”Helmi Kajaste on esikoiskirjassaan nivonut työnsä ja huvinsa elokuvia rakastavana arkkitehtinä orgaaniseksi yhdistelmäksi”, Jarkko Korpua kirjoittaa Kalevi Jäntti -palkitusta esseeteoksesta.

”Koko tarkastellun periodin 1521–1809 kuva on äkikseltään niin monimutkainen kudelma, että kaaliin menevää kokonaishahmotusta siitä ei tahdo saada.”

Rovaniemeläinen tietokirjailija ja kirjoittajaohjaaja Anne Lukkarila debytoi nyt myös dekkaristina. Suomutunturissa tapahtuvat hurmetyöt sekoittuvat esikoisessa ympäristöteemoihin.

Briitta Hepo-ojan Sydämiä seireeneille jatkaa Topelius-palkinnolla huomioidun Suomea lohikäärmeille -kirjan tarinaa 2000-luvun vaihtoehtoisessa Suomessa.

Viroa 1930-luvulla itsevaltaisesti hallinnut Konstantin Päts hahmotteli niin Suomen ja Viron liittovaltiota kuin laajempaa Yhdistynyttä Pohjolan tasavaltaakin. Ville Hytönen luki professori Seppo Zetterbergin uuden Päts-teoksen.

Tommi Liimatta siirtyy omakohtaisissa kuvauksissaan Pietarsaaren (Jeppis ja Jeppis 2) Rovaniemelle ja samalla fiktiivisestä kaunokirjallisuudesta tietokirjalliseen kerrontaan. Mutta onko eroa muistelmilla?

Ayn Randin teokset ovat vaikuttaneet Yhdysvaltoja hallitsevaan kapitalistiseen ideologiaan enemmän kuin Euroopassa ehkä on ymmärretty. Jussi Jalosen teos valottaa Randin ihanteita.

Vaikka työmatkapäiväkirja onkin ”paikoin kuivakkaa tapaamisten ja kokousten sarjaa”, taustoittaa Hannele Pokan muistelmateos nyt ajankohtaisia asioita kiinnostavasti.

Sauna on hyvä ihmiselle. Tämä suomalaisten varsin hyvin tuntema seikka on todennettu useissa tutkimuksissa. Lämpö voi toimia myös henkisenä terapiana.

Ulkoministeriön rahoittamaan medialukutaitohankkeeseen kuuluva teos käsittelee ensisijaisesti journalismia ja sen määrittelyjä, Aki Petteri Lehtinen kirjoittaa.

JP Koskinen on ilmastonmuutosromaanissaan tiukasti ajan hermolla, Risto Kormilainen toteaa kritiikissään.

”Kuin istuisi murmanskilaisessa kapakassa kuuntelemassa uuden tuttavuuden kertomia sadunhohtoisia tarinoita, joissa on mukana ripaus syventävää analyysia”, Ville Hytönen kirjoittaa Arvo Tuomisen Putin-teoksesta.

Maan tytär jatkaa Aslaugin ja Freydisin tarinaa rautakautisessa Pohjolassa. Katja Törmäsen teksti on hallitumpaa kuin aiemmassa Maan tyttäret -teoksessa.

Alakuloinen ja haikea perusvire, kaikkitietävä kertoja, maagisrealistinen vivahde. Marjo Jääskä arvioi Siina Tiuraniemen romaanin Jäämeri.

Matti Rinteen muistelmat toimivat johdatuksena suomalaisen yhteiskunnan henkiseen modernisaatioon 1950-luvulta alkaen. Näin ainakin näkee Juhani Rantala.

Marjo Jääskä kirjoittaa Tarja Leinosen Tuohitähtipuun olevan ”oudon rauhoittavaa luettavaa”. Lue, mitä muuta se on.

Matti A. Kemi arvioi Harry Salmenniemen viimeisimmän novellikokoelman rikastuttavaksi. ”Parhaimmillaan Salmenniemi on kuvatessaan nurkkaan ahdistettua ihmispoloa.”

Keväällä, kun koronaviruksen takia kaikki lähikontakti oli kiellettyä, ilmestyi kaksi suomalaisen lavatanssin historiaa käsittelevää tietokirjaa. Risto Kormilainen luki molemmat.

Oulun kaupunginvaltuusto vahvisti tammikuussa Oululle laaditun kulttuuristrategian. Tämän 20-sivuisen paperin on nyt Kaltiolle arvioinut Henri Malinowski.

”Römaanista olisi taidokkaalla editoinnilla saanut vajaan satasivuisen avoimen runokokoelman”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi kirjoittaa. Miksi Pontus Purokurun teos ei kriitikon mielestä toimi romaanina?

T. S. Eliotin vuonna 1922 julkaistun runoelman ”The Waste Land” ei tarvinnut odottaa satavuotispäiväänsä asti kolmatta suomennostaan. Markus Jääskeläisen uuden käännöksen alkusanat ”Huhtikuu on julmin kuukausi” ovat herättäneet jo paljon polemiikkia, joten Emma Hirvisalo voi Kaltion kritiikissään keskittyä merkittävimpiin seikkoihin.

”Teksti livahtaa siellä täällä hieman naiiviksikin”, Risto Kormilainen toteaa Timo Airaksisen uudesta teoksesta Jäähyväiset uskonnolle.

Jussi Moilanen tarttuu samanaikaisesti kahteen varsin erilaiseen teokseen: Ulla Donnerin palkittuun sarjakuvateokseen Sontaa ja Natalia Kallion runokokoelmaan She Needs Bigger Boots.