Totuutta etsimässä rajapinnoilta

JP Koskinen: Hukkuva maa. Like 2020.

Jukka Elias Vaaterin katoaminen oli sensaatio, sillä hän oli suuren luokan teollisuusmoguli, poliittisen uran lopettamisesta ilmoittanut entinen kauppa- ja teollisuusministeri, joka antoi medialle auliisti kimakoita lausuntoja asiasta kuin asiasta. Katoamisesta on kulunut jo viisi vuotta, mutta hänen puolisonsa Amanda uskoo miehensä palaavan, sillä hän saa kaksi kertaa vuodessa Jukan lähettämän kortin. Hänen poikansa Niklas, muistikatkoksista kärsivä ilmastotutkija, sanoo äidin itsensä lähettäneen kortit. Nyt Sandra-tytär haluaisi ehdottomasti julistaa isänsä kuolleeksi käytännön syistä.

Siinä puitteet JP Koskisen (1968) 20. romaanille Hukkuva maa. Ei, kyseessä ei suinkaan ole dekkari vaan kantaa ottava psykologinen ihmissuhde- ja ilmastonmuutosromaani. Koskinen on terävä havainnoitsija, jonka teksti on juohevan asiallista ja lauseet täyteen ladattu merkityksiä.

Vaaterin ruumista sen paremmin kuin autoakaan ei ollut löydetty, mutta nyt, viiden vuoden jälkeen uuden tutkinnan avauduttua epäilykset kohdistuvatkin Niklakseen. Miksi hän olisi tappanut isänsä? Motivaatiota kun ei ole, ellei perinnön vonkaamista hyvissä ajoin lasketa sellaiseksi. Tietysti ilmastotutkijan ja teollisuuspomon tarkoitusperät sotivat useinkin toisiaan vastaan mutta tuskin johtaisivat murhaan. Toisaalta Niklas oli saanut isä-Vaaterin katoamisen aikoihin päävamman, jonka seurauksena muistinmenetys olisi voinut tehdä tepposet.

Koskinen on romaanissaan tiukasti ajan hermolla, mutta hän ei ole fanaatikko vaan asioiden taustoittaja. Täsmällisesti ja asiatuntevasti hän valottaa jäätiköiden sulamista ja meriveden korkeuden nousemista. Koskisen romaanissa eletään tässä ja nyt mutta ei asetuta maailmanlopun odotukseen.

Niklas etsii totuutta vaikka ei muista kaikkea. Hänen hartioilleen ilmastotutkijana on sovitettu messiaaninen maailman pelastajan rooli, besserwisser, joksi hän itse ei tunnistaudu. Meri toimii Niklakselle niin symbolina kuin konkreetisti avainasemassa hänen työnsä kannalta. Koskinen lisää kierroksia teoksen edetessä loppua kohti ja jännitys tihentyy sivu sivulta. Totuus paljastuu karulla tavalla pala palalta. Niklas luennoi rohkeasti muutoksista, jotka realisoituvat vasta vuosikymmenten päästä. Ilmasto lämpenee ainakin neljä astetta esiteolliseen aikaan verrattuna.

Niklas kerää tutkimuksillaan myös vihamiehiä, jotka eivät kaihda käyttää rankkojakaan keinoja hänen tukahduttamisekseen. Uhkakuvat ovat totta, mutta ihmiset jatkavat samaan malliin, kuin mitään ei olisi tapahtumassa. Koskinen on kirjoittanut modernin yhteiskuntaromaanin, jossa suomitaan länsimaista kulutusyhteiskuntaa sekä ihmisen loputonta ahneutta syvällisellä ja tuoreella tavalla.

Kommentit