruotsalainen, joka on muuttanut Norjaan 16-vuotiaana.

– Mielenkiintoni teosta kohtaan heräsi jo lapsuudessani. Suomenruotsalaisena en toki lukenut alkutekstiä, vaan vanhaa ruotsinnosta ja nautin siitä samalla tavalla kun lukiessani Tolkienin Sormusten herrat, vaikka en silloin tiennyt mitään Tolkienin Kalevalasta saamasta vaikutuksesta, Holmberg muistelee.

Uudessa kotimaassa kansalliseepos seurasi ajatuksissa mukana.

– Mielenkiintoni Kalevalaan ja Tolkienin teoksiin laantui ajan kuluessa, mutta Kalevalassa jäi minua kiusaamaan kysymys, miksi teos oli Norjassa niin vähän tunnettu, Holmberg kertoo. – Jotkut olivat katsoneet Rauta-ajan televisiosta, mutta en koskaan tavannut ketään, joka olisi lukenut Kalevalan edes osittain.

Tämä ihmettely johti Kampen om Sampo -kirjaan ja syksyllä ilmestyvään koko Kalevalan uuteen käännökseen.

Holmbergillä oli kiinnostukseen myös henkilökohtainen syy. Sukutarinat kertoivat kuhmolaisesta esiäidistä, joka oli tekemisissä Kalevalan koonneen ja kirjoittaneen Elias Lönnrotin kanssa.

– Isoäitini isoäiti oli Maria Kyllönen (omaa sukua Pulkkinen) Kuhmon Lentuan kylältä. Kirkonkirja ei kerro hänestä juuri muuta kuin aviomiehen ja lasten nimet, mutta isäni ja tätini kertoivat Marian tunteneen Lönnrotin, matkustaneen hänen kanssaan ja jopa toimineen hänen apulaisenaan lääkärintoimessa, Holmberg pohjustaa.

– Maria oli loitsutaitoinen, mutta Lönnrotille hän ei tahtonut loitsuja paljastaa, koska oli hurskas kristitty. Tarinan mukaan Lönnrot opetti Marialle hieromista. Marian tytär Emma, isoäitini äiti, oli kuulemma taitava hieroja, lienee oppinut taidon äidiltään.

Holmberg on yrittänyt selvitellä tarinan todenperäisyyttä käännöstyön yhteydessä. Sen puolesta puhuisi ainakin se, että Lönnrot vuonna 1843 ehdotti lääkintähallitukselle jokaiseen seurakuntaan nimettäväksi naispuolisen hoitajan, koska piirilääkäri oli havainnut naisten luottavan miespuoliseen apuun vasta ”suuressa hädässä”.

– Jos Lönnrot toteutti ajatuksiaan, niin voi hyvinkin olla, että Maria oli yksi näitä paikallisia apuhoitajia, Holmberg pohtii. – Ja sen tiedon takana, että hän olisi matkustanut Lönnrotin kanssa, voisi olla se, että hän joskus meni tohtorin mukana sairaskäynnille.

Uusi käännös

Kalevala on käännetty aikaisemmin norjaksi. Albert Lange Flifletin (1908–2001) Kalevala ilmestyi vuonna 1967. Miksi uusi käännös oli tarpeen?

– Niin, 50 vuotta on kulunut siitä, kun ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Kalevalan norjannos julkaistiin. Ajattelin, että olisi jo korkea aika norjantaa se uudelleen, Holmberg aloittaa. – Fliflet käytti eräästä vanhanaikaista ja nykyajan norjalaisille vaikeasti ymmärrettävää Telemarkin murretta. Itse hallitsen parhaiten yleistä bokmål-muotoa, ja sillä olen käännöksen tehnyt. Tietysti tämän tavallisimman norjan kielimuodon käyttö auttaa myös käännöksen leviämisessä mahdollisimman monelle lukijalle.

Holmberg ymmärsi Flifletin tekemiä ratkaisuja.

– Erityisenä ongelmana työssä on ollut norjan yleiskielen synonyymien vähyys verrattuna suomeen, tai ainakin Kalevalan kieleen, Holmberg miettii. – Se vaikeuttaa toistosäkeiden keksimistä. Flifletillä oli etuna, että vanhasta murteesta oli helpompi löytää synonyymejä maanviljely- ja luontoaiheisille sanoille.

Murteiden käytön ongelma on kuitenkin se, ettei juuri kukaan murrealueen ulkopuolinen tai nuorempi sukupolvi ymmärrä sanoja.

Ilmarinen. Kuva: Mikael Holmberg

– Synonyymiongelman esimerkkinä voisi mainita, ettei norjan sanalle ”sky” (pilvi) löydy muita synonyymejä kuin yhdyssanoja: stormsky, tordensky, godværssky ja niin edelleen, Holmberg selventää. – Kun Kalevalassa Ukko-jumalasta sanotaan ”joka pilviä pitävi, poutapilvessä asuvi, hattaroissa hallitsevi” (45:243-245), niin päädyin kääntämään sen ”han som holder til i himmelen, har sitt hjem blant godværsskyer, hersker ifra himmelrommet”.

Ranskalainen filosofi Michel Foucault on painottanut käsitteiden, sanojen merkitysten selvittämistä. Toisessa ajassa tutulla termillä on saattanut olla kokonaan toinen merkitys. Vihreän puuttuminen Kalevalasta sai Holmbergin pohtimaan, voisiko kohtalaisen usein esiintyvä sininen tarkoittaa myös vihreää väriä. Keskeiset suomalaiset Kalevala-tutkimukset eivät antaneet tähän valaistusta.

Kalevalassa kuvaillaan esimerkiksi sotkaa siniseksi linnuksi. Kalevalan sotka on nykyisistä linnuista telkkä (Bucephala clangula), Suomessa esiintyvät sotkalajit on nimetty vasta 1900-luvulla. Urostelkän pään höyhenet kimaltelevat auringossa vihreinä. Ainakin tässä tapauksessa sininen on tarkoittanut vihreää.

– Mitä enemmän ajattelin tätä mahdollisuutta, sitä todennäköisemmältä se vaikutti. Folkloristi Joonas Ahola, joka on ollut minulle suureksi avuksi, mainitsi, että esimerkiksi afgaanin pashto-kielen sana šıˉn voi tarkoittaa sekä sinistä että vihreätä. Sini saattaa olla ikivanha lainasana jostakin indoiranilaisesta kielestä, joka on ollut afgaanin kantakieli tai jolta sana on lainattu afgaaniin.

Tästä syntyi käännösratkaisu.

– Olen siis joissakin paikoissa kääntänyt sini-sanaa grønn-sanalla. Siniviitaksi kutsutaan joitakin metsän olentoja, ja olen antanut niille vihreät vaatteet, kertoi Holmberg. – Esimerkiksi säkeestä ”siniviitta viian eukko” on tullut ”kone i din grønne mantel”. Olen yleensä käyttänyt grønn-sanaa metsän adjektiivina, siinä missä metsää kutsutaan Kalevalassa siniseksi.

Parhaillaan Holmberg viimeistelee käännöstä. Hänen tavoitteenaan on alkuteosta kunnioittava suhteellisen helposti ymmärrettävä, puhutteleva ja viihdyttävä teksti. Esikuvana on Lars ja Mats Huldénin ruotsinnos. Apuna viimeistelyssä on Suomessa parhaiten Aku Ankan käsikirjoittajana tunnettu Knut Nærum. Jos hiomisessa onnistutaan puoleksikaan kuin suomalaisen Aku Ankan toimituksessa, niin lopputulos innostanee paljon uusia lukijoita Kalevalan pariin.

Mutta näkivätkö muinaiset suomalaiset vihreää? Näkivät, mutta he nimittivät sitä siniseksi.

Kommentit