Raw Flesh
Oululainen taidekollektiivi Kulttuuribingo esittelee kymmenvuotista toimintaansa juhlanäyttelyllä KATSO. Kaltion kanteen valitsimme näyttelyn taiteilijoista Laura Nevanperän teoksen ”Raw Flesh”. ”Työskentelyssä minulle […]
Diva of Finland. 91 min. Ensi-ilta 4.10./11.10.2019.
Ohjaus ja käsikirjoitus Maria Veijalainen. Rooleissa Suvi-Tuuli Teerinkoski, Linda Manelius, Jutta Myllykoski, Sonja Sippala, Lauri Tilkanen, Meri Nenonen ja Mikko Neuvonen.
Kuvassa elokuvan päähenkilöt Silja ja Henna (Linda Manelius ja Suvi-Tuuli Teerinkoski). Kuva: Silva Mysterium Oy
”Sä oot niin lahjakas”, ”sä voit tehdä mitä vaan”. Alkutekstien lomassa vyöryvien kehujen kohteena on Diva of Finlandin päähenkilö, pudasjärveläinen abiturientti Henna (Suvi-Tuuli Teerinkoski), kympin tyttö ja Lucia-neito. Hän itse ei ole lainkaan innostunut.
Jurottavan ja tiuskivan Hennan omat haaveet – kuten Lontoo, Helsinki ja musiikinteko – torpataan hellävaraisesti samassa lähipiirissä, joka suitsuttaa hänen rajattomia mahdollisuuksiaan. Vastakkainasettelusta voisi kasvattaa ahdistuksessa vellovaa nuorisomelodraamaa, mutta pikapuoliin selviää, ettei elokuva niin tee. Kyseessä on vain ensimmäinen monista pienistä ristiriidoista, joiden varassa Diva of Finland etenee.
Maria Veijalaisen ohjausote on arkisen humoristinen, nuoruusiän konflikteja ja kommelluksia huvittuneen myötätuntoisesti tarkasteleva. Mitään ei paisutella, päinvastoin. On kuin elokuva laittaisi käden henkilöhahmojensa olalle ja hymähtelisi myötäelävän aikuisen suhteellisuudentajuiseen sävyyn: ei mitään hätää, tuollaista se on, tässä kaikessa tempoilussa on koominen puolensa.
Traagisen puolen puuttuminen ei tietenkään voi olla yleinen totuus – mikä voisi? – mutta Diva of Finlandin saavutus on, ettei sen valitsema sävy ole epäkunnioittava. Elokuva katselee ongelmatilanteita henkilöidensä tasalta, ja erinomaiset nuoret näyttelijät tekevät roolihahmoistaan monisärmäisiä, jurossa huvittavuudessaankin arvokkaita persoonia.
Kipuilut seuraavat toisiaan. Uusi luokkakaveri, räppäävä tubettaja Silja (Linda Manelius) varastaa kaverien kehut ja huomion, taitaa viedä poikaystävänkin, jonka kanssa Henna on kirjaimellisesti kaapissa. Ulkonäkö- ja menestymispaineet vilahtavat, ja sitten mennään taas eteenpäin. Mikä Silja oikein on, kilpailijako, kateuden tai ihastuksen kohdeko? Kiikarionnettomuus vammauttaa Hennan, mitenhän tässä oikein käy? Tapahtuuko suuri käänne?
Mutta ei. Käänteet pysyvät pieninä, ja siitä johtuu, ettei tarina tunnu ihmeemmin käynnistyvän tai kasvavan. Hennan manipuloiva luonteenpiirre ja siitä aiheutuva nettikiusaaminen ja pahoinpitely ovat potentiaalisesti ahdistavampia aiheita, mutta lopulta ohikiitäviä sivujuonteita muiden joukossa. Diva of Finlandin ankeushumoristinen lähestymistapa tyhjentää tapahtumat melodramaattisuudesta niin systemaattisesti, että se kohoaa metodiksi, omintakeiseksi näkökulmaksi: elämän jatkuvuus ja tavallisuus korostuvat, eikä yllättäen eteen tuleva loppu selvästikään ole loppu tai minkään sortin mullistus.
Ajatus tuntuu kauniilta, ja ensikatsomalla tasapaksuhko tv-elokuvamainen teos kasvaakin jälkeenpäin mielessä – hyvä esimerkki siitä, miten tulkinta vaikuttaa tunteeseen eikä elokuvakokemus asetu 1–5 tähden asteikolle. Diva of Finland on paisuttelun antiteesi, ja sellaisena kannatettavan vastahankainen, mediaseksitön arkikuvaus.
Toinenkin kulttuurinen piirre kiinnittää huomiota: Tämä on nuorten naisten elokuva. Pojat jäävät sivuhenkilöiksi, ohuemmiksi ja – toki hyväntahtoisesti – karrikoidummiksi hahmoiksi. Nurinpäin käännettynä asetelma voisi olla kyseenalaisen vanhakantainen, mutta vaa’an kallistuminen toiseen suuntaan ei juuri häiritse.
Oululainen taidekollektiivi Kulttuuribingo esittelee kymmenvuotista toimintaansa juhlanäyttelyllä KATSO. Kaltion kanteen valitsimme näyttelyn taiteilijoista Laura Nevanperän teoksen ”Raw Flesh”. ”Työskentelyssä minulle […]
Terhi Törmälehdon Taavi on ”romaani, historiallinen ja dokumentaarinen, paljastava ja lyyrinen. Se on rehellisen avoin tilitys myös pitkistä menneisyyden vaietuista varjoista.”
Kimlandian kirjoittanut Mika Mäkeläinen ”ei edes väitä olevansa Pohjois-Korean asiantuntija, mutta annostelee silti kiitettavästi yleistietoa maan nykytilasta toimittajan perusammattitaidolla.
Keijo Nevarannan novellikokoelmassa Aamulla hän lähti ”käsitellään kaikkiaan vaikeita aiheita: mielenterveyden ongelmia, alkoholismia, ympäristöahdistusta ja itsemurhaa.”
”Piispain vallankäytössä on surullista pappiskutsumuksen epääminen parisuhteessa eläviltä homoilta. Ja yhä on pappeja, jotka kieltäytyvät palvelemasta homoja ja lesboja, antamasta ehtoollista ja siunaamasta hautaan heidän omaisiaan.”
”Nummelin vakuuttelee, ettei luterilaisuus merkinnyt mitään modernin aloittavaa diskurssia vaan enemmänkin ilmensi kaipuuta alkukristillisen entisyyteen. Yksinäisyys oli isästä-Perkeleestä, koska se talutti syntisäkkejä Jumalan helmasta Saatanan syleilyyn.”
”Kim Jong Un näyttäytyy samanaikaisesti sekä maanläheisenä, tavallisista ihmisistä kiinnostuneena hallitsijana että räjähdysherkkänä ja varsinkin korkea-arvoisia virkamiehiä löylyttävänä vaatijana, joka ei hyväksy keskinkertaisuutta ja joka on puhdistanut tai nuorentanut, kuinka vain, hallintokoneiston omia päämääriään vastaavaksi.”
”Runojen maailma tuo hyvin mieleen tuon ajan kiristyneen maailmanpoliittisen tilanteen, laajasti vaikuttaneen ydinsodan pelon ja ympäristömyrkkyjen vaaran”, Reijo Valta kirjoittaa Inger Christensenin kokoelmasta Alfabet.
Oulun Toppilaan on itselleen kodin rakentanut Tulva ry, joka on levinnyt räppikeikkojen järjestämisestä monipuoliseksi yhteisö- ja nuorisotoimijaksi.
Huhtikuun lopulla pystyttiin järjestämään taas nykytanssiesityksiäkin pitkän kulttuurikiellon jälkeen. Yksi ensimmäisistä Oulussa nähdyistä oli Shapes of Water.
Kielletyt leikit palkittiin Tieto-Finlandialla viime vuonna. Koronapandemia aiheutti uuden tanssikiellon, jonka vihdoin lieventyessä Kaltio julkaisee Emma Hirvisalon arvion ”hieman puisevasta” finlandistista.