Kuti jää piippuun
Oulun teatterin Jäniksen vuodessa toiset osat toimivat, toiset taas eivät, mutta eheää kokonaisuutta se ei Kaltiolle näytelmän arvioineen Antti Viitalan kokemuksessa saavuttanut.
Oulun teatterin Jäniksen vuodessa toiset osat toimivat, toiset taas eivät, mutta eheää kokonaisuutta se ei Kaltiolle näytelmän arvioineen Antti Viitalan kokemuksessa saavuttanut.
1980-luvun Pohjois-Englannin kaivoslakkojen aikaan tapahtuva musikaali on tämän kevään Suomessa jopa kipeän ajankohtainen. Marlene Hyyppä arvioi Oulun teatterin Billy Elliot -suurmusikaalin.
”Vienanmeressä on valtavasti tavaraa, ehkäpä liikaakin. Ainakin ensi-illassa kokonaisuutta oli välillä hieman vaikeata hahmottaa”, kirjoittaa Kaltion kritiikissä Seppo Turunen.
”Kemiaa ei todellakaan ole mikään kepoinen lauantai-illan viihdyke. Itse asiassa se saa katsojansa varsin sanattomaksi”, toteaa Seppo Turunen Kajaanin kaupunginteatterin kantaesityksestä.
Zorron tarinasta tehty musikaali sai Suomen kantaesityksensä Kajaanissa lokakuun alussa. Kaltiolle musikaalin arvioi Seppo Turunen.
Eeva-Liisa Mannerin syntymästä tulee ensi joulukuussa kuluneeksi sata vuotta. Kajaanin kaupunginteatteri juhlistaa tätä oivalla runoiltamalla.
Pandemian perustasolla pysyneessä Kainuussa on saanut esittää teatteria koko talven, joskin hyvin pienille yleisömäärille. Helmikuussa ensi-iltansa sai Melankolia. Minä rakastan.
Oulun teatteri joutui perumaan joulukuun esitykset, mutta onneksi Kaboom ja kuvittelun voima jatkaa ohjelmistossa 2021. Lue arvostelu jo nyt ja hanki liput vaikkapa joululahjaksi!
Oulun Hiukkavaarassa upottauduttiin alkusyksystä haaksien maailmaan. Flow Productionsin Hylky-esityksen arvioi Kaltiolle Marlene Hyyppä.
Heta Haanperä lopettaa Kajaanin kaupunginteatterin kolmen vuoden ohjaajanpestinsä Friedrich Dürrenmattin klassikkoon Vanhan naisen vierailu. Ja komeasti lopettaakin.
Oulun teatterissa etsitään tänä talvena Pohjois-Ruotsissa vuonna 1971 kadonneita palkkarahoja. Näytelmän Olipa kerran kassakaappimurto kritisoi Reija Korkatti.
Kajaanin kaupunginteatterissa ehdittiin kantaesittää Sanna Heikkisen käsikirjoittama ja ohjaama Syyllinen helmikuussa, ennen kuin pandemia sulki teatteritkin.