Paperilehdestä6/2018

Tarmokkaina kohti vedenpaisumusta

Ärjän festivaali kutsuu pohtimaan tulevaisuuksia

Istumme Ärjänsaaressa, Säipän hiekkarannalla, kuuntelemassa vesiltä käsin esiintyvää Jukka Takalon kajakkiorkesteria. Mitä on tapahtunut? Olemme haaksirikkoisia, yritämme ymmärtää. Musiikki soi välillä haikeana, välillä rempseän kurittomana. Mieleen nousee jousiorkesteri uppoavan Titanicin kannella.

Viime heinäkuussa ensimmäistä kertaa järjestetty Ärjän taidefestivaali kutsui pohtimaan ekologisia teemoja ja elämää ilmastonmuutoksen kanssa.

Yleisön päiden yläpuolelle ilmestyy pörräämään drone-kopteri. Katseet kääntyvät ylös, dronen surina häiritsee keskittymistä musiikkiin. Kuvataanko meitä, miksi, kenen toimesta, mihin tarkoitukseen? Putoaako se niskaan?

Yläpuolella surraava drone kääntää ajatukset tulevaisuuteen. Elämmekö pian maailmassa, jossa esimerkiksi tavaroita kuljettavat tai liikennettä valvovat dronet ovat arkipäivää? Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan raportin ”Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018–2037” perusteella tämä näyttää todennäköiseltä. Kiinassa droneja käytetään jo laajasti pakettien kuljetukseen.

Yksityisyyteen, turvallisuuteen ja ympäristöhäiriöihin liittyvien huolien lisäksi asiassa häiritsee se, että tämäkin teknologia on saanut alkunsa sotilaallisista sovelluksista. Säipässä ajatuksia herättävän intervention tekijäksi paljastui biotaiteen läänintaiteilija Antti Tenetz.

Yhteinen bussikuljetus ja venematka Ärjään herkisti tapahtuman ainutlaatuisuuteen. Keskusteluyhteys tuntemattomien kanssa avautui luontevasti; olimme osallisina jossain vielä tuntemattomassa. Ärjässä on maailma. Ärjänsaari suojeltiin vuonna 2017; saari on toistaiseksi turvassa. Ärjä on hiekkarantoineen ja jyrkkine rantatörmineen hyvin erityinen paikka.

Ärjä on Kainuussa, mutta jollakin tapaa se voisi olla missä tahansa, ja siksi se tarjoaa mainiot puitteet ympäristömuutosten kokemukselliseen käsittelyyn. Ärjä on muotoutunut historian ja luonnonvoimien vaikutuksesta omanlaisekseen. Kuitenkin myös Kainuussa näkyvät – ennemmin tai myöhemmin – samat ilmastonmuutoksen jäljet kuin kaikkialla maailmassa. Ärjän taidefestivaalin takana oleva Vaara-kollektiivi on aikaisemmin työstänyt globaalin talousjärjestelmän paikallisia ongelmallisia ilmentymiä myös Talvivaara-teoksessaan.

Ärjässä keskusteltiin avoimessa nuotiopiirissä ympäristöahdistuksesta ja yhteiskunnan muutoksen mahdollisuuksista omavaraisuuden suuntaan. Tutkija Panu Pihkala korosti ympäristömuutoksiin liittyvien tunteiden kohtaamisen tärkeyttä, jotta kykenemme muutoksiin ja toimintaan. Shamaaniviulisti ja äänellä itkijä Tuomas Rounakari järjestikin Ärjässä tilaisuuden kollektiiviseen itkuun. Tunteiden osoittaminen ja itkuun antautuminen vaatii pysähtymistä, itsetutkiskelua ja luottamusta kanssaihmisiin.

Kokeilunhaluisena introverttina osallistuin itkuhetkeen varauksella. Itku oli turvallisella tavalla strukturoitu, ja kun pääsimme asiasta jyvälle, alkoi osallistujista nousta yhteisiä itkun aiheita. ”Voi minun lapseni”, ”miksi kukaan ei välitä”. Ja itku tuli, pitkästä aikaa, pidäkkeettömästi, puhdistaen. Me emme selviä ilmastonmuutoksen kanssa järkeilemällä. Muutoksen on annettava tuntua.

Festivaalin vaikuttavana pääohjelmanumerona Ärjänsaarta kiersi immersiivinen Ärjän yö -esitys. Univaje lisäsi surrealistista, unenomaista tunnelmaa, kun Veikko Leinosen esittämän, Faustin kaltaisen mustaan viittaan pukeutuneen hahmon johdolla lähdimme pimenevään metsään ja kohtasimme ensimmäiset ihmisen kokoiset muurahaishahmot. Maailma toi mieleen Leena Krohnin ajankohtaisen Tainaronin, josta tänä syksynä nähtiin sovitus Kansallisteatterin näyttämöllä. Kun muurahaiset kutsuivat Ärjässä osallistujia poraamaan reikiä kaadettuihin puunrunkoihin, kulkivat ajatukset post-apokalyptiseen, posthumanistiseen maailmaan. Tämä maailma ei ole meidän, olemme täällä muurahaisten vieraina. Löydämmekö puun koloista hyönteisiä ruoaksemme?

Muurahainen. Kuva: Khalid S. M. Imran

Oikeita hyönteisiä oli tarjolla maistiaisiksi festivaalin kahvilateltassa. Harmistuin tästä hieman. En niinkään siksi, että pitäisin niitä kovin vastenmielisinä – olen puolivahingossa sirkkoja maistanut – vaan siksi, että hyönteissyöntitrendi on otettu monella taholla vastaan kovin kyseenalaistamattomasti. Hyönteisten syönnistä puhutaan eettisenä ja ekologisena, mutta lähemmässä tarkastelussa väitteet herättävät kysymyksiä. Hyönteisten kasvatuksen ekologisuus on kontekstisidonnaista ja riippuu muun muassa ruokintaan käytetystä rehusta. Julkisessa keskustelussa hyönteiset eivät ole näyttäytyneet juuri lainkaan eläiminä vaan raaka-aineena, mikä on eläinetiikan näkökulmasta ongelmallista.

Pohdimme näitä kysymyksiä Mari Nivan kanssa kirjoittamassamme niin&näin-lehdessä ilmestyneessä artikkelissa ”Hyönteissyönnin etiikka, ekologia ja estetiikka”. Hyönteissyönnin rinnalla tutkimusuutiset kertovat jopa 75 prosentin hyönteiskadosta viime vuosikymmeninä. Hyönteissuhteiden pohtiminen tarjoaa tilaisuuden työstää monilajisen yhteiselon mahdollisuuksia myös muiden planeetan kanssamme jakavien eliöiden kanssa.

Ärjän yön ajaksi yleisöltä kerättiin puhelimet ja kellot pois. Tämä oli mainio kannanotto teknologian hallitsemaan arkeemme. Metsässä ei ollut tarkoitus kuvata esitystä ja päivittää siitä kuvia someen – tällöin esitys olisi jäänyt kokematta.

Kuva: Veikko Leinonen

Jyrkän törmän reunaa kulkiessamme kaulailin tukea mäntyjen rungoista, ja mieleen jäi elävänä kosketus – sammalen peittämän rungon pehmeys ja lämpö. Silitin puita ohimennen, sanoakseni: näen sinut. Eleen merkitys sai vahvistusta Peter Wohllebenin kirjasta Puiden salattu elämä, jossa kerrotaan kiehtovasti puiden kommunikaatiosta. Olimmeko luvattomia pakolaisia muurahaisten mailla, omaisuudestamme riisutut? Kelloa ei ollut mahdollisuutta vilkuilla, eikä ajalla oikeastaan ollut merkitystä, kun istuimme hiljaa törmällä katsomassa auringonlaskua. Oli muistettava – ja jokainen muisti minkä muisti. Ärjän näyt palautuvat välähdyksittäin mieleen edelleen.

Ympäristösuhteemme on entistä mediavälitteisempi. Kokemuksemme metsästä ja eläimistä saattaa perustua enemmän television luonto-ohjelmiin tai Youtube-videoihin kuin omakohtaisiin luonnossa kulkemisen kokemuksiin. Teknologialla on luonnon tuntemuksessa ja ympäristöongelmien ratkaisemisessa varsin kaksijakoinen rooli. Kaikkialla mukana kulkevat kännykät, sovellukset ja sosiaalinen media tarjoavat ennennäkemättömiä mahdollisuuksia vaikkapa luontotiedon keräämiseen kansalaisilta ja lajien tunnistukseen. Esimerkiksi Suomen sieniseuran Facebook-ryhmässä keskustelu käy vilkkaana jäsenten iloitessa sienilöydöistään ja pyytäessä tunnistusapua.

Mutta jos luonnon tunteminen on perinteisesti edellyttänyt vuosien maastossa rymyämistä, mitä on luonnon tuntemus teknologian aikakaudella? Muodostuuko suhteemme luontoon entistä välineellisemmäksi, ulkoistammeko oppimisen tietoverkkoihin?

Vaikka esimerkiksi pesäkamerat antavat mahdollisuuden lintujen perhe-elämän seuraamiseen ja saattavat herättää suojelunhalun, voidaan teknologian mahdollistamaa tirkistelyä pitää myös luontopornona. Mikä oikeus meillä on tarkkailla kivellä köllöttelevää norppaa – norpan siitä tietämättä –, jos emme koskaan kohtaa eläintä luonnossa? Jos omakohtainen kokemus puuttuu, onko luontoa silloin mahdollista arvostaa? Näitä kysymyksiä pohdin työn alla olevassa tutkimuksessani. Teknologia on myös materiaali- ja energiaintensiivistä, eivätkä teknologian aiheuttamat ympäristöhaitat ole korjattavissa samoin teknologisin keinoin.

Ilmastonmuutos on ajankohtaisempi kuin koskaan kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) julkaistua lokakuussa raportin, jossa pohditaan 1,5 asteen lämpenemistä ja sen aikaisemmin arvioitua merkittävämpiä seurauksia. Hanna Nikkasen ja työryhmän viime vuonna julkaistusta, ilmastonmuutosta käsittelevästä kirjasta Hyvän sään aikana mieleeni jäi erityisesti ajatus, että ilmastonmuutoksessa on kyse mielikuvituksen kriisistä. Olemme sisäistäneet Hollywood-elokuvien dystooppiset tulevaisuuskuvat, mutta samalla tuntuu hankalalta kuvitella tulevaisuutta esimerkiksi kahdenkymmenen vuoden päähän. Mikä kaikki lopulta muuttuu, ja miten oman elämäni olisi siksi muututtava? Tuntematon tulevaisuus ahdistaa, eikä välttämättä kannusta toimintaan.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja erilaisia skenaarioita on esitetty selkeällä tavalla muun muassa BIOS-tutkimusyksikön tekemällä videolla. Tiedämme, että tulevaisuudessa asumiseen, liikkumiseen, syömiseen ja ruoan tuotantoon liittyvät käytännöt ovat väistämättä muutoksessa. On hahmoteltava tulevaisuuspolkuja, joita kulkien kykenemme kehittämään tarvittavia taitoisuuksia ja näkemään itsemme kyvykkäinä toimijoina.

Ympäristömuutoksiin liittyvän mielikuvituksen kriisin hoidossa tarvitsemme taiteita. Taiteessa on mahdollisuus kuvitella vielä olematonta, tehdä näkyväksi tuntematonta ja leikitellä erilaisilla tulevaisuuksilla. Amerikkalaisfilosofi John Dewey on korostanut esteettistä kokemusta ihmisen ja ympäristön vuorovaikutuksena sekä mielikuvituksen merkitystä kokonaisuuksien hahmottamisessa ja yhteyksien luomisessa. Deweylainen ajatus taiteesta kokemuksena purkaa tieteen ja taiteen välisiä erotteluja ja kritisoi käytännöistä erotettua ”museotaidetta”.

Ärjän festivaali vaikuttaa noudattavan Deweyn taidekäsitystä tavassa, jolla festivaali tuotettiin paikasta inspiroituen taiteilijoiden tapahtumaa edeltäneessä residenssissä sekä siinä, kuinka raja yleisön ja esiintyjien välillä hälveni jaetussa tilassa ja yhteisissä keskusteluissa. Kokemus punoo eri elämänalueita yhteen saaden aikaan muutosta.

Kuva: Veikko Leinonen

Ympäristökriisit ovat seurausta patriarkaalisesta globaalikapitalismista, jossa muutamat vaurastuvat ja ulkoistavat ympäristövaikutukset muille. Millä tavalla nykyisestä eroaisi esimerkiksi matriarkaalinen maailma, jossa yhteiskuntajärjestys rakentuisi feministisesti? Vaikka ilmastonmuutos muuttaakin kaiken, ei muutos välttämättä ole kaikilta tai edes olennaisilta osin kielteinen. Taiteen keinoin on mahdollista tutkia niitä moninaisia tulevaisuuksia, joissa jokainen voimme nähdä itsemme muuna kuin uhrina.

Ärjässä jatketaan tulevaisuuksien tutkimista ensi kesänä. Festivaalin viime kesän kysymykseksi muodostui, tuleeko jälkeemme vedenpaisumus. Ärjän yön esityksen päähenkilö, väsynyt ja vihainen Erkki, päätti lopulta antautua veden varaan. Katselimme kuinka hän kahlasi järven selälle, aina vain kauemmas, emmekä lopulta saaneet tietää, palasiko Erkki takaisin.

Ja kuitenkin: Ärjästä lähdettiin varovaisen voimaantuneina, epätoivoisen toiveikkaina. Tarmokas toiminta on välttämätöntä, muuta ei ole.

Kirjoittaja työskentelee tutkijatohtorina Turun yliopiston ihmistieteiden kollegiumissa ja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa, ja osallistui Ärjässä keskusteluun tulevaisuudesta.

Lähteet:

  • BIOS-tutkimusyksikkö 2018: ”Millä tolalla maailma on?” vimeo.com/289290105.
  • Biotaiteen läänintaiteilija Antti Tenetzin kotisivu tenetz.com.
  • Dewey, John 2010: Taide kokemuksena. Suom. Antti Immonen & Jarkko S. Tuusvuori. niin & näin. Alkuteos 1934.
  • Krohn, Leena 1985: Tainaron: Postia toisesta kaupungista. WSOY.
  • Linturi, Risto & Kuusi, Osmo 2018: Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018–2037. Yhteiskunnan toimintamallit uudistava radikaali teknologia. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 1/2018. www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/julkaisut/Documents/tuvj_1%2B2018.pdf.
  • Nikkanen Hanna & työryhmä 2017: Hyvän sään aikana. Mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken. Into. Myös
    hyvansaanaikana.fi.
  • Pihkala, Panu 2017: Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo. Kirjapaja. Myös ekoahdistus.blogspot.com.
  • Santaoja, Minna & Niva, Mari 2018: ”Hyönteissyönnin etiikka, ekologia ja estetiikka”. niin & näin 3/2018. Verkossa
    netn.fi/node/7346
    .
  • Wohlleben, Peter 2016: Puiden salattu elämä. Kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä. Suom. Pirkko Roinila. Gummerus.

Minna Santaoja työskentelee tutkijatohtorina Turun yliopiston ihmistieteiden kollegiumissa sekä Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa ja osallistui Ärjässä keskusteluun tulevaisuudesta.

Kommentit